Joe Lovano ja Emma Smith maaliskuisen Turku Jazz Festivalin kansainväliset päätähdet
Turku saa maaliskuussa vieraakseen kaksi kansainvälisen jazzin huippunimeä, kun yhdysvaltalainen saksofonistilegenda Joe Lovano sekä brittiläinen huippuvokalisti Emma Smith konsertoivat Logomon Teatro-salissa. Turku Jazz Festivalia vietetään 2.–8. maaliskuuta Turun keskustan klubeilla ja konserttisaleissa. Koko ohjelma ja vuoden artisti julkistetaan 14. marraskuuta.
Turku Jazz Festivalin elävien jazzlegendojen sarja saa jatkoa jälleen ensi vuonna, kun mestarisaksofonisti Joe Lovano saapuu 6. maaliskuuta ensimmäistä kertaa Turkuun. Kansainvälisessä kokoonpanossa Lovanon rinnalla soittavat argentiinalainen pianisti Leo Genovese sekä kotimaiset huippumuusikot basisti Antti Lötjönen ja rumpali Joonas Riippa. Nelikko yhdistää vaikuttavasti jazzin eri mantereiden sävyt ja rytmit – New Yorkin improvisaatioperinteen, Etelä-Amerikan melodisen vapauden ja pohjoismaisen herkkyyden.
Grammy-palkittu Joe Lovano on yksi aikamme arvostetuimmista jazzmuusikoista ja säveltäjistä. Lovanon ura sisältää yli 25 Blue Notelle tehtyä julkaisua ja viime vuosien kehuttuja ECM-levyjä. Hän on esiintynyt muun muassa Paul Motianin, Bill Frisellin, Herbie Hancockin ja Charlie Hadenin rinnalla ja johtanut lukuisia omia yhtyeitään. Lovanon soitossa yhdistyvät syvä traditio, rajaton luovuus ja sielukas ilmaisuvoima, jotka ovat tehneet hänestä esikuvan monen sukupolven muusikoille.
Lauantaina 7. maaliskuuta Logomon valokeilaan astuu Emma Smith, yksi tämän hetken kansainvälisesti kiinnostavimmista jazzlaulajista. Smith palkittiin viime vuonna arvostetulla Parliamentary Jazz Vocalist of the Year -tittelillä, ja hänen tuore albuminsa Bitter Orange on kerännyt kiitosta sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Smith on hurmannut yleisöjä yhteistyöllään muun muassa Michael Bublén, The Quincy Jones Orchestran ja Scott Bradlee’s Postmodern Jukeboxin kanssa, ja hänen esiintymisensä Lontoon Ronnie Scott’s Jazz Clubilla ovat olleet loppuunmyytyjä.
Smithin ilmaisuvoimainen ääni liikkuu vaivatta svengaavasta scatista sielukkaaseen souliin ja herkkiin jazzballadeihin. Laulajan juuret ulottuvat syvälle jazzin ytimeen – hänen perheensä on täynnä muusikoita, ja suurin inspiraatio on peräisin pasunisti-isoisältä, joka aikoinaan soitti Sammy Davis Jr:n, Oscar Petersonin ja Frank Sinatran rinnalla. Syksyllä UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa esiintynyt Smith palaa Suomeen oman kvartettinsa kanssa Turku Jazz Festivalin lavalle.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)







