Asumiskulujen kasvu jatkuu
Asumiskulujen kasvu jatkuu yhä. Tämä käy ilmi Kiinteistöliiton Indeksitalo-vertailusta. Tarkastelemalla kuvitteellista standardoitua asuintaloa kyetään vertailemaan kaikkia asumisen kustannuksia valtakunnallisesti.
Eniten ovat kasvaneet kaukolämmön sekä veden ja jäteveden kustannukset. Kun vertailu käy vuoteen 2009, niiden kustannukset ovat lähes tuplaantuneet. Varsinais-Suomessa kustannuskehitys on ollut hieman yleistä tasoa maltillisempaa mutta noin kahdesta eurosta neliöltä kuukaudessa on noustu noin 3,5 euroon.
Kustannusten kokonaisnousu on hieman hidastunut tänä vuonna. Kustannukset ovat nousseet 3,7 prosenttia. Viime vuonna prosentti oli 4,4. Vesimaksut ja kaukolämpö pysyttelevät nousun kärjessä. Myös jätekustannusten nousu on jatkunut. Kiinteistöverossa ei yleisesti ole tapahtunut suuria muutoksia.
Kustannuskasvua on rauhoittanut etenkin sähkön maltillinen hintakehitys. Kustannusten nousu on silti ollut nopeampaa kuin kuluttajahintojen tai ansiotason nousu.
Kaukolämmön hinta on tuoreimman vertailun mukaan noussut etenkin Paraisilla ja Salossa mutta kaukolämmön hinta on Salossa silti vielä Suomen edullisimpia. Salo hyötyy jäätteenpolttolaitoksesta. Turku möhli asian aikoinaan niin, että sijoituspaikaksi tuli Salo.
Korotuksia on yleisesti Varsinais-Suomessa erityisesti veden hinnassa paitsi Liedossa, jossa perusmaksun käyttöönotto laski hintaa. Sähkön siirto on Turussa Suomen edullisimpia.
Kaupunkikohtainen kustannusnousu vuodesta 2020 oli pienintä Salossa (+5 %), Rovaniemellä (+12 %) ja Raisiossa (+13 %). Edullisin kiinteistökohtainen kustannus on Kokkolassa (2,81 euro neliöltä kuukaudessa). Salo (2,94) on viidenneksi edullisin. Kalleinta on Vihdissä (4,91).
Keskiarvo on 3,51 euroa. Turussa luku on 3,47 euroa. Varsinais-Suomessa kalleinta on Liedossa (3,60) ja Paraisilla (3,59) mutta vertailukunnissa ollaan yleisesti maan keskiarvon alapuolella. Prosentuaalisesti eniten nousua oli Salossa (2,8 %) ja Kaarinassa (2,7 %)
Lasse Virtanen