Jos valtion vanhoja metsiä suojellaan tieteellisten kriteerien perusteella 100 000 hehtaaria, suojelun yhteiskunnallinen nettohyöty on vuoteen 2050 mennessä jopa satoja miljoonia euroja, todetaan emeritusprofessori Markku Ollikaisen ja tutkijatohtori Johanna Kankaan tekemässä analyysissä.

Suomen hallitus julkisti kesäkuussa esityksensä vanhojen ja luonnontilaisten metsien kriteereistä. Tieteeseen perustuvien kriteerien sijaan hallitus lähetti lausuntokierrokselle maa- ja metsätalous- ja ympäristöministeriön yhteisen ehdotuksen, jossa kriteerit mitoitettiin niin tiukaksi, että valtaosa jo suojelluistakaan metsistä ei täytä niitä.

Jos valtio suojelisi Luontopaneelin suosituksen mukaisesti tieteellisten kriteerien perusteella kaikki omistamansa vanhat ja luonnontilaiset metsät, sen on arvioitu johtavan noin 100 000 hehtaarin suojeluun.

Suomessa on tähän mennessä arvioitu vain suojelun kustannuksia, mutta suojelun hyötyjä sekä vältettyjä kustannuksia ei ole tutkittu.

Helsingin yliopiston ympäristöekonomian emeritusprofessori Markku Ollikainen ja tutkijatohtori Johanna Kangas ovat laatineet asiasta keskustelualoitukseksi selvityksen Valtion vanhojen metsien suojelu – Hyödyt ja kustannukset, epäsuorat vaikutukset ja riskit.

Koneen Säätiön Metsän puolella -aloitteen tilaamassa selvityksessä toteutetaan valtion vanhojen metsien suojelun kustannus-hyötyanalyysi, jossa arvioidaan suojelulla turvattujen luontoarvojen rahallista arvoa suhteessa suojelun kustannuksiin eli menetettyihin metsätaloustuottoihin.

Analyysissa verrataan valtion vanhojen metsien 100 000 hehtaarin suojelun nettohyötyjä hallituksen esityksen mukaiseen vaihtoehtoon, jossa suojeluala on noin 20 000 hehtaaria.

Laskennan aineistona on hyödynnetty Luonnonmetsä-työryhmän vuosina 2019–23 keräämää inventointiaineistoa valtion metsien potentiaalisista suojelukohteista.

Eri tarkasteluvaihtoehdot osoittavat, että 100 000 hehtaarin valtion metsien suojelun yhteiskunnallinen nettohyöty vuoteen 2050 mennessä olisi mittava, jopa satoja miljoonia euroja.

Hallituksen esityksen mukaisessa vaihtoehdossa merkittävä osa arvokkaista kohteista voitaisiin hakata, jolloin niiden sisältämät luonto- ja ilmastoarvot menetetään tilanteessa, jossa Suomen maankäyttösektorin hiilinielu on jo kutistunut lähes nollaan. Jos Suomi epäonnistuu maankäyttösektorin nettonielua koskevan EU-sitoumuksen saavuttamisessa, valtiolle koituu suoria kustannuksia nieluyksiköiden hankinnasta.

Hakkuista saatava metsätulo ei kuitenkaan riitä kattamaan menetettyjen monimuotoisuus- ja ilmastohyötyjen yhteenlaskettua arvoa. Kun arvokkaiden alueiden hakkuuriski otetaan huomioon kustannus-hyötyanalyysissa, hallituksen esityksen mukainen suojeluratkaisu tuottaa yhteiskunnalle kustannuksia kaikissa tapauksissa.

Analyysin lopputuloksena päädytäänkin yksikäsitteisesti suosittelemaan, että 100 000 hehtaaria valtion monimuotoisuuden kannalta arvokkaita metsiä suojellaan tieteellisten kriteerien pohjalta.

Koneen Säätiö toimittaa selvityksen seuraavaksi valtioneuvostolle, toimittaen samalla tutkijavetoomuksen, jossa yli 400 metsä- ja ympäristöalan tutkijaa vetoaa hallitukseen vanhojen metsien kriteerien määrittelemiseksi uudelleen tieteellisin perustein.

Selvityksen tutkimusmenetelmänä on yhteiskunnallinen kustannus-hyötyanalyysi. Analyysissa punnitaan suojelun hyötyjä suhteessa suojelun kustannuksiin.

Hyödyistä tärkein on luonnon monimuotoisuuden suojelu, eli jäljellä olevien vanhojen metsien monimuotoisuus ja ainutlaatuisuus.

Vanhoihin metsiin sitoutuu merkittävä hiilivarasto ja ne toimivat hiilinieluna tuottaen ilmastohyötyä, joka on otettu huomioon laskennassa.

Jotta monimuotoisuus- ja hiilinieluhyödyt saadaan samalle viivalle kustannusten kanssa, ne arvotetaan rahassa. Monimuotoisuudelle ei ole markkinoilla noteerattua hintaa. Sen arvostus on johdettu METSO-ohjelman mukaisista korvauksista ja vertailuna käytetään myös tieteellisissä tutkimuksissa julkaistuja tilastollisia analyysejä kansalaisten maksuhalukkuudesta suojella luonnon monimuotoisuutta.

Hiilinielun osalta on sovellettu EU:n ilmastopolitikan mukaista hiilen hintaa, eli maankäyttösektorilla (LULUCF, land use, land use change and forestry) syntyvää nieluyksiköiden hintaa.

Metsien suojelun kustannukset määrittyvät menetettyjen hakkuutulojen nykyarvona. Kustannusten suuruus riippuu suojelupinta-alasta, siihen kuuluvien kohteiden puuntuotoskyvystä ja puuston määrästä sekä puun tarjonnan supistumisen aiheuttamasta puun hinnan noususta.

Yhteiskunnallinen nettohyöty 100 000 hehtaarin vanhojen metsien suojelusta on selvityksen mukaan kaikilla monimuotoisuuden arvottamisparametreilla positiivinen, kun suojelusta koituvaa hiilinielua arvotetaan EU:n LULUCF-sektorin nieluyksiköiden arvioidulla hinnalla.

Puun hintaa, nieluyksiköiden hintaa, rehevien ja karujen metsätyyppien jakaumaa sekä diskonttokorkoa koskeva herkkyysanalyysi osoittaa, että yhtä poikkeusta lukuun ottamatta nettohyöty säilyy positiivisena kaikissa tapauksissa. Täten saatu tulos 100 000 hehtaarin suojelun positiivisesta nettohyödystä on varsin robusti.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)