Brinkhall soi jälleen heinäkuussa

Kuva: Eero Saarikoski

21. kerran järjestettävän Brinkhall soi -festivaalin säveltäjävieraana on tänä vuonna Kalevi Aho, jonka teoksia kuullaan konserteissa tapahtuman aikana. Kalevi Aho osallistuu myös Brinkhall-päivään kartanolla lauantaina 11. heinäkuuta, jolloin festivaalin taiteellinen johtaja József Hárs haastattelee säveltäjää tämän tuotannosta. Luennoitsijavieraaksi on kutsuttu lisäksi suosittu kirjailija Ann-Christin Antell, joka kuvaa romaaneissaan kiehtovia Turun seudulle sijoittuvia tarinoita 1900-luvun taitteesta.

Brinkahll soi -festivaali järjestetään 8.–11. heinäkuuta.

Festivaalin taiteilijavieraisiin lukeutuvat sopraano Mari Palo, kitaristi Petri Kumela, alttoviulisti Jussi Tuhkanen, pianisti Salla Pynssi sekä Vaskiseitsikko Novus. Ohjelmisto ulottuu nykymusiikista tunnettuihin liedeihin ja aarioihin, suomalaiseen puhallinseitsikkoperinteeseen sekä klassiseen repertuaariin.

Kansainvälistä uraa tekevä Mari Palo on tunnettu monipuolisuudestaan, hänen ohjelmistoonsa kuuluu oopperaa, musikaalia ja kamarimusiikkia. Toinenkin vieras, kitaristi Petri Kumela tunnetaan laaja-alaisesta muusikkoudestaan ja monipuolisuudestaan sekä nykymusiikin että periodimusiikin saralla. Tapiola Sinfoniettan sooloalttoviulisti Jussi Tuhkanen esiintyy usein myös kamarimuusikkona; hän on Kamus-kvartetin jäsen, joka toimii tuusulalaisen Meidän festivaalin taiteellisena johtajana. Pianisti Salla Pynssi konsertoi solistina sekä kamarimuusikkona kotimaassa sekä useissa Euroopan maissa. Nuorista lahjakkaista soittajista koostuva vaskiseitsikko Novus on syntynyt muusikoiden omasta kiinnostuksesta suomalaista vaskiseitsikkoperinnettä kohtaan. Yhtye on esiintynyt festivaaleilla eri puolilla Suomea.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Opiskelijoilta raikkaita ideoita ruokahävikin vähentämiseksi

Innovaatioprojektiin osallistuneiden opiskelijoiden suunnittelevat toimintakortit innostavat pohtimaan arjen ruokahavikkia kaytannonlaheisesti.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) sai Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoilta 17 ideaa ruokahävikin vähentämiseksi. LSJH antoi kahdeksanhenkiselle Capstone-ryhmälle toimeksiannon ideoida osallistavia ja elämyksellisiä näyttelyteoksia vierailukeskuksiin ja muihin tapahtumiin. Tuloksia voidaan hyödyntää jatkossa jäteneuvonnassa ja ympäristökasvatuksessa.

Ratsumiehenkatua päällystetään pitkälle lokakuuhun

Koko Ratsumiehenkatu jyrsitään ja päällystetään. Työ kestää 9. lokakuuta asti. Yksi ajokaista pois käytöstä työmaan kohdalla. Paikalla on liikenteenohjaajat ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Mitä tapahtuu, kun kahden poikkeuksellisen taiteilijan elämä, musiikki ja valinnat kietoutuvat yhteen?

Kamarikuoro Key Ensemblen konsertti Alma & Gustav – Elämä sävelten välissä kuullaan Martinkirkossa sunnuntaina 27. syyskuuta kello 18. Mitä tapahtuu, kun kahden poikkeuksellisen taiteilijan elämä, musiikki ja valinnat kietoutuvat yhteen?

Jazzin kärkinimet improvisoivat Raision kirkossa

Verneri Pohjola.

Raision kirkossa keskiviikkona 30. syyskuuta kello 18 alkavassa konsertissa esiintyvät Suomen tunnetuimpiin kuuluvat jazz-muusikot Antti Lötjönen (kontrabasso) ja Verneri Pohjola (trumpetti).

Suomalaisille vauvoille jo yli kaksi miljoonaa euroa ilmaisia sijoituksia

Yli 20 000 vauvaa on jo ottanut ensimmäisen askeleensa sijoittamisen pariin OP Ensisijoituksen avulla. Myös vuonna 2027 jokainen Suomessa syntyvä vauva saa sadan euron sijoituksen OP-Maailma Indeksi -rahastoon.

Kaarinan kunnallinen nuorisotyö täyttää 70 vuotta

Kaarinan kunnallisen nuorisotyön perustamisesta on kulunut tänä vuonna 70 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi nuorisopalvelut järjestää lokakuussa seitsemänkymppiset, joihin ovat tervetulleita kaikenikäiset viettämään mukavaa iltaa yhdessä.

Masku myy Lemun ja Askaisten asuintontteja sähköisessä huutokaupassa

Maskun kunta asettaa Lemun ja Askaisten alueilla sijaitsevia omakotitontteja julkiseen sähköiseen huutokauppaan. Huutokauppa voidaan käynnistää päätöksen saatua lainvoiman. Päätös tehtiin kunnanhallituksen kokouksessa 14. syyskuuta.

Seurakuntavaaliehdokkaiden määrä kasvoi Turussa ja Kaarinassa

Seurakuntavaaleihin Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä on asetettu ehdolle 399 ehdokasta, mikä on yli 40 enemmän kuin edellisissä seurakuntavaaleissa. Myös alle 30-vuotiaiden ehdokkaiden osuus on kasvanut.

Tuore väitöstutkimus ehdottaa uutta menetelmää oikeustieteen binäärisen ajattelun haastamiseksi

Väitöskirjatutkija Juho Aallon kehittämä menetelmä voisi auttaa vaikutusarviointien tekemisessä esimerkiksi syrjinnän vastaisissa lakihankkeissa.

Taitojärjestön ruotsinkielisen toiminnan edistäminen Turun seudulla Taito Varsinais-Suomen vastuulle

Taito Varsinais-Suomi ry uusii sääntönsä ja laajentaa toimintakenttäänsä muun muassa Turunmaalle. Paraisilla toimivan taitoyhdistyksen Åbolands hantverk toiminta päättyy vuoden 2026 loppuun mennessä ja vastuu Taitojärjestön ruotsinkielisen käsi- ja taideteollisuuskulttuurin edistämisestä alueella siirtyy Taito Varsinais-Suomen vastuulle.

Vaasanpuistossa alkavat mittavat infranrakennustyöt

Vaasanpuiston infran rakentaminen alkaa ensi viikolla Linnakaupungissa, ja Ruissalontie katkaistaan liikenteeltä töiden ajaksi. Entiselle jätevedenpuhdistamon alueelle Tukholmankadun varteen on tulossa uutta asumista, ja nyt alueella käynnistyy katujen ja yleisten alueiden rakennusurakka. Infratyöt on tarkoitus saada valmiiksi syksyyn 2028 mennessä, jolloin myös uusi monitoimitalo otetaan käyttöön.

Turun taidemuseo museokorttilaisten ykköskohde kesäisessä Turussa

Islantilaistaiteilija Eggert Pétursson.

Neljä Turun museokorttikohdetta nousi maan 30 suosituimman museokohteen joukkoon touko-elokuun käyntien määrässä mitattuna. Turun taidemuseo sijoittui listalla kahdenneksitoista, Ars Nova sijalle 24, Turun linna sijalle 25 ja Aboa Vetus sijalle 26. Myös Varsinais-Suomen maakuntalistalla Turku oli kärjessä: ykköspaikan vei Turun taidemuseo. Turun taidemuseon kesän päänäyttely oli Millefleurs , jossa esiteltiin Eggert Péturssonin suurikokoisia, Islannin kasvillisuutta kuvaavia maalauksia.

Hälytystehtävään ampaissut poliisiauto kolhi toista ajoneuvoa Turun keskustassa

Hälytysajoon lähtenyt poliisiauto kolhaisi eilen tiistaina iltapäivällä pysäköitynä ollutta autoa Turun keskustassa. Poliisipartio lähti tiistaina iltapäivällä kiireelliselle hälytystehtävälle Puutarhakadulta ja peruutti pysäköitynä olleen henkilöauton vasempaan takakulmaan.

Lounais-Suomen maaseutuhankkeita paalutettiin 2,8 miljoonalla eurolla

Naantali nousee esiin Lounais-Suomen maaseutuhankkeissa, joille on myönnetty Leader-rahoitusta tapahtumiin, talviliikuntaan, ruokayrittäjyyteen ja ympäristön kunnostamiseen. Touko-kesäkuun aikana Lounais-Suomen elinvoimakeskus ja paikalliset Leader-ryhmät jakoivat yhteensä 2,8 miljoonaa euroa maaseudun kehittämiseen.

Turun katolinen seurakunta kasvanut pikkuyhteisöstä hengelliseksi kodiksi

– Riippumatta siitä, mistä ihmiset tulevat, niin he kaikki löytävät hengellisen kotinsa täältä, sanoo Turun katolisen kirkon kirkkoherra Peter Gebara.

Turun katolinen seurakunta on kasvanut pienestä yhteisöstä kansainväliseksi hengelliseksi kodiksi, jossa puhutaan yli 40 kieltä ja kohdataan ihmisiä yli 70 kansallisuudesta.

Viemärityö hidastaa liikennettä Hämeen valtatiellä

Viemäri- ja vesijohtotyö hidastaa liikemmettttä Hämeen valtatie 130:n kohdalla 25. syyskuuta asti. Yksi ajokaista pois käytöstä keskustan suuntaan ajettaessa. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Poliisi lopetti vaarallisen hirven Varissuolla

Lounais-Suomen poliisi sai eilen tiistaina iltapäivällä useita ilmoituksia hirvestä, joka liikkui taajama-alueella Varissuolla ja sen lähistöllä Turussa. Hirveä ei saatu ohjattua pois alueelta.

Tieteen lavalla liikutaan sairauden, poikkeavuuden ja hyväksyttävyyden rajapinnoilla

Sadan vuoden takaiseen Turkuun sijoittuva musikaali kertoo kohtuuttomista kohtaloista ja elämänhalua kannattelevasta toivosta. Tieteen lavalla kysytään, olemmeko tietoisia oman aikamme sokeista pisteistä.

Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa tutkijat tarjoavat tieteen näkökulmia Seili -näytelmän teemoihin torstaina 24. syyskuuta kello 17 alkaen.

Näköislehti

Urheilu

TPS:n Nils Veinbergs Latvian alle 21-vuotiaisiin

Nils Veinbergs.

TPS:n jalkapallomiehistöön kesken kuluvan kauden lainasopimuksella Ilveksestä siirtynyt Nils Veinbergs on valittu Latvian alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Latvia kohtaa syys-lokakuun taitteessa EM-karsinnoissa Saksan, Kreikan ja Maltan. Kyseessä on 19-vuotiaan kärkipelaajan ensimmäiset ottelut alle 21-vuotiaissa. Hän on edustanut maataan alle 19-vuotiaissa 13 kertaa ja tehnyt niissä neljä maalia.

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.