Syömisen taito alentaa diabetesriskiä

Syömisen taito on yhteydessä parempaan ruokavalion laatuun sekä painonhallintaan kohonneessa tyypin 2 diabetesriskissä olevilla aikuisilla, osoittavat suomalaisen Stop Diabetes (StopDia) -tutkimuksen tulokset. Lisäksi syömisen taito yhdistyi parempaan insuliiniherkkyyteen ja HDL-kolesterolitasoon. Koska tyypin 2 diabetes yhä yleistyy, on tärkeää tutkia uusien menetelmien ja lähestymistapojen soveltuvuutta taudin ehkäisyyn.

Syömisen taidolla tarkoitetaan syömiskäyttäytymistä, jossa korostuu myönteinen suhtautuminen ruokaan ja syömiseen, säännöllinen ruokailu, uusien ruokien rohkea kokeilu sekä nälän ja kylläisyyden tuntemusten mukaan syöminen.

– Aiemmin syömisen taitoa ei ole tutkittu tällä laajuudella osana elintapainterventiota, eikä sen merkityksestä tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä ole ollut juuri tietoa. Ravitsemus on olennainen osa tyypin 2 diabeteksen ehkäisyä, mutta syömiseen liittyy muutakin kuin ruokavalion sisältö. On tärkeä kuvata terveyttä edistäviä ruokailutapoja monipuolisesti ja huomioida myös syömiseen liittyvät asenteet ja tottumukset, korostaa elintarvike- ja terveystieteiden maisteri, laillistettu ravitsemusterapeutti Kirsikka Aittola tiedotteessa.

Aittolan mukaan syömisen taidon hyödyntäminen ravitsemusohjauksessa voi tukea pysyvää painonhallintaa. Painonhallinnan kannalta keskeisiä tekijöitä syömisen taidossa ovat erityisesti säännöllinen syöminen, ruokailujen suunnittelu etukäteen, ruoasta nauttiminen ja rento ja myönteinen suhtautuminen syömiseen. Myös ruokavalion laatuun voidaan vaikuttaa monipuolisella syömisellä, rohkealla uusien ruokien kokeilulla ja niiden vakiinnuttamisella osaksi ruokavaliota.

Aittolan väitöstutkimuksen perusteella monien tyypin 2 diabetesriskissä olevien syömisen taidossa ja ruokavalion laadussa oli parantamisen varaa. Vain noin 37 prosentilla tutkimukseen osallistuneista oli lähtötilanteessa hyvä syömisen taito. Syömisen taito parani vuoden kestäneen tutkimuksen aikana. Kuitenkin on vielä epäselvää, miten syömisen taitoa voitaisiin parhaiten tukea. Sen merkittävä vahvistaminen voi vaatia vielä intensiivisempää ja pitkäkestoisempaa ravitsemusohjausta.

Tutkimuksessa myös kehitettiin ravitsemusasiantuntijoiden yhteistyönä Ruokavalioindeksi-niminen ruokavalion laadun seulontamittari, jolla voidaan mitata suositusten mukaisen ja tyypin 2 diabetesta ehkäisevän ruokavalion toteutumista. – Suomessa ei ole aiemmin ollut erityisesti tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn soveltuvaa lyhyttä ruokavalion laadun arviointimenetelmää. Maailmalla on muutamia samantyyppisiä mittareita, mutta ne eivät sovellu sellaisenaan Suomen ruokakulttuuriin. Oli tärkeää kehittää erityisesti suomalaiselle väestölle sopiva mittari.

– Toistaiseksi ruoka-ainetasoisia ruokavalion laadun mittareita ei systemaattisesti käytetä terveydenhuollossa tai terveyden edistämistoimissa, vaikka ne ovat ravitsemushoitosuositusten mukaisia menetelmiä, huomauttaa Aittola.

– Ilman luotettavaa ruokavalion laadun mittausta on vaikea puuttua sen puutteisiin, erityisesti kroonisten sairauksien ehkäisyssä. Indeksi tekee ruokavaliosta näkyvän ja mitattavan osan hoitoa ja elintapasairauksien ehkäisyä. Se mahdollistaa myös elintapa- ja ravitsemusohjauksen vaikuttavuuden arvioinnin. Ruokavaliomuutokset ovat aina keskeinen osa tyypin 2 diabeteksen ehkäisyä, muistuttaa Aittola.

– Tutkimuksessa Ruokavalionindeksillä laadukkaammaksi mitattu ruokavalio oli yhteydessä tyypin 2 diabeteksen ehkäisyn kannalta myönteisiin aineenvaihduntatekijöihin ja parempaan painonhallintaan. Tämä vahvistaa sen käyttökelpoisuutta tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä ja mahdollisesti myös hoidossa.

Ruokavalioindeksi antaa ruokavaliolle arvon välillä 0–100, ja korkeammat pisteet viittaavat suositusten mukaiseen ruokavalioon. Lisäksi indeksin avulla voidaan arvioida erikseen ruokavalion seitsemää keskeistä osa-aluetta. Ruokavalioindeksi on vapaasti käytettävissä, ja sitä hallinnoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Tutkimus toteutettiin yhteistyössä perusterveydenhuollon kanssa tähdäten pysyvien toimintamallien kehittämiseen. Digitaaliset menetelmät, joita nyt hyvinvointialueilla kiivaasti kehitetään, olivat tutkimuksen keskiössä. Käytännölliseen elintapainterventioon sitouduttiin hyvin ja sitä on helppo jatkossa soveltaa terveydenhuollossa.

– Pysyvien, digitaalisuutta hyödyntävien ehkäisytoimien toteuttaminen vaatii toki resursseja ja jatkuvaa kehittämistä, mutta ne parantavat palvelujen saavutettavuutta. Tyypin 2 diabeteksen ehkäisy säästää yhteiskunnan varoja pidemmän päälle, sanoo Aittola.

– Väitöstutkimukseni perusteella painonhallinnan ja tyypin 2 diabeteksen ehkäisyn tueksi kannattaa kehittää toimintatapoja, jotka huomioivat ja tukevat sekä ruokavalion laatua että syömisen taitoa. Siten voimme saada entistä monipuolisemman kuvan henkilön syömiseen liittyvistä tekijöistä ja mahdollistaa pysyvämpiä ruokavaliomuutoksia.

Ruokavalioindeksin käyttöä edistetäänkin esimerkiksi osana alueellista Climate Smart Food and Nutrition Research Infrastructure (FOODNUTRI) -hanketta. Sitä jalkautetaan elintapaohjaukseen myös EU:n laajuisessa Joint action on cardiovascular diseases and diabetes (JACARDI) -hankkeessa.

– Ruokavalion laatua ja syömisen taitoa arvioivat mittarit olisi helppo integroida osaksi sähköistä tiedonkeruuta, jolloin niitä voitaisiin hyödyntää monipuolisesti elintapa- ja ravitsemusohjauksessa ja mitata ohjauksen vaikuttavuutta. Ruokavalioindeksin ja syömisen taito -kyselyn saaminen osaksi rakenteellista kirjaamista potilastietojärjestelmissä ja esimerkiksi biopankeissa kerryttäisi meille uudenlaista ravitsemuksen rekisteritietoa ja mahdollistaisi niiden väestötasoisen tutkimisen, Aittola lisää.

StopDia -tutkimukseen osallistui 3 147 henkilöä, joilla oli Diabetesriskitestin perusteella kohonnut riski sairastua tyypin 2 diabetekseen. Tutkimusmittaukset tehtiin tutkimuksen alussa ja vuoden intervention jälkeen paikallisissa terveyskeskuksissa Pohjois-Savossa, Päijät-Hämeessä ja Etelä-Karjalassa. Osallistujat saivat ryhmämuotoista elintapaohjausta sekä Pienet teot -digisovelluksen elintapamuutosten tueksi.

Terveystieteiden ja elintarviketieteiden maisteri, laillistettu ravitsemusterapeutti Kirsikka Aittolan väitöskirja Eating competence and the Healthy Diet Index. Novel approaches for the prevention of type 2 diabetes (Syömisen taito ja Ruokavalioindeksi. Uusia lähestymistapoja tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn) tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa 6. syyskuuta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Turku velkaantuu vauhdilla

Talousjohtaja Valtteri Mikkola ja pormestari Piia Elo (sd.) kertoivat ensi vuoden talousarvioesityksen linjauksista.

Turun kaupunki laatii talousarviota ensi kertaa pormestari Piia Elon (sd.) johdolla. Kesällä saatiin aikaiseksi pormestarisopimus, jossa ovat mukana valtuuston kaikki poliittiset ryhmät. Jääminen pois sopimuksesta tarkoittaisi vaikutusmahdollisuuksien menettämistä. Sopimus vaikuttaa luottamushenkilöpaikkojen jakoon. Jos haluaa vaikuttaa, tarvitaan paikkoja kaupunginhallituksessa, lautakunnissa ja johtokunnissa.

Yrittäjät: EU-tuomioistuimen ratkaisu ei rajoita palkoista sopimista

EU-tuomioistuin antoi 11. marraskuuta ratkaisun vähimmäispalkkadirektiivistä. Tuomioistuin kumosi direktiivin osittain.

Stina Siikonen ja Mikko Rantanen ehdolla Varsinais-Suomen Yrittäjien johtoon

Mikko Rantanen.

Stina Siikonen Salosta ja Mikko Rantanen Turusta ovat ilmoittautuneet ehdolle Varsinais-Suomen Yrittäjien hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Suomen Yrittäjien aluejärjestö valitsee puheenjohtajan vuosikokouksessa 3. joulukuuta.

Finnlines-yhtiön liiketulos kohentui selvästi

Finnlines-konsernin liikevaihto oli tammi–syyskuussa oli 547,1 (547,2 vuonna 2024) miljoonaa euroa. Tulos ennen korkoja ja veroja (EBIT) oli 74,5 (72,3) miljoonaa euroa. Viime vuoden tulos sisältää liiketoiminnan muihin tuottoihin kirjatut kolmen aluksen myyntivoitot. Operatiivinen liiketulos parani edellisvuodesta 17,6 miljoonaa euroa. Raportointikauden tulos oli 68,4 (52,1) miljoonaa euroa.

Kysely: Kausivalot voivat syttyä, kun illat pimenevät

Kausivalot voivat syttyä pihoilla ja parvekkeilla heti iltojen pimetessä tai viimeistään marraskuussa. Sopiva aika jouluvalojen sammuttamiseen on loppiainen tai helmikuun alku, mutta kausivaloja voi pitää päällä vaikka läpi vuoden.

Painava sähköauto vaatii tarkkuutta renkaiden valinnassa

Talvi voi tuoda sähköautoilijalle erityisiä vaaranpaikkoja, jotka liittyvät renkaiden valintaan ja ajotapaan. Oikeilla rengasvalinnoilla voi ehkäistä vahinkoja ja parantaa liikenneturvallisuutta merkittävästi.

Eurobarometri: Huoli elintarvikkeiden mikromuoveista lisääntynyt Suomessa

EU-kansalaisten mielipiteitä luotaavan kyselyn mukaan kansalaisten huoli elintarvikkeiden mikromuoveista on lisääntynyt Suomessa. Eurobarometrin mukaan suomalaisvastaajista 51 prosenttia kokee ruoasta löytyvät mikromuovit suurimmaksi elintarviketurvallisuuden huolenaiheeksi ja 90 prosenttia kertoo ainakin kuulleensa aiheesta. Mikromuovihuolen osalta kasvua edellisestä, kolmen vuoden takaisesta kyselystä on 11 prosenttiyksikköä.

Kysely: Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti yhteiskunnan sähköistymiseen, mutta vain harva valmis maksamaan siitä enemmän

Suomalaisista yli puolet suhtautuu myönteisesti yhteiskunnan sähköistymiseen, selviää tuoreesta Sähköistyvä Suomi -kyselytutkimuksesta. Samalla suomalaisia huolestuttaa vaikutukset sähkön hintaan ja kotitalouksien eriarvoistumiseen, kulutuksesta ollaan kuitenkin valmiita joustamaan. Sähköistämisellä tarkoitetaan siirtymistä fossiilisista energialähteistä fossiilivapaaseen sähköön yhteiskunnan eri sektoreilla.

Tuloverojen määrä kasvoi mutta kasvu hidastui viime vuonna

Tuloverojen yhteismäärä (henkilöiden tuloverot ja yhteisöverot) oli viime vuonna 45,1 miljardia euroa, eli 1,3 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2023 (+2,9 %). Keskimäärin suurimmat veronpalautukset maksettiin Kauniaisissa. Vuoden 2024 henkilö- ja yhteisöverotuksen verotiedot tulevat julkisiksi keskiviikkona 12. marraskuuta.

Vuokraskuuteilla ei jatkossa ajeta Turussa viikonloppuöisin

Mikroliikkumisen ongelmakohtiin pyritään jatkossa puuttumaan kansallisen lainsäädännön avulla. Liikennepalvelulakiin 1. elokuuta voimaan tulleiden muutosten myötä kuntien on myönnettävä mikroliikennepalveluiden tarjoajille mikroliikennelupa. Turun kaupunki ottaa mikroliikenneluvan käyttöön 1. tammikuuta alkaen.

Nukketeatteri Kas Kummaa! täyttää 20 vuotta

Kaija Vähä-Vahe-Hirvilahti (vas.) ja Kirsi Koskinen.

Turun ja Kaarinan seurakuntien nukketeatteri Kas Kummaa! täyttää 20 vuotta. Kahden vuosikymmenen aikana yli 20 000 turkulaista ja kaarinalaista lasta ja aikuista on nähnyt heidän esityksiään ja päässyt osalliseksi nukketeatterin taiasta.

Yrittäjägallup: Tekoälyn käyttö yleistynyt nopeasti Suomen pk-yrityksissä

– Tämä on erittäin lupaavaa suomalaisten yritysten osaamisen ja tuottavuuden kannalta. Tekoälyn käytöstä voi tulla suomalaiselle pk-kentälle merkittävä kilpailuetu, sillä kansainvälisen vertailun mukaan Suomi on tekoälyn käytön ykkösmaa Euroopassa, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo tiedotteessa.

Kaarina-talossa luento Reidar Särestöniemestä

Reidar Särestöniemi: Kansanmusiikilla viritetty omakuva (1972).

Kaarinan Taideyhdistyksen kanssa yhteistyössä toteutettava luento käsittelee taiteilija Reidar Särestöniemen elämää ja taidetta. Luento kuullaan Kaarina-talossa torstaina 13. marraskuuta. Särestöniemi (1925–81) on tunnetuimpia suomalaisia kuvataiteilijoita ja aikansa merkittävin lappilainen taiteilija. Särestöniemen syntymästä on kulunut tänä vuonna sata vuotta. Luennoitsijana on taidehistorioitsija, FM Leena Reinilä .

Syöpäpotilaan yhdenvertainen hoitopolku yhteinen tavoite

Kymmenvuotisen strategian tavoitteena on kehittää ihmislähtöisiä palveluita ja varmistaa yhdenvertainen syövänhoito. Samalla vähennetään syöpätaakkaa ehkäisyn ja varhaisen toteamisen kautta.

Lähijunien paluu Toijalan radalle lähempänä kuin 30 vuoteen – kunnat haluavat tunnin vuorovälin junaliikenteen Turun ja Tampereen välille

Radanvarren kunnat Tampereelta Turun kautta Naantaliin haluavat korvata riittämättömästi palvelevan markkinaehtoisen kaukojunayhteyden tiheämmällä lähijunaliikenteellä. Junayhteys tahdotaan osaksi valtion vuonna 2031 käynnistyvää ostoliikennekokonaisuutta. Kasvukolmion Turun ja Tampereen välisen kyljen kehittäminen hyödyttää koko Suomen taloutta.

Topinojan pintarakenneurakasta aiheutuu hajuhaittaa

Topinojan jätekeskuksessa käynnissä oleva vanhan kaatopaikka-alueen pintarakenneurakka aiheuttaa tällä hetkellä hajuhaittoja. Haju aiheutuu salaojalinjojen kaivuutyöstä, joka kestää arviolta noin viikon verran. Hajun voimakkuus voi vaihdella säätilan mukaan, ja se saattaa olla ajoittain voimakasta.

Urban Partners ja Rakennusliike Lapti voittaneet kilpailutuksen viiden päiväkodin toteutuksesta Turkuun

Havainnekuva Härkämäen päiväkodista.

Turun kaupunki investoi historiallisen paljon kouluihin ja päiväkoteihin. Osana Turun päiväkotien uudistushanketta Urban Partners ja Rakennusliike Lapti rakentavat suunnitelmien mukaan viisi uutta päiväkotikiinteistöä kaupungin omaan käyttöön.

Urheilu

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.

Raision Loimu haastaa Tuto Volleyn

Miesten Mestaruusliigan kauden ensimmäinen derby koetaan 15. marraskuuta Kupittaan palloiluhallissa, kun Tuto Volley isännöi Raision Loimua. Kummallakin joukkueella on paljon pelissä, sillä kauden alku on ollut haastava.