Lähiruokaa juhlitaan viikonloppuna
Valtakunnallinen lähiruokapäivä tulee jälleen: maaseudun matkakohteisiin ja lähiruokaherkkuihin pääsee tutustumaan 7.–8. syyskuuta. Jokavuotinen koko perheen tapahtuma järjestetään jo yhdeksättä kertaa.
Lauantaina vietetään perinteistä maaseudun avoimen ovien päivää, lähiruokapäivää. Tapahtuma on ensimmäistä kertaa kaksipäiväinen: järjestäjät saavat halutessaan pitää ovensa auki lauantain lisäksi myös sunnuntaina.
Mukaan on ilmoittautunut jo lähes 300 kohdetta eri puolilta maata. Tapahtumaan osallistuminen on maksutonta sekä osallistujille että järjestäjille. Monessa käyntikohteessa on toki myynnissä lähiruokaherkkuja, joita voi nauttia paikan päällä tai ostaa kotiin viemisiksi.
Lähiruokapäivä on nimennyt tänä vuonna myös suojelijat kolmesta maakunnasta. Kunniatehtävä myönnetään henkilöille, jotka tekevät koko sydämestään työtä lähiruoan ja maaseudun kehittämisen eteen.
Vierailijoille tarjolla kaikkea puutarhoista ja leipomoista lammastiloihin
Herkullinen kotimainen lähiruoka on viikonlopun keskiössä, mutta tapahtumassa on tarjolla paljon muutakin koettavaa, kuten eläimiä, maatalouskoneita ja koko perheen ohjelmaa.
– Lähiruokapäivän järjestäjät edustavat koko maaseudun kirjoa. Kohteiden joukossa on ruoantuottajien lisäksi matkailupalveluita ja muita maaseudun elämyksiä tarjoavia yrityksiä. Tänä viikonloppuna saamme nauttia satokauden antimista ja upeista paikoista, mitä Suomen maaseudulla on tarjota, iloitsee tiedotteessa Anna Mäkinen, joka on lähiruokapäivän koordinaattori maaseutuverkostoyksiköstä.
Tapahtuman verkkosivuilla (lahiruokapaiva.fi) voi tutustua kohteiden tarjontaan ja aukioloaikoihin. Lähiruokapäivä tapahtuu myös kaupungeissa ja niiden välittömässä läheisyydessä – esimerkiksi Turun kauppatorilla, joka on yksi vierailukohteista. Kaikki kohteet pitävät ovensa auki vähintään lauantaina ja osa sen lisäksi sunnuntaina.
Jos ilmoittautuminen tapahtuman järjestäjäksi on jäänyt viime tinkaan, vielä on mahdollista liittyä mukaan. Ilmoittautua voi milloin tahansa ennen tapahtumaa osoitteessa lahiruokapaiva.fi.
Maaseutuverkostoyksikkö kutsuu Lähiruokapäivän järjestäjiksi tuottajat, tilat, puutarhat, palvelut, yrittäjät ja jatkojalostajat, jotka toimivat lähiruoan ja maaseudun parissa. Mukaan toivotaan myös maaseudun elämysmatkailutoimijoita, ruoka-alan ammattilaisia, yhdistyksiä ja seuroja.
Syyskuun alku on kotimaisen ruoan ja maaseudun toimijoiden juhlaa. Suomalaisen ruoan päivää vietetään 4. syyskuuta ja viikonloppuna lähiruokapäivää.
Lähiruokapäivä on valtakunnallinen maaseutuverkostoyksikön koordinoima maaseudun juhlapäivä. Lähiruokapäivä on EU:n maatalous- ja maaseuturahoituksen osarahoittama.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















