EVA: Naisjohtajien osuus Suomessa pieneni hieman
Naisten osuus johtotehtävissä kääntyi Suomessa viime vuonna hienoiseen laskuun, ilmenee Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n kokoamasta tuoreesta Lasikattomittarista.
Naisjohtajien osuus oli viime vuonna 37,7 prosenttia, kun vuotta aiemmin osuus oli 38,4 prosenttia kaikista johtajista. Pudotus on pieni, mutta suunta merkityksellinen. Nyt havaittu notkahdus kertoo, että eteneminen kohti tasa-arvoa ei ole itsestäänselvyys.
Ruotsissa naisjohtajien osuus on yli 44 prosenttia, mikä on Pohjoismaiden korkein taso. Suomi jää seitsemän prosenttiyksikköä vertailussa jälkeen, vaikka maiden työmarkkinarakenteet ja koulutustaso ovat hyvin samankaltaisia.
– Suomen naisjohtajakehitys on pysähtynyt, vaikka koulutuserot ovat jo pitkään olleet naisten eduksi. Tämä kertoo, että ongelma ei ole koulutuksessa, vaan urapoluissa ja rakenteissa, sanoo EVA:n johtaja Emilia Kullas tiedotteessa.
Naisten osuus suurimpien pörssiyhtiöiden hallituksissa on Suomessa 38,4 prosenttia. Luku on lähellä EU:n kiintiödirektiivin tavoitetta, jonka mukaan suurimmissa pörssiyhtiöissä tulee olla kesään 2026 mennessä vähintään 40 prosenttia aliedustetun sukupuolen edustajia.
Suomessa pörssiyhtiöiden toimitusjohtajina toimii seitsemän naista: Liisa Hurme (Orion), Kati ter Horst (Outokumpu), Helen Mets (Ahlstrom), Katarina Gabrielson (Oriola), Susanne Ehnbåge (Lindex Group), Pia Kåll (CapMan) ja Tiina Alahuhta-Kasko (Marimekko).
– Toimitusjohtajuus ja hallituksen puheenjohtajuus ovat edelleen miesten töitä Suomessa. Vaikka nykytilanne on kaukana tasa-arvosta, se on silti huomattavasti parempi kuin 10 vuotta sitten. Muutos on vain kovin, kovin hidasta, Kullas toteaa.
Naisten työvoimaan osallistumisaste vuonna 2024 oli 78,4 prosenttia ja miesten 80,4 prosenttia 15-64 -vuotiaan väestön osalta. Sukupuolten välinen ero on OECD-maiden pienimpiä. Korkeakoulutetuissa naiset ovat enemmistö: 50,3 prosenttia naisista ja 35,4 prosenttia miehistä on suorittanut korkeakoulututkinnon 25-64 vuotiaiden ikäluokissa.
Lasikattomittari tarkastelee naisten osuutta johtavissa tehtävissä, naisten ja miesten eroa työvoimaan osallistumisessa ja korkea-asteen koulutuksessa sekä äitien palkallisia vapaita.
Mittariin on kerätty uusimmat luvut Kansainvälisen työjärjestön ILO:n ja OECD:n tietokannoista. EVA:n käyttämä mittari mukailee The Economist -lehden The Glass Ceiling -indeksiä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)