Kadun tyyli: Eettistä ja puuvillaista
– Pukeutumiseni perustuu omiin kiinnostuksenkohteisiini ja näkemyksiini. Pyrin tuomaan omat tunteeni mukaan ja herättämään samalla ihmisissä ajatuksia. Pukeutumiseni on simppeliä, mutta se herättää ihmisten huomiota, kertoo 21-vuotias Väinö Kostiainen.
Kostiainen pitää mustista vaatteista todella paljon. Värejäkin löytyy vaatekaapista, mutta yleensä hän valitsee mustan tai valkoisen.
– Minulle vaatteiden eettisyys on tärkeää. Näidenkin vaatteiden kankaat ovat esimerkiksi sataprosenttista puuvillaa, ja käytän myös silkkiä. Eettisyys tarkoittaa minulle sitä, että voidaan varmasti sanoa, missä, millaisissa olosuhteissa ja kenen valmistamina vaatteet on tehty.
Hänen kenkänsä ovat tanskalaisen The Last Conspiracyn saappaat, jotka hän on ostanut käytettyinä internetistä.
Kurt Hedborg

















