Frank Tuominen kertoo pyörämatkailun kiinnostavan yhä useampaa matkailijaa, ja hän odottaa parhaillaan muun muassa Uudesta-Seelannista ryhmää, joka pyöräilee Porista Turkuun.
Mikko Moisio päätti tarttua tuumasta toimeen ja tehdä jotain artistien tueksi perustamalla palvelun, jossa fanit voiva tukea suosikkiartistejaan.
Hannu Stenman (vas.) myi isänsä perustaman yrityksen hyvillä mielin Saariston Kaivonporaus Oy:lle. Kaupat käteltiin toimitusjohtaja Juuso Perin kanssa.
Kauppa käy Myllyssä ennätystahtiin.
Mikko Manninen odottaa mielenkiinnolla, millaisen piristysruiskeen Fuugan valmistuminen Turulle kokonaisuudessaan tuo. Voisiko Fuuga vaikuttaa myös yhteyksien parantumiseen Helsingin suuntaan? – Sitä varmasti moni toivoo, Manninen sanoo.
Nissenin myymälä uudistui Skanssissa.
Annika Rahtu.
Essi Sten.
Auditoijina toimivat Ari Hurme, Lindström, Katja Mäkelä, Tokmanni, Emma Sairanen, Turun Osuuskauppa, Teija Silver, Kaarea, Kosti Talala, 4Clean Services sekä Satu Lindén, Turun kauppakamari. Kuvassa eturivissä Annemari Suonsivu, Satu Lindén ja Liisa Porento. Kuvassa ovat myös auditoijat ja Spesian opetushenkilökuntaa.
Carita Varjonen.
Stina Siikonen.
Instrumentariumin myymälä Skanssissa.
Pekka Vaurola.
Rakennus Juhta Oy:n toimitusjohtaja Juho Koskelan toimisto sijaitsee Kakolassa.
Pitkän linjan yrittäjät Pär Mickos ja Altti Kelttinen tapasivat toisensa A’Pelagon Nordic Blue -kiihdytysohjelmassa, jossa he valmensivat meriin liittyvää liiketoimintaa kehittäviä start up -yrityksiä. Yhteistyön tiivistyttyä heille syntyi myös oma yritysidea.