Jorma Uotinen konsertoi Martinkirkossa
Esiintyjälegenda Jorma Uotinen konsertoi Martinkirkossa Yhteisvastuukeräyksen hyväksi perjantaina 25. syyskuuta kello 19. Odota elämä! -konsertissa kuullaan lauluja ajan vääjäämättömästä kulusta, rakkaudesta, ystävyydestä ja kuolemasta. Konsertin tuotto ohjataan lievittämään ikäihmisten hätää Suomessa ja ulkomailla Yhteisvastuukeräyksen kautta. Konsertin järjestävät yhteistyössä Turun tuomiokirkkoseurakunta ja Turun Martinseurakunta.
– On hienoa, että saimme esiintyjäksi juuri Jorma Uotisen, iloitsee Turun tuomiokirkkoseurakunnan Yhteisvastuun keräyspäällikkö Pete Hokkanen tiedotteessa.
– Tällainen intiimi elämänmakuinen esitys sopii todella hienosti myös tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen teemaan, eli kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ikäihmisten auttamiseen. Suomessahan on miljoona yli 70-vuotiasta, ja osa heistä on kovin yksin ja joutuu sinnittelemään esimerkiksi yksinäisyyden ja rahavaikeuksien kanssa. Konsertista saatava tuotto auttaa tukemaan heitä, ja toivottavasti ehkäisee siten myös masennusta ja sairauksia.
Konsertin pianistina soittaa Lasse Hirvi. Alun perin pianistina piti olla Jari Hakkarainen, mutta hän menehtyi yllättäen tämän vuoden kesäkuussa sairaskohtaukseen. Uotinen haluaa omistaa tämän konsertin Jari Hakkaraisen muistolle. Kaksikko ehti esiintyä yhdessä 25 vuoden ajan.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















