Loimu vei viidennen ottelun ja karsintasarjan voiton

Lokmu vei karsintasarjan voitoin 3-2. Lokmu vei karsintasarjan voitoin 3-2. Kuva: Hannu Tuominen

Loimun peli oli heti ensimmäisestä erästä alkaen aivan ilmiliekeissä karsintasarjan viidennessä pelissä. Kerttulan yleisö eli mukana ja tarjosi Loimulle tukea koko pelin ajan. Loimun pelaajat löysivät piilossa olleet tuuletusrepertuaarinsa ja he esittelivät niitä yleisölle varsinkin kolmannessa ja neljännessä erässä.

Ottelun voitto Loimulle 3–1 (25–13, 23–25, 25–18, 25–14). Samalla Loimun historia saa todennäköisesti jatkoa Mestaruusliigassa ensi kaudella, sillä liigakarsinnan voittajalla on oikeus anoa muiden liigaseurojen tapaan liigalisenssiä ensi kaudelle.

Ensimmäinen erä alkoi Lempo-Volleyn pisteellä, mutta sen jälkeen Loimu otti ohjat erässä. Ossi Lehtiö teki näyttävän ässän ja Loimun kuudennen pisteen. 7–3-tilanteessa Lempo otti aikalisän, mutta se ei saanut sysättyä Loimua pois johtopaikalta. Loimun piste-eroa erässä kuvastaa hyvin tilanne 14–4. Eetu Mäki oli jälleen vauhdissa ja hän teki ässäsyötöllä Loimun 16. pisteen. Erä päättyi selvin luvuin Loimulle 25–13.

Toinen erä oli hyvin tiukkaa peliä. Lempo heräsi peliin mukaan. Joukkueet tekivät pisteitä vuoron perään. Erän aikana Loimun Aapeli Koukia paikkailtiin pelin tiimellyksessä tulleesta loukkaantumisesta, mutta Kouki pystyi jatkamaan peliä sen jälkeen. Molemmat joukkueet käyttivät aikalisiä erän aikana. Erän loppua kohden tunteet alkoivat kuumeta asiaan kuuluvasti samalla kun taisteltiin erän päätöspisteistä. Erä kääntyi lopulta Lemmolle 23–25.

Pitkän erätauon jälkeen Loimu tuli hyvällä otteella erään. Eetu Mäki toimi erän alussa pistenikkarina. Joukkueet tekivät pisteitä ja alussa pelattiin tiukkaa peliä. Loimun 14. pisteen teki Jaaro Mattsson ässäsyötöllä ja Lempo otti aikalisän. Aapeli Kouki iski erän Loimulle 25–18. Loimun peli oli liekeissä ja Kerttulan yli 500 katsojaa tarjosivat bensaa liekkeihin kunnon kannustuksella.

Loimu oli löytänyt rentouden ja itseluottamuksen, jotka näkyivät pelissä. Lempo otti aikalisän tilanteessa 5–2. Erässä nähtiin kaksi Aapeli Koukin komeaa ässää peräkkäin. Loimun pelaajilla oli mielikuvitus mukana tuuletuksissa. Vaihdosta kahteen viimeiseen erään kaivatun muutoksen tuonut Hugo Kadi esitteli vaarallista vasenta hyökkäyskättään. Erä ja ottelusarja päättyi Hugo Kadin ässään ja numeroihin 25–14.

Ottelun paras pistemies oli avauskuusikon paikkaa valmentajalta itselleen pyytänyt nuori yleispelaaja Ossi Lehtiö. Hän teki 19 pistettä tehoin +13 ja vastaanotti siinä ohessa 53 prosentin tarkkuudella. Toinen Loimun oma kasvatti Aapeli Kouki tuki hyvin 17 pisteellä lähes pelikunnottomasta hyökkäyskädestään huolimatta. Kahteen viimeiseen erään vaihdosta irti päässyt Kadi ehti tehdä 12 pistettä. Lemmon hakkuri Juho Panu teki 14 pistettä ja yleispelaaja Joe Itänen yhden vähemmän. Joukkueiden parhaiksi pelaajiksi valittiin Loimulta Kadi ja Lemmolta jälleen hyvän sarjan pelannut passari Teemu Nyström.

– Iso pettymys päällimmäisenä. Ei pysty vielä kunnon analyysiin. Kaksi isoa tavoitetta 1-sarjan voitto ja kauden viimeisen pelin voitto. Onnittelut Loimulle. Ei pystytty ryöstöön Kerttulassa. Avaus erä meni meitä täysin ohi. Me pystyimme nousemaan toiseen erään. Kaikissa kolmessa pelissä vastaanottopeli ja hyökkäyspeli- oli liian ailahtelevaa. Nuori porukka meillä on. Koko sarjan oli A-poikia mukana, joilla oh hieno tulevaisuus edessä. En ole vielä miettinyt tulevaisuutta, sanoi Lempo-Volley Tuomas Alatalo.

– Viime pelissä olo oli jo epätoivoinen, mutta treeneissä oli taas hyvännäköistä tekemistä. Tänään pelattiin logolle ja se onnistui. Koko kausi ollut samanlaista, että usko menee herkästi pelissä kun ollaan tasoissa tai takana. Eikä joukkueesta löydy nostajaa. Tänään nostan esiin yleispelaajat. Onneksi päädyin näihin pelaajiin. Ossille kiitos pelistä. Hugolla oli kovat pelihalut ja Veeti oli vähän vaikeuksissa. Onneksi Hugo paikkasi hienosti tänään, totesi Loimun Kai Stenius.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kuka huolehtii taloyhtiöiden omaisuudesta?

Asuntolaina ei pienene sillä, että kodin arvo laskee, muistuttaa kirjoittaja.

Otit 200 000 euroa asuntolainaa. Jätitkö kotisi arvosta huolehtimisen sille naapurille, joka vielä suostui?

LineDeck Marine uusi Buster-, Cross- ja Yamarin-veneiden jälleenmyyjä Turun alueella

LineDeck Marine myy myös täysin uusia Buster L-malleja.

Inhan Tehtaat Oy Ab on solminut uuden jälleenmyyntisopimuksen LineDeck Marine Oy:n kanssa. LineDeck Marine aloittaa Buster-, Cross- ja Yamarin-veneiden myynnin Turun talousalueella. Uusi venemyymälä avautuu Kaarinan Krossin alueelle helmikuussa 2027.

Saaristoasiain neuvottelukunta SANK järjestää saariston superpäivät

Saaristoasiain neuvottelukunta SANK järjestää saariston superpäivät eduskunnassa 10.–11. marraskuuta jo toista kertaa. Superpäivät antavat puheenvuoron saariston turvallisuustoimijoille, ja tapahtuman tavoitteena on nostaa esille vapaaehtoistoiminnan, paikallistuntemuksen sekä viranomaisten ja paikallisyhteisöjen tiiviin yhteistyön kaltaisia saaristoalueiden turvallisuusteemoja.

Avaimet ja merkinnät veistoksellisen ajattelun tiivistymiä

Eero Merimaan näyttely Avaimia ja merkintöjä on esillä Galleria Joellassa 12.11.–5.12.

Influenssarokote vähentää merkittävästi riskiä joutua sairaalahoitoon

Influenssarokotteen hyödyt ulottuvat influenssaan sairastumisen ehkäisyä laajemmalle. Laaja, 165 tutkimuksen meta-analyysi osoittaa, että influenssarokote vähentää vakavan taudin riskiä ja pienentää influenssaan liittyvän sairaalahoidon riskiä arviolta 42 prosenttia. Influenssa voi aiheuttaa vakavia komplikaatioita ja lisätä sydän- ja verisuonitapahtumien riskiä etenkin ikääntyneiden keskuudessa, mutta tauti aiheuttaa ylikuolleisuutta jo yli 50-vuotiailla.

Faso Kan soittaa afrikkalaista perinnemusiikkia Martinsalissa

Faso Kan esiintyy Raisiossa.

Afrikkalaista perinnemusiikkia soittava yhtye Faso Kan esiintyy Martinsalissa tiistaina 10. marraskuuta kello 18 alkaen. Vuonna 2006 perustetun Faso Kanin musiikki ammentaa inspiraatiota Länsi-Afrikan rikkaasta musiikkiperinteestä. Musiikki on melodista ja vauhdikasta. Lavalla nähdään useita afrikkalaisia perinnesoittimia, kuten djembe, dundun ja balafon.

Veneilykausi päättyi – matalaväyläkanavien liikennemäärät putosivat viime vuodesta

Väyläviraston ylläpitämien matalaväyläkanavien liikennekausi päättyi 31. lokakuuta. Sulutusten määrät kanavilla putosivat keskimäärin noin 18 prosenttia vuosien 2024–25 keskiarvoon verrattuna.

Turku Jazz Festival kasvaa kymmenpäiväiseksi – vuoden artistina Roope Kantonen

Roope Kantonen on Turku Jazz Festivalin vuoden artisti 2027.

Vuodesta 1969 järjestetty Turku Jazz Festival tuo jälleen kansainväliset jazzhuiput ja kotimaiset kärkinimet Turkuun. Festivaali laajenee kymmenpäiväiseksi 5.–14. maaliskuuta ja levittäytyy uusiin ja tuttuihin konserttipaikkoihin. Näyttävä avausviikonloppu järjestetään ensimmäistä kertaa uudessa Turun musiikkitalo Fuugassa, ja festivaalin kansainväliset päätöskonsertit kuullaan Logomon Teatro-salissa.

Raision Kirjastotalo kiinni maanantaina

Raision Kirjastotalo on poikkeuksellisesti kiinni maanantaina 9. marraskuuta henkilökunnan koulutuspäivän takia. Raision museo Harkko on myös kiinni, eli koko Kirjastotalo on suljettu lehtiosaston omatoimialuetta lukuun ottamatta.

Topinojan risteyssiltaa peruskorjataan – yksi ajokaista pois käytöstä Pitkäsaarenkadulla

Topinojan risteyssillalla tehdään peruskorjaustöitä. Sillan kannen korjaustöiden vuoksi Pitkäsaarenkadulla risteyssillan kohdalla on yksi ajokaista pois käytöstä. Paikalla on työnaikainen liikennevalo-ohjaus. Pitkäsaarenkadulla on alennettu nopeusrajoitus 30 km/h.

Varsinais-Suomen Kokoomus täydensi ehdokkaidensa listaa eduskuntavaaleissa

Varsinais-Suomen Kokoomus nimesi piirihallituksen kokouksessa Turussa uusia ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.

Säästätkö sähköä väärästä paikasta?

Sähkön säästäminen lämmityksestä tinkimällä voi maksaa useita tuhansia euroja.

Sähköä kannattaa käyttää harkiten, mutta rakennuksen peruslämmöstä tinkiminen voi tulla kalliiksi. Liian viileiksi päästetyt rakennukset näkyvät Pohjola Vakuutuksen vahinkotilastoissa muun muassa jäätyneinä putkina ja vesimittareina sekä vuotovahinkoina. Suurin osa jäätymisvahingoista sattuu vapaa-ajan asunnoissa, joissa ei oleskella jatkuvasti mutta joissa on käyttövesi. Sähkön säästäminen lämmityksestä tinkimällä voi maksaa useita tuhansia euroja.

Varha hakee palveluntuottajia aikuisten psykoterapioiden ja lyhytinterventioiden palveluihin

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) uudistaa aikuisten psykososiaalisten palvelujen järjestämistä ja ottaa vuonna 2027 käyttöön psykososiaalisen hoidon ja kuntoutuksen palvelusetelin. Uudistus laajentaa potilaille tarjottavien palvelujen valikoimaa ja avaa uusille ammattilaisille mahdollisuuden toimia Varhan palveluntuottajina.

Silakan kalastuskiintiöt voi ylittää enintään kymmenellä prosentilla loppuvuonna

Silakkakiintiöt nousevat ensi vuodeksi.

Maa- ja metsätalousministeriö on päättänyt, että Pohjanlahden silakan sekä Suomenlahden ja Itämeren pääaltaan silakan vuoden toimijakohtaiset kalastuskiintiöt voi ylittää enintään kymmenellä prosentilla ajalla 4.11.–31.12. Päätöksen tavoitteena on tasoittaa vuosien 2026 ja 2027 kalastusmahdollisuuksia, kun silakan kalastuskiintiöt kasvavat merkittävästi ensi vuonna.

Eurojackpotin potti jatkaa kasvuaan

Perjantaina arvottu Eurojackpot ei antanut yhtään täysosumaa, joten ensi tiistaina potissa on 53 miljoonaa euroa.

EVA: SDP nousi työllisyyden ykköseksi – kokoomuksen talousote heikkenee

SDP edistää suomalaisten mielestä eri puolueista ponnekkaimmin neljää kymmenestä politiikka-aiheesta, joita kansa painottaisi eniten seuraavalla hallituskaudella. Kokoomuksella on yhä eniten asiajohtajuuksia 34 aiheen listalla, mutta sen asema talousasioissa on heikentynyt huomattavasti, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n tuoreesta Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Raisio Oyj:n hallituksen puheenjohtaja vaihtuu, muutoksia myös hallituksen valiokunnissa

Raisio Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Arto Tiitinen on ilmoittanut luopuvansa välittömästi tehtävästään henkilökohtaisista syistä. Raisio Oyj:n hallitus on valinnut jäsentensä keskuudesta Leena Niemistön (LT, hallintotieteiden kunniatohtori, fysiatrian erikoislääkäri) uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi. Niemistö on toiminut Raision hallituksen jäsenenä vuodesta 2017.

Teleste tuo ensimmäisenä markkinoille Acapelan tekoälyäänet osaksi junien matkustajainformaatiota

Acapelan uusin tekoälyyn perustuva puheentuotanto on käytettävissä osana Telesten järjestelmää.

Teleste on ensimmäisenä integroinut Acapelan tekoälypohjaisen puheentuotantoteknologian osaksi S-ARRIVE-matkustajainformaatioalustaansa. Uudistus tuo juniin, raitiovaunuihin ja metroihin luonnollisemmat ja ajantasaisemmat kuulutukset muuttuvissa liikennetilanteissa.

Näköislehti

Urheilu

TPS:n Joel Ahen ja Interin Otso Saikkonen U17-maajoukkueeseen

Joel Ahen.

TPS:n Joel Ahen ja Interin Otso Saikkonen on valittu jalkapalloilun alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkueeseen, joka matkustaa ensi viikolla Albaniaan EM-karsintaturnaukseen. Suomi kohtaa 11.–17. marraskuuta Skotlannin, Ruotsin ja Albanian. Lohkon kaksi parasta maata etenee jatkokarsintoihin. Ikäluokan EM-lopputurnaus järjestetään Latviassa vuonna 2027. EM-kisoissa pelaa Latvian lisäksi seitsemän jatkokarsintojen lohkovoittajaa.

TPK ei hae pikavoittoja ulkomailta

TPK:n Sami Niittysalo tuulettaa osumaa. TPK on aloittanut kauden miesten Futsal-liigassa kaksijakoisesti.

TPK:n alkukausi miesten Futsal-liigassa on ollut ainakin tuloksellisesti kaksijakoinen. Voittojakin on tullut, mutta viime aikoina pisteet ovat olleet tiukassa. Marraskuun alun parin viikon ottelutauolle lähdettäessä TPK oli tukevasti sarjan keskikastissa.

Puukkokatsomo: Interille eettisyydestä keltainen

Turkulaisessa juniorijalkapallossa on kiehunut viime aikoina, kun julkisuuteen levisi tiedot Interin harrastamasta pelaajakalastelusta.

Mici "Roofman" Saaristo täydentää Hamara X:n

Mici Saaristo.

Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 7. marraskuuta käytävä Hamara X -kamppailu-urheilutapahtuma on saanut viime hetken lisäyksen ottelukortilleen, kun useampaan kertaan Hamaran illoissa nähty Mici ”Roofman” Saaristo ottelee jälleen kotiyleisön edessä. Näyttävistä ja vauhdikkaista otteluistaan tunnettu Saaristo kohtaa vapaaottelukamppailussaan ranskalaisen Marzi Ammarin .

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.