Kysely: Kausivalot voivat syttyä, kun illat pimenevät
Kausivalot voivat syttyä pihoilla ja parvekkeilla heti iltojen pimetessä tai viimeistään marraskuussa. Sopiva aika jouluvalojen sammuttamiseen on loppiainen tai helmikuun alku, mutta kausivaloja voi pitää päällä vaikka läpi vuoden.
Omistuskerrostaloasuntojen rakentamiseen erikoistunut JM Suomi kysyi lokakuun lopulla kuluttajilta kausivalojen käytöstä. Noin 45 prosenttia vastaajista pitää hyväksyttävänä sytyttää ne heti, kun illat pimenevät ja 20 prosenttia kannattaa marraskuuta. Joulukuu ja joulunaika saavat vain noin 15 prosentin kannatuksen. Ei koskaan -vaihtoehdon valitsee 2,5 prosenttia vastaajista.
JM Suomen sisustuskoordinaattori Johanna Fagerholm on samaa mieltä vastaajien kanssa. Valot voivat hyvin syttyä jo loka-marraskuussa. Hän paketoisi jouluvalot pois viimeistään helmikuussa, kun päivä pitenee.
– Nyt on paras kausivaloaika meneillään. Valojen merkitys on luoda tunnelmaa pimeyteen, joten niiden kausikäytöstä saa eniten iloa. Elokuiseen hämärtyvään iltaan toki sopivat vaikkapa terassille sytytetyt koristevalot, Fagerholm kertoo tiedotteessa.
Kyselyn vastaajista lähes 42 prosenttia antaa kausivalojen olla esillä helmikuulle asti. Loppiaiseen asti niitä ihailee noin 22 prosenttia. Kausivaloja ei nykyään yhdistetä niin vahvasti vain jouluun, joten vastaajistakin noin 27 prosenttia pitäisi niitä esillä ympäri vuoden. Lähes puolet vastaajista toivoo taloyhtiön järjestävän yhteiset jouluvalot piha-alueelle tai sisäänkäynnille. Vajaa kolmannes vastaajista ei yhteisiä valoja halua.
Kausivaloihin suhtaudutaan pääsääntöisesti positiivisesti. Yli 44 prosentin mielestä niistä voi iloita ja ne tuovat tunnelmaa koko taloon, ja melkein saman verran niitä pitää ihan ok:na, kunhan ne eivät häikäise omaa asuntoa. Yli 6 prosenttia toivoo, etteivät asukkaat laittaisi kovin runsaita jouluvaloja. Noin 68 prosenttia vastaajista toivoo naapurien välttävän kirkkaita sekä vilkkuvia valoja. Isot valot herättävät myös vastustusta. Fagerholmin mielestä vastaukset antavat selvän viestin siitä, että naapureita tulee kunnioittaa tässäkin asiassa.
– Esimerkiksi vilkkuvat valot saattavat tuntua levottomilta ja ärsyttää, vaikka ne olisivat ripustajansa mielestä hienot. Tiivisti kaupunkialueella asuvien olisi hyvä myös sammuttaa valot yöksi tai käyttää ajastinta, etteivät naapurit häiriinny, Fagerholm muistuttaa.
Fagerholm suosittelee hillittyjä valosarjoja ja lyhtyjä. Joulun aikana valot voi yhdistää esimerkiksi kaiteeseen kiedottuun havuköynnökseen.
Kyselyn toteutti Syno International Omnibus-tutkimuksena 16.– 23. lokakuuta. Tuhannen vastaajan otos on väestöä demografisesti edustava. Kyselyyn osallistuneista lähes 56 prosenttia asuu kerrostalossa, rivitalossa 16 prosenttia ja omakotitalossa noin 24 prosenttia.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















