Stina Siikonen ja Mikko Rantanen ehdolla Varsinais-Suomen Yrittäjien johtoon
Stina Siikonen Salosta ja Mikko Rantanen Turusta ovat ilmoittautuneet ehdolle Varsinais-Suomen Yrittäjien hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Suomen Yrittäjien aluejärjestö valitsee puheenjohtajan vuosikokouksessa 3. joulukuuta.
Siikonen on 41-vuotias yrittäjä Salosta. Hän toimii Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajana ja yrittäjänä Koolle Oy, Formare Oy ja Verroa Oy -yrityksissä. Siikosen puheenjohtajuus Salon Alueen Yrittäjien puheenjohtajana on päättymässä, kun Salon yrittäjäyhdistykset yhdistyvät. Siikonen toimii Salossa toisen kauden kaupunginvaltuutettuna.
– Vankka kokemus ja osaaminen yrittäjien edunvalvonnasta ovat aluejärjestön puheenjohtajan tehtävässä tärkeimpiä. On pystyttävä johtamaan yrittäjiä koskevien edunvalvonta-aiheiden linjaamista. Tunnen kattavasti järjestömme ja teemamme ja minulla on näkemystä meidän yrittäjien asioiden edistämisestä, toiminnan kehittämisestä ja paikallisyhdistysten tukemisesta. Oma fokukseni on vahvasti yrittäjien menestyksen mahdollistamisessa, Siikonen sanoo tiedotteessa.
Rantanen on toiminut neljä vuotta Turun Yrittäjien puheenjohtajana, ja hänen kautensa päättyvät vuoden lopussa. Hän on 34-vuotias sarjayrittäjä ja mukana lähes kymmenessä yrityksessä – brändien joukossa ovat muun muassa Loisto Kotipalvelu, Bus Design, Kaupallistajat ja Kokit. Rantanen on Suomen Yrittäjien valtuuston jäsen ja toimii lisäksi aktiivisena useissa verkostoissa alueella.
– Minulla on selkeä näkemys siitä, miten Varsinais-Suomen Yrittäjät voi entistä vaikuttavammin tukea alueemme yrittäjiä edunvalvonnassa, kehittämisessä ja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Tavoitteeni on yhdistää alueen voimat kasvun ja uudistumisen tueksi. Tuon tehtävään vahvaa hallitusosaamista, laajan ymmärryksen yrittäjyydestä ja kokemusta työnantajana toimimisesta. Lisäksi minulla on vahva talousosaaminen ja kattavat verkostot alueelta, Rantanen sanoo.
Sekä Siikonen että Rantanen ovat toimineet kuluneen kaksivuotiskauden Varsinais-Suomen Yrittäjien hallituksen varapuheenjohtajina. Varsinais-Suomen Yrittäjien vuosikokouksessa 3. joulukuuta Turussa valitaan myös aluejärjestön varapuheenjohtajat sekä hallituksen jäseniä. Vielä vuosikokouksessa voi ilmoittautua ehdolle tehtäviin.
Varsinais-Suomen Yrittäjät järjestää ehdokkaille paneelikeskustelun keskiviikkona 12. marraskuuta kello 16 alkaen. Keskustelua voi seurata paikan päällä aluejärjestön toimistolla. Paneeli lähetetään myös Facebook-live-lähetyksenä.
Varsinais-Suomen Yrittäjät rekrytoi parhaillaan myös toimitusjohtajaa. Haku tähän tehtävään on auki 16. marraskuuta asti.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















