Turku aloittaa 800-vuotisjuhlien valmistelun – vetäjäksi Suvi Innilä
Suomen ensimmäinen kaupunki Turku täyttää 800 vuotta vuonna 2029. Tavoitteena on, että vuodesta tulee kaikkien suomalaisten yhteinen juhlavuosi, joka näkyy myös ulkomailla.
Juhlavuoden suunnittelutyö alkaa syksyn 2024 aikana. Lähtökohtana on luoda kaikkien yhteinen vuosi, joka innostaa asukkaat, yhteisöt sekä yritykset yhteiskunnan eri alueilta laajasti ja monin tavoin mukaan.
– Suomen ensimmäisen kaupungin 800-vuotisjuhlavuosi on merkittävä virstanpylväs paitsi Turulle ja turkulaisille, myös koko Suomen identiteetille. Samalla, kun juhlimme kaupungin rikasta historiaa, katsomme kuitenkin jo pitkälle tulevaisuuteen. Juhlavuoden tavoitteena on muuttaa mielikuvia Turusta, lisätä koko seudun toimeliaisuutta ja elinvoimaa sekä vahvistaa yhteisöllisyyttä. Toivon, että jokainen turkulainen kokee juhlavuoden omakseen ja on ylpeä kotikaupungistaan, Turun pormestari Minna Arve (kok.) kertoo tiedotteessa.
Juhlavuoden 2029 valmistelun hankejohtajana aloittaa FM, toimitusjohtaja Suvi Innilä, jolla on pitkä kokemus merkittävien juhlavuosien parissa työskentelystä.
Innilä on työskennellyt Turku Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2011 -hankkeen projektipäällikkönä 2004–07 ja kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmajohtajana vuodet 2006–12. Vuosina 2015–18 Innilä työskenteli Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmapäällikkönä Valtioneuvoston kansliassa.
Vuodesta 2020 Innilä on ollut toimitusjohtajana Naantalin musiikkijuhlasäätiössä ja lisäksi vuodesta 2021 Euroopan kulttuuripääkaupunkien valinta- ja monitorointipaneelin jäsen Euroopan komissiossa. Euroopan komission tehtävä jatkuu vuoden 2026 loppuun saakka.
– On suuri kunnia päästä tekemään juhlavuodesta totta ja innostamaan Turkua kohti tärkeää vuotta. Ryhdyn innolla valmistelemaan juhlavuotta yhdessä koko kaupungin ja Suomen kanssa, sanoo Innilä.
Innilä valmistelee juhlavuodelle ensin konseptiehdotuksen, joka valmistuu kevään 2025 aikana. Juhlavuoden suunnittelua ohjataan Turun kaupungin johtoryhmästä. Innilän työ sijoittuu juhlavuotta varten perustettuun Turku 2029 -säätiöön.
– Turussa on suunnitteilla jo paljon sellaista, joka voidaan ohjelmaan ylpeydellä liittää. Konseptointivaiheen jälkeen ryhdytään kokoamaan ohjelmaa hankkeista sekä erilaisista juhlavuositeoista. Tavoitteena on, että jokainen löytää itselleen ohjelmasta sopivan tavan juhlistaa Turun syntymäpäiväjuhlaa tekojen tai kokemusten kautta, Innilä sanoo.
Juhlavuodelle luodaan omat verkkosivut syksyn aikana osoitteeseen www.turku800.fi.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















