Miehistä jopa lähes 40 prosenttia on ostanut vahvaa olutta
Markkinatutkimusyritys Bilendi kysyi tuhannelta suomalaiselta oluen juonnista ja uusista vahvemmista alkoholijuomista ruokakaupoissa.
Kysyimme tästä ensimmäisen kerran kesäkuussa, kun vahvemmat juomat olivat olleet myynnissä vain joitain viikkoja. Dataa kerättiin jälleen neljästä juomakategoriasta: olut, siideri, long drinkit ja viini.
Olut on ostetuin vahva alkoholijuoma ruokakaupoissa. Tuloksista näkyy, että 26 prosenttia (19 % kesäkuussa) vastaajista on ostanut yli 5,5 prosenttia vahvuista olutta. Miehet ovat selkeästi aktiivisempia (37 %) kuin naiset (15 %) ja ostamisen nousu selittyykin miesten ostokäyttäytymisellä, sillä kesäkuussa 26 % miehistä oli ostanut vahvempia oluita. Naisten ostokäyttäytymisessä ei ole merkittävää muutosta, eli kokeilunhaluiset naiset ovat jo tehneet ostoksensa heti myynnin sallimisen jälkeen. Myös varttuneemmat ikäluokat (yli 45-vuotiaat) ovat päässeet kesäkuuta useammin vahvan oluen makuun.
Vahvempi viini on myös lisännyt suosiotaan, sitä oli ostanut ruokakaupoista 26 prosenttia suomalaisista (kesäkuussa 19 %). Kesäkuussa nämä viinit olivat ostetumpia naisten keskuudessa, nyt myös miehet ovat löytäneet nämä ruokakaupoista eikä sukupuolella näy enää merkittävää eroa. Vahvemmat viinit ovat harvemmin nuorten (alle 25-vuotiaiden) ostoskorissa kuin sitä vanhempien. Oulun- ja Lapin läänissä on selkeästi enemmän kasvupotentiaalia kuin muualla, sillä vain 18 prosenttia on ostanut ruokakaupoista vahvempaa viiniä (25–28% muilla alueilla).
Vahvoja, yli 5,5-prosenttisia siidereitä, on ostanut vain 15 prosenttia vastaajista, eikä merkittävää muutosta kesäkuun tuloksiin ole. Kauppojen valikoimatkaan vahvojen siiderien osalta eivät ole vielä kovin monipuolisia. Naiset (17 %) ostavat vahvoja siidereitä hieman enemmän kuin miehet (14 %). Vahvan siiderin ostaminen on yleisintä 25–44-vuotiaiden parissa.
Vahvojen Long Drinkkienkin osto on kasvanut maltillisesti, kun nyt niitä on ostanut 22 prosenttia alkoholia edes joskus juovista suomalaisista (18 % kesäkuussa). Sukupuolella ei ole suurta merkitystä Long Drinkkien ostamisessa. Nuoremmat käyttäjät (alle 34-vuotiaat) ovat ostaneet vahvoja Long Drinkkejä hieman varttuneempia useammin.
Tutkimus tehtiin Bilendin hallinnoimassa M3 Panelissa. Otos kerättiin kuukausittain toteutettavassa Omnibus -tutkimuksessa 2.–25. elokuuta, johon osallistui tuhat 18–75-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen otos kiintiöitiin sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan kansallisesti edustavaksi.
Bilendi on yksi Euroopan suurimmista online-tutkimuksen tarjoajista ja se hallinnoi omia tutkimuspaneeleja 13 Euroopan maassa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















