Tuloverojen määrä kasvoi mutta kasvu hidastui viime vuonna
Tuloverojen yhteismäärä (henkilöiden tuloverot ja yhteisöverot) oli viime vuonna 45,1 miljardia euroa, eli 1,3 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2023 (+2,9 %). Keskimäärin suurimmat veronpalautukset maksettiin Kauniaisissa. Vuoden 2024 henkilö- ja yhteisöverotuksen verotiedot tulevat julkisiksi keskiviikkona 12. marraskuuta.
Henkilöiden tuloveroja (ansio- ja pääomatuloveroja) kerättiin viime vuodelta 38,1 miljardia euroa, joka oli noin 1,6 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2023 (+4,4 %).
Ansiotuloverojen määrä kasvoi noin 1,3 miljardilla (+3,8 %) yhteensä 34,5 miljardiin.
– Vaikka ansiotuloverojen määrä kasvoi vuonna 2024, kasvu hidastui vuoteen 2023 verrattuna. Tämä kertoo siitä, että heikentyvä työllisyystilanne alkoi vuonna 2024 näkyä ansiotuloverokertymässä, sanoo ylitarkastaja Matti Luokkanen Verohallinnosta tiedotteessa.
Pääomatuloverojen määrä nousi viime vuonna 10,3 prosenttia vuoteen 2023 verrattuna. Kaikkiaan pääomatuloveroja kertyi vuodelta 2024 maksettavaksi 3,6 miljardia euroa.
– Pääomatuloista kertyvä veropotti voi vaihdella vuosittain reilustikin. Erityisesti luovutusvoitoille suuret vuosimuutokset ovat varsin tyypillisiä, Luokkanen sanoo
Yritykset ja muut yhteisöt maksoivat yhteisöveroa viime vuodelta kaikkiaan 7,0 miljardia euroa. Se on 4,8 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
– Tämä kertoo siitä, että yritysten tuloskunto oli vuonna 2024 hieman edellisvuotta heikompi. Nimellisesti yhteisöveroa kertyi eniten vuonna 2022, 8,0 miljardia euroa, mutta inflaatiokorjattuna ennätysvuosi on 2000, Luokkanen sanoo.
Yhteisöverosta 76,31 prosenttia meni valtiolle ja loput 23,69 prosenttia jaetaan kunnille. Yhteisöveron kuntaosuus jaetaan kunnille ensi sijassa sen mukaan missä yrityksen toimipaikat ja henkilöstö sijaitsevat, ei kotikuntatiedon mukaan.
Verovuoden 2024 yhteisöveron osuus oli suurin Helsingissä, 415 miljoonaa euroa, ja pienin Getassa, 14 500 euroa.
Verovuoden 2024 yhteisöveron määrä kasvoi suhteellisesti eniten Pohjois-Savossa sijaitsevassa Keiteleen kunnassa, +160 prosenttia verrattuna verovuoteen 2023. Vastaavasti yhteisöveron määrä pieneni eniten Etelä-Karjalan Rautjärvellä, -48 prosenttia.
– Pienissä kunnissa yhden suuren, kunnassa toimivan yrityksen poikkeuksellisen hyvä tai huono tulos voi vaikuttaa suuresti kunnan yhteisövero-osuuteen, Luokkanen sanoo.
Luokkanen kuitenkin muistuttaa, että yhteisöveron muutokset näkyvät kuntien verotuloissa viiveellä. Kuntien saamien yhteisöveroverotulojen määrä lasketaan aina kahden viimeksi valmistuneen verovuoden keskiarvon perusteella. Näin yksittäisen vuoden poikkeuksellinen tulos ei yksin määritä kunnan saamia yhteisöverotuloja.
Vuodelta 2024 henkilöasiakkaille maksettiin lähes 3,0 miljardia euroa veronpalautuksia (+5,4 %) yhteensä 3,6 miljoonalle asiakkaalle. Jäännösveroja eli mätkyjä henkilöasiakkaille määrättiin vuodelta 2024 kaikkiaan reilut 1,2 miljardia euroa (+9,1 %) yhteensä 755 tuhannelle asiakkaalle.
– Jäännösveroja tulee usein maksettavaksi silloin, kun henkilöllä on pääomatuloja. Pääomatulojen nousu viime vuonna selittää siten osittain myös jäännösverojen määrän kasvua, Luokkanen sanoo.
Keskimäärin suurimmat veronpalautukset maksettiin verovuodelta 2024 Kauniaisissa (1 520 euroa), Brändössä (1 195 euroa) ja Askolassa (1 118 euroa).
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















