Hovirinnan koululla taidehankkeen päätösjuhla
Hovirinnan uusi koulutalo valmistui keväällä 2022. Koulurakennuksessa on sekä ruotsin- että suomenkielinen esiopetus ja 1.–6.-luokkien opetus. Koulutalossa ja sen pihapiirissä on toteutettu prosenttiperiaatteen taidehankintaa.
Koulurakennuksessa toimii kaksi alakoulua: Hovirinnan koulu (suomenkielinen opetus) sekä S:t Karins svenska skola (ruotsinkielinen opetus). Tämän lisäksi koulutalossa toimii sekä ruotsin- että suomenkielinen esiopetus. Uuden koulutalon prosenttiperiaatteen taidehankinta oli ensimmäisiä suurempia taidehankkeita Kaarinassa, joka kohdentui koulurakennukseen.
Koulutalossa ja sen pihapiirissä on toteutettu prosenttiperiaatteen taidehankintaa. Taiteen hankintatapana hyödynnettiin portfoliohakua ja haastatteluita, joiden kautta taidetta toteuttamaan valikoituivat valokuvataiteilija ja taiteilijaprofessori Ritva Kovalainen ja kuvataiteilija, kuvittaja ja graafikko Erika Kallasmaa. Ritva Kovalainen (s. 1959) on 1990-luvun alusta lähtien työskennellyt monivuotisten taideprojektien parissa. Kovalaiselle myönnettiin vuonna 2024 yhdessä Sanni Sepon kanssa tiedonjulkistamisen valtionpalkinto Pohjoistuulen metsä -kirjan ja näyttelyn johdosta. Erika Kallasmaa (s. 1969) on erikoistunut lastenkulttuuriin ja osallistaviin projekteihin. Hän on kuvittanut lukuisia lastenkirjoja ja opettanut alaansa Aalto-yliopistossa. Kallasmaa on saanut työstään useita tunnustuksia, kuten Kuvitustaiteen valtionpalkinnon vuonna 2013.
Taidehankkeen kokoava teema on suuri satumetsä, jossa yhdistyy suomalainen metsäluonto ja tilaa seikkailuille. Kallasmaan teokset ovat valmistumisestaan saakka olleet lasten kovassa käytössä, kun taas Kovalaisen taide on päivittäin läsnä esimerkiksi kouluruokalan tarjottimien muodossa.
Jokaisella taidehankinnalla ja teosprosessilla on selkeä alkunsa ja siten niillä on hyvä olla myös selkeä loppu. Hovirinnan koulutalon taidehankintaa juhlistetaan torstaina 5. syyskuuta kello 17.30–19.00 Hovirinnan koulutalossa. Kallasmaa ja Kovalainen avaavat teostensa taustoja, teosprosessia ja lopputulosta. Tilaisuudessa kuullaan myös lyhyet puheenvuorot koulun ja kaupungin kulttuuripalveluiden edustajilta. Ohjelman jälkeen voi vapaasti tutustua sisä- ja ulkoteoksiin taiteilijoiden läsnäollessa. Tilaisuus on avoin kaikille ja siihen on vapaa pääsy.
Oppilaiden työnjälki on hyvin konkreettisesti läsnä teoksissa. Sekä sisä- että ulkotilojen työprosessiin osallistui oppilaita Hovirinnan koulun suomen- ja ruotsinkielisestä opetuksesta. Kovalaisen teoksissa nuoret seikkailevat tarinanomaisesti metsässä yhdessä metsän asukkaiden kanssa ja Kallasmaan teoksissa nuorten kädet ovat muovanneet korvat, suut, hännät, silmät, sienet ja muut muodot, joita on kiinnitetty pronssivaluina pihalla oleviin suuriin luonnonkiviin. Ritva Kovalaisen valokuvateokset ovat keskeisesti esillä koulutalon ruokailutilassa, minkä lisäksi lasille pigmenttitulostettuja teoksia löytyy koulutalon eri opetustiloista ja rakenteista. Erika Kallasmaan teoskokonaisuus taas sijoittuu koulun pihapiiriin. Pihalta löytyy luonnonkiviin kiinnitettyjä pronssivaluja sekä asvalttimaalauksia.
Kaarinassa on tehty päätös prosenttiperiaatteen noudattamisesta taidehankinnoissa. Tällä tarkoitetaan sitä, että osa rakennushankkeiden budjetista käytetään taiteeseen. Kaarinan julkisen taiteen taidehankkeiden tavoitteena on luoda kestävää, innostavaa ja oivaltavaa taidetta kaupungin eri uudisrakennus- ja peruskorjauskohteisiin, ottaen huomioon tilojen tulevat käyttäjät ja toiminnot.
Kaarinassa on tällä hetkellä käynnissä neljä taidehanketta: Valkeavuoren kampus, Kairiskulman päiväkoti, Hovirinnan rantasauna sekä Piispanlähteen koulun nuortentalon laajennusosa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















