SOL Pesulapalvelut Oy ostaa paimiolaisen Vistan Pesula Oy:n osakekannan
SOL Pesulapalvelut Oy ostaa Paimiossa toimivan Vistan Pesula Oy:n osakekannan. Samassa yhteydessä Lindström-konserniin kuuluva Comforta Oy ostaa Vistan Pesula Oy:n vuokratekstiililiiketoimintaan keskittyvät asiakkuudet. Kaupat allekirjoitettiin 10. marraskuuta ja ne vahvistetaan 1. huhtikuuta mennessä.
Vistan Pesula palvelee erityisesti hotelli- ja ravintola-alan sekä julkisen sektorin asiakkaita Länsi- ja Etelä-Suomen alueella. Kaupan myötä Vistan Pesula Oy jatkaa toimintaa omalla nimellään osana SOL Pesulapalvelut Oy:n palvelukokonaisuutta. Vistan Pesula Oy:n liikevaihto oli viime vuonna noin 2,6 miljoonaa euroa ja se työllisti 19 henkilöä.
– Tämä on tärkeä askel sekä kasvun että pitkäjänteisen kehityksen tiellä. Yritysosto vahvistaa asemaamme Suomen johtavana pesulapalveluiden tuottajana ja laajentaa toimintaamme Länsi- ja Etelä-Suomessa. Kauppa tukee strategiaamme kasvaa ja kehittää palveluverkostoamme, joka tarjoaa asiakkaille laadukkaita, vastuullisia ja ympäristöystävällisiä pesulapalveluja, sanoo SOL Pesulapalvelut Oy:n toimitusjohtaja Maria Rantala tiedotteessa.
– Odotan positiivisin mielin tulevaa. Tulevaisuutta ajatellen yrityskauppa tukee pesulan kehitystä. Näin asiakkaamme voivat tulevaisuudessakin saada erinomaista ja laadukasta pesulapalvelua, kertoo Vistan Pesula Oy:n toimitusjohtaja Jari Mäkeläinen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















