Samppalinnan Kesäteatterin lavalle poikkeuksellinen suurtuotanto

Jukka Nylynd. Jukka Nylynd. Kuva: Jori Liimatainen

Samppalinnan Kesäteatterissa nähdään ensi kesänä Suomen oloissa harvinainen miljoonabudjetin suurtuotanto. Disney-musikaali Notre Damen kellonsoittaja nähdään Turussa täysin ulkoilmaversiona.

Victor Hugon klassikkoromaaniin ja Disneyn animaatioelokuvan musiikkiin pohjautuva Notre Damen kellonsoittaja on suurten tunteiden ja unohtumattomien melodioiden musikaali. Musikaalin tarinan ytimessä ovat ajattomat kysymykset: mitä on vapaus, kuka on oikeutettu rakastamaan ja missä piilee ihmisyyden todellinen ydin?

Samppalinnan Kesäteatterille kyseessä on poikkeuksellisen mittava satsaus.

– Näin suurta ammattivoimin toteutettua ulkoilmamusikaalia ei Suomessa ole hetkeen nähty. On lisäksi hyvin poikkeuksellista, että Disney antaa oikeudet tehdä musikaalista täysin uuden tuotannon ja vieläpä ulkoilmaan, kertoo teatterin taiteellinen johtaja ja musikaalin ohjaaja Jukka Nylund tiedotteessa.

– Musikaalin Suomen-kantaesitys Tampereen Teatterissa vuonna 2019 keräsi huikeaa suitsutusta, täysiä katsomoita ja viiden tähden arvioita, mutta esityskausi jäi pahasti koronasulkujen alle. Oli mielestäni vain ajan kysymys, että tämä upea musikaali nähtäisiin maassamme uudestaan. Olenkin äärimmäisen iloinen ja ylpeä, että nyt tämä uusi tuotanto tapahtuu juuri meillä Samppalinnan Kesäteatterissa, Nylund jatkaa.

San Diegossa vuonna 2014 ensi-iltansa saanut Notre Damen kellonsoittaja -musikaali on kiertänyt maailmaa menestyksekkäästi, mutta New Yorkin Broadwaylle se ei ole koskaan päätynyt. Lontoossakin teoksesta on nähty vain erittäin positiivisen vastaanoton saanut dramatisoitu konserttiversio tänä syksynä.

– Arvelen syyn olevan siinä, että kyseessä on ensisijaisesti aikuisille suunnattu draama, ei siis mikään perinteisen kepeä koko perheen satu. Tämä näyttämösovitus on tarinaltaan ja dramaattisuudeltaan ehdottomasti lähempänä Hugon yhteiskuntakriittistä alkuperäisteosta kuin Disneyn piirrettyä, Nylund kertoo.

Tuotanto on Samppalinnan Kesäteatterin viime vuosien suurin: lähes 40 esiintyjää ja muusikkoa herättävät henkiin 1400-luvun Pariisin ja Oscar-voittaja Alan Menkenin musiikin. Menkenin kynästä ovat peräisin myös Suomessakin nähdyt menestysmusikaalit Kaunotar ja hirviö, Pieni merenneito ja Samppalinnassa Suomen-kantaesityksensä kesällä 2016 saanut, yli 38 000 katsojaa kerännyt Nunnia ja konnia. Teoksen sanoitusten takana on Wicked-hittimusikaalin säveltäjä-sanoittaja Stephen Schwartz. Suomennos on turkulaisen Mikko Koivusalon käsialaa.

– Musiikillisesti kyseessä on varsinainen järkäle. Orkesteri on Samppalinnan viime vuosien suurin ja lisäksi musiikillista vaikuttavuutta tuo näyttelijäkunnasta erillinen kuoro, Nylund kertoo.

– Tällä tuotannolla vastaamme myös yleisön toiveisiin, sillä meiltä on jatkuvasti toivottu nimenomaan suuria musikaalituotantoja. Viime kesän pienemmän, kekseliäisyytensä ansiosta erinomaisesti onnistuneen ja katsojat löytäneen Jagellonica!-musikaalin jälkeen onkin ihanaa todeta, että tähän pyyntöön kyetään jälleen vastaamaan, Nylund kertoo teosvalinnan taustoista.

Osittain teosvalintaan vaikutti myös kesän 2024 musikaalin Bonnie&Clyde taiteellinen onnistuminen ja siitä seurannut suosio.

– Se oli meille hieno osoitus siitä, miten hyvin draamallisemmatkin musikaalit istuvat Samppalinnaan. Suomalainen kesäteatteriperinne on kovin komediapainotteinen, mutta aivan selvästi kysyntää on toisenlaisellekin ohjelmistolle, Nylund analysoi.

– Haluan viedä eteenpäin ajatustani siitä, että kesäteatteri ei ole niinkään teatterin tyylilaji, vaan ulkoilman luoma olosuhde.

Samppalinnan Kesäteatterin tuotannon takana ovat pääosin Bonnie&Clyde-musikaalin tekijätiimi: ohjaaja, teatterin taiteellinen johtaja Jukka Nylund, koreografi Chris Whittaker, kapellimestari Ville Myllykoski, lavastaja Mika Haaranen, äänisuunnittelija Eero Auvinen sekä naamioinnin suunnittelija Aki-Matti Kallio. Ensimmäistä kertaa Samppalinnassa vierailee pukusuunnittelija Emilia Eriksson.

Näyttelijät julkaistaan myöhemmin talven aikana.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Wilman Viestit-osio uudistuu

Wilmalla on yli kaksi miljoonaa käyttäjää, ja sen kautta kulkee yli 300 000 viestiä viikossa. Wilman Viestit-osio uudistuu vaiheittain vuoden aikana. Uusi viestitoiminto säästää kiireisten opettajien aikaa ja vähentää turhaa klikkailua. Kehitystyötä tehdään yhdessä käyttäjien kanssa.

Notre Damen kellonsoittaja kerää 2020-luvun ennätysyleisön

Notre Damen kellonsoittaja on keräämässä yli 37 000 katsojaa.

Samppalinnan Kesäteatterin tuotanto Disney-musikaalista Notre Damen kellonsoittaja on keräämässä 2020-luvun ennätysyleisön, yli 37 000 katsojaa. Kaikki myyntiin avatut lisänäytökset on varattu loppuun. Edellinen vastaava menestys on vuodelta 2016, jolloin Nunnia ja konnia keräsi yli 38 000 katsojaa. Teatterin katsojaluvut ovat nousseet tasaisesti vuodesta 2023 lähtien.

Sää lämpenee viikonloppua kohden, lounaassa saatetaan yltää hellelukemiin

Ilmatieteen laitoksen 13. elokuuta tekemän ennusteen mukaan huomenna perjantaina pilvisyys on runsasta koko maassa, ja maan länsi- ja pohjoisosassa tulee hajanaisia sateita. Iltaa kohden sateet yleistyvät.

Vauvojen yöheräämiset yleisempiä kuin vanhemmat luulevat

Tutkittava imeväisikäinen lapsi, jolle on puettu unta mittaavat NAPPA-unipöksyt.

Älyvaatteella saadaan aiempaa tarkempaa tietoa imeväisikäisten unesta. Unta voidaan mitata unipöksyillä lapsen luonnollisessa ympäristössä eli kotona.

Tekoälyn väärinkäyttö näkyy myös vakuutuspetoksissa

Generatiivinen tekoäly on tuonut mukanaan uusia mahdollisuuksia niin arkeen kuin työelämäänkin. Samalla sen väärinkäytön mahdollisuudet ovat lisääntyneet. Tekoälyn yleistyminen näkyy nyt myös vakuutuspetosepäilyissä. POP Vakuutuksen mukaan korvauskäsittelyssä törmätään aiempaa useammin tilanteisiin, joissa on syytä arvioida, onko tekoälyä käytetty aineistojen muokkaamiseen.

Sinilevätilanne jälleen tavanomaista rauhallisempi, Kärmäläisissä Naantalissa runsaasti sinilevää

Vihdin Enäjärven sinilevätilanne kesä- ja elokuussa. Vasemmalla kesäkuun levätön tilanne ja oikealla elokuun runsas sinileväesiintymä. Sisältää muokattua Copernicus Sentinel-2 -dataa.

Sinilevähavaintojen määrä on vähentynyt viime viikosta, ja sinilevätilanne on sekä sisävesillä että rannikkoalueilla ajankohtaan nähden tavanomaista rauhallisempi. Myös avomerialueiden sinilevätilanne vaikuttaa rauhalliselta. Paikoin sinilevää esiintyy kuitenkin runsaasti.

Wärtsilä toimittaa voimalaitoksia Vaasasta Ukrainaan

Suomi tukee sodan runteleman Ukrainan energiasektorin jälleenrakennusta noin 28,5 miljoonalla eurolla kehitysyhteistyövaroista. Ukraina rahoittaa hankkeen loppuosan itse, ja voimalaitosteknologian kokonaisarvo on 46,5 miljoonaa euroa.

Dekkaristi Pirkko Arhippa testamenttasi 800 000 euroa Kirjailijaliitolle

Pirkko Arhippa.

Kirjailija ja dekkaristi Pirkko Arhippa teki Kirjailijaliitolle merkittävän testamenttilahjoituksen, jolla tuetaan uransa alussa olevia naisdekkaristeja. Testamentatun omaisuuden arvo on 800 000 euroa.

Selvitys: Velkamäärät ja kulutusluottojen osuus vaihtelevat suuresti maakunnittain

Selvitys paljastaa suuria eroja suomalaisten velkamäärissä ja siinä, mistä velat eri maakunnissa koostuvat. Tilastokeskuksen vuoden 2025 tietojen perusteella velkaa oli enimmillään 71 961 euroa asuntokuntaa kohden Ahvenanmaalla, kun Kainuussa määrä jäi 27 214 euroon.

Yhtenäiskoulut yleistyvät, koulujen koko kasvaa

Noin 49 000 lasta aloittaa tänä vuonna koulutiensä hyvin erilaisissa peruskouluissa. Suomessa on 268 alle 50 oppilaan koulua ja 20 yli tuhannen oppilaan koulua. Kuntaliiton katsauksen mukaan kunnallisten peruskoulujen määrä on vähentynyt kymmenessä vuodessa noin 470 koululla, samalla kun yhtenäiskoulut ovat yleistyneet ja koulujen keskikoko on kasvanut.

Puolet ansiopäivärahan saajista sai kesäkuussa porrastettua etuutta

Ansiopäivärahaa maksettiin kesäkuussa 88 000 henkilölle. Heistä 51 prosenttia sai etuuden alennettuna porrastuksen johdosta. Porrastus alentaa etuuden tasoa työttömyyden keston perusteella.

Tanssilattialla ei tarvitse keksiä sanottavaa

Salsa ja muut paritanssit tarjoavat luontevan tavan tutustua uusiin ihmisiin.

Suuri osa aikuisista sinkuista haluaa löytää parisuhteen, mutta uusiin ihmisiin tutustuminen ei aina ole helppoa. Turkulaisen Tanssistudio Flaman Sinkkusalsat-tapahtuma on tuonut jo useamman kerran yhteen uusia tuttavuuksia etsiviä aikuisia. Tapahtuman suosion taustalla näkyy tarve kohdata muita sinkkuja luontevasti yhteisen tekemisen äärellä. Tänä perjantaina sinkut kohtaavat tanssilattialla Littoistenjärven rannalla Järvelässä. Salsatunnin jälkeen iltaa voi jatkaa vaikka yhdessä saunoen.

Tuomas Haanpää SDP:n eduskuntavaaliehdokkaaksi Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomen SDP:n piirihallitus on nimennyt Tuomas Haanpään ehdokkaaksi vuoden 2027 eduskuntavaaleihin. Haanpää on turkulainen yrittäjä ja urheilumaailman toimija. 47-vuotias Haanpää on toiminut yrittäjänä yli 20 vuotta ja TuTo Hockey Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja Jääkiekkoliiton hallituksessa noin kymmenen vuotta.

Yli 50 muusikkoa lavalla Taiteiden yönä Logomon Terassikesässä

Pepe Willberg.

Logomon Terassikesässä torstaina 13. elokuuta kello 20 koettavassa erikoiskonsertissa Pepe & Saimaa -klassikkoalbumi esitetään alkuperäisellä jättikokoonpanolla, kun Pepe Willbergin ja Saimaan kanssa lavalle nousevat Vantaan Viihdeorkesteri ja Vaskivuoren lukion alumnikuoro.

Elokuu työmatkapyöräilyn riskialtteimpia kuukausia

Työmatkojen kulkutavoista pyöräilijöille sattuu kaikista eniten tapaturmia juuri nyt elokuussa ja alkusyksystä. Useimmat tapaturmat johtuvat kiireestä ja liiallisista tilannenopeuksista, arvioivat LähiTapiolan ja Liikenneturvan asiantuntijat.

Punkkipankkiin saatu jo 20 000 puutiaista

Hyalomma-puutiaiset ovat suurikokoisia ja ne voi tunnistaa raidallisista jaloista. Vasemmalla on naaras ja oikealla on koiras.

Suomalaiset ovat lähettäneet Turun yliopiston Punkkipankki-keräykseen jo 20 000 puutiaista tutkittavaksi. Keräys jatkuu vuoden loppuun asti, ja loppukesästä keräykseen toivotaan havaintoja erityisesti eksoottisemmista Hyalomma - ja Dermacentor -puutiaisista.

OP Pohjola nostaa Suomen talouskasvuennusteensa kahteen prosenttiin

OP Pohjolan ekonomistit ennustavat Suomen talouden kasvavan kaksi prosenttia sekä tänä että ensi vuonna. Keväällä kasvuksi arvioitiin tälle vuodelle yhtä prosenttia ja ensi vuodelle 1,5 prosenttia. Keskimäärin vuosien 2026–27 talouskasvu yltää parhaaseen vauhtiin sitten vuosien 2017–18.

Strand Cafe tuo Helsingistä tutun Après Work -konseptin Turkuun

Strand palvelee aamuisin kahvilana. Päivän edetessä se muuttuu viini- ja cocktailbaariksi.

Heinäkuussa Aurakadulle avautunut Strand Cafe lanseeraa torstaina 13. elokuuta uuden Après Work -konseptin. Arkisin kello 16–18 asiakas saa valitsemansa juoman ja pienen syötävän kymmenellä eurolla. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen turkulaisen ravintolan tarjoama vastaava after work -kokonaisuus.

Näköislehti

Urheilu

Inter on askeleen päässä Kööpenhaminasta

Inter on pelannut historiansa parhaita Euro-pelejä Konferenssiliigan karsinnoissa.

Inter matkustaa torstaina Liechtensteiniin FC Vaduzin vieraaksi Konferenssiliigan kolmannen karsintakierroksen toiseen osaotteluun. Inter pääsee kääpiövaltioon hyvistä lähtökohdista, sillä se voitti Kupittaalla ensimmäisen osaottelun 2-1. Ottelun voittomaalin pääsi iskemään vieraiden puolustusvirheestä Prosper Ahiabu . Vieraiden puolustuksella ei muutenkaan ollut viime viikolla paras iltansa, sillä Interin ensimmäinen maali merkittiin omaksi maaliksi.

Silja Kosonen heitti EM-kultaa

Silja Kosonen.

Naisten moukarinheiton EM-finaali päättyi Birminghamissa iloisiin suomalaistunnelmiin, kun Silja Kosonen pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä Euroopan mestaruutta.

Turku Touring Pyöräily kokoaa yli 700 kuntopyöräilijää Turun seudulle

Turku Touring Pyöräily poljetaan 16. elokuuta.

Turku Touring Pyöräily on kuntopyöräilytapahtuma, joka kokoaa vuosittain yhteen yli 700 pyöräilyn harrastajaa. Tapahtuman lähtö- ja maalipaikkana on 16. elokuuta Turun tuomiokirkko, josta osallistujat suuntaavat kohti itäisen Varsinais-Suomen kauniita maisemia ja monipuolisia pyöräilyreittejä.

Niko Lehtiranta varmisti Superbike-luokan Suomen mestaruuden

Niko Lehtiranta.

RVS Motorsportin Niko Lehtiranta varmisti Superbike-luokan Suomen mestaruuden jo ennen kauden päätöskilpailua. Kemoran moottoriradalla ajetusta Circuit Racingin kolmannesta osakilpailusta Lehtiranta nappasi kaksi voittoa ja täydet SM-pisteet.

Soini sivusi Suomen ennätystä – Ezzat rikkoi Sievisen 30 vuotta vanhan SE:n

Aliisa Soini.

Aliisa Soini sivusi Suomen ennätystä 50 metrin perhosuinnin välierässä Pariisissa uitavissa pitkän radan EM-kilpailuissa. Ensimmäistä kertaa näissä EM-kilpailuissa nähtiin suomalaisväriä myös iltajaksolla, kun Aliisa Soini ui 50 metrin perhosuinnissa alkueristä jatkoon ajalla 26,32 ja oli 16:s. Aamujakson uinti jäi Mimosa Jallowin nimissä olevasta Suomen ennätysajasta ainoastaan kahdeksan sadasosaa.

Yksi heitto riitti Silja Kososelle karsinnassa finaalipaikkaan

Silja Kosonen.

Silja Kosonen ja Krista Tervo etenivät odotetusti moukarinheiton loppukilpailuun yleisurheilun EM-kisoissa Birminghamissa. Kosonen heitti moukarinheiton karsinnassa ensimmäisellään 72,02, joka ylitti karsintarajan 71,50 selvästi. Tervo heitti omassa ryhmässään kolmannellaan 70,42. Loppukilpailuun vaadittiin 68,49.