Raision Loimu avaa vihdoin kautensa

Raision Loimu kohtaa lentopallon Mestaruusliigan avauksessa Hurrikaanin Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Raision Loimu kohtaa lentopallon Mestaruusliigan avauksessa Hurrikaanin Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Kuva: Loimu

Raision Loimu aloittaa pitkän odottelun jälkeen lentopallon Mestaruusliiga-kautensa kotisalissa Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Avausvastustajaksi saapuu kivikova paikallisvastustaja Hurrikaani-Loimaa, jota on povattu tälläkin kaudella aivan sarjan kärkikastiin mitali- ja mestariehdokkaaksi.

Loimu aloittaa Suomen ennätyksen jälleen uusiksi laittaen peräti 49. peräkkäisen pääsarjakautensa ja käynnistää viime kauden pettymyksen jälkeen "paluu parrasvaloihin" -projektin, joka tähtää kolmen vuoden päästä edessä oleviin seuran 70-vuotisjuhliin. Projektin tavoitteena on vahvistaa ja laajentaa entisestään oranssi-mustaa yhteistyökumppaniverkostoa ja sitoa kumppaneita mukaan pidempijaksoisesti koko projektin ajaksi. Projektin mukaan lähtevien kanssa parannetaan käytössä olevia resursseja joukkueen vahvistamiseen maltillisesti askel kerrallaan.

Alkavaan kauteen Loimu on tehnyt hankintoja, joilla on pyritty ratkaisemaan viime kauden haasteita. Päätavoitteita joukkueen kokoamisessa ovat olleet johtajuuden lisääminen kentän sisäpuolelle sekä energinen ja nälkäinen ilmapiiri. Yksi johtajuutta lisänneistä hankinnoista oli argentiinalainen paluumuuttaja Joaquin Layús, jonka asenne ja esimerkillä johtaminen olivat raisiolaisilla tiedossa ja muistissa vielä hyvin.

Joukkueen rakentamisen lisäksi kesällä ei ole säästelty hikipisaroita treeneissä. Joukkue on harjoitellut kovaa ja monien pelaajien suusta on kuulunut itsevarmoja kommentteja uran parhaasta syyskunnosta. Rankan fyysisen harjoittelujakson, kuukaudella pitkittyneen lajiharjoittelun sekä harjoituspelien jälkeen on vihdoin aika mitata voimasuhteita muiden joukkueiden kanssa tosipeleissä.

Hurrikaani aloittaa keskiviikkona 19. pääsarjakautensa ja loimaalaisten tavoitteena on kirkastaa viime kauden hopeamitali jälleen kultaiseksi. Raisiossa asuvan päävalmentaja Olli Kuoksan joukkue uudistui merkittävästi viime kaudesta ja samalla se myös kotimaistui ja nuortui. Joukkueen ykköshankintoja ja terävimpiä syömähampaita ovat yleispelaajat Takumi Kameyama (Japani) ja Viktor Viljamaa, joka oli Suomen parhaita pelaajia kesällä nuorten MM-turnauksessa.

Loimu, Hurrikaani ja Tuto Volley pelaavat myös tällä kaudella Mestaruusliiga-otteluiden yhteydessä Siljan maljasta, eli Varsinais-Suomen paikallisherruudesta. Jokaisesta joukkueiden keskinäisestä Mestaruusliiga-ottelusta lasketaan Siljan maljan taulukkoon liigan sarjataulukon mukaiset sarjapisteet ja kauden päätteeksi voittaja pokkaa Silja Linen lahjoittaman kiertopalkinnon ja pääsee huuhtomaan kauden pölyt Itämeren aalloilla.

Sarja-avauksen pitkällä erätauolla parketilla palkitaan Loimun junioreiden viime kauden parhaita pelaajia ja ansioituneita seuratoimijoita.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Turku hakee lupaa uudelle englanninkieliselle lukiolle

Turun kaupunki hakee opetus- ja kulttuuriministeriöltä lupaa englanninkielisen lukiokoulutuksen aloittamiseen viimeistään lukuvuonna 2027–28 alkaen.

Erkki Kallio Sofokuksen toimitusjohtajaksi – Teemu Malinen hallituksen puheenjohtajaksi

Erkki Kallio.

Digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritys Sofokus siirtyy seuraavaan kasvuvaiheeseen selkeyttämällä johtamisrakennettaan. Sofokuksen pitkäaikainen operatiivinen johtaja (COO) Erkki Kallio siirtyy yhtiön toimitusjohtajaksi 16. maaliskuuta.

Kaupunginhallitus hyväksyi Kupittaan uuden liikuntakeskittymän kaavamuutoksen tavoitteet

Kaupunginhallitus hyväksyi Kupittaan uusi liikuntakeskittymä -nimisen asemakaavan muutoksen tavoitteet. Kaava-alue sijoittuu Blomberginaukion ja Lemminkäisenkadun väliselle alueelle, jossa tällä hetkellä on palloilukenttiä, luistelumato ja urheiluhalli.

Näin vältät yleiset maalausmokat

Miten telan nukan pituus vaikuttaa maalipintaan ja miten pituus tulisi ottaa huomioon maalatessa? Miten maalari voi käyttää valoa hyväkseen kattoa maalatessa? K-Raudan asiantuntija neuvoo yksinkertaiset niksit, joilla kotimaalarin työnjälki muuttuu hyvästä loistavaksi.

Maaliskuu alkanut poikkeuksellisen lämpimänä

Kylmän talven jälkeen sää on lauhtunut vauhdilla, ja lämpötilat ovat siirtyneet asteikon toiseen äärilaitaan.

Ajamista sairaana paheksutaan, silti moni ajaa liian sairaana

Liikenneturvan kyselyssä viisi prosenttia kuljettajista on ajanut autoa, vaikka on ottanut ajokykyä heikentävää lääkettä.

Liikenneturvan kysely kertoo, että suuri osa suomalaisista paheksuu ajamista sairaana. Edeltäneen vuoden aikana joka kymmenes on kuitenkin ajanut autoa, vaikka on tuntenut olonsa liian sairaaksi. Osa on myös ajanut silloin, kun on ottanut ajokykyä heikentävää lääkettä.

Yrittäjägallup: Yli neljännes työnantajista tehnyt paikallisia sopimuksia

Yli neljännes työehtosopimusta noudattavista työnantajayrityksistä on tehnyt vähintään yhden paikallisen sopimuksen viimeisen vuoden aikana, osoittaa Yrittäjägallup.

Pakkastalvi verotti pikkulintujen kantoja merkittävästi

Hömötiainen.

Juuri päättynyt talvi oli harvinaisen kova, sillä pakkasjaksoa kesti vuodenvaihteesta alkaen lähes pari kuukautta. Lunta ei sen sijaan ollut kovinkaan paljon. Molemmilla seikoilla on vaikutusta linnustoon.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärien kehitys jakaa Suomen kahtia

Työntekijämäärä väheni helmikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä 0,3 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Alueellisesti tarkasteltuna Länsi- ja Pohjois-Suomessa työntekijämäärät nousivat, kun Itä- ja Etelä-Suomessa suunta oli alaspäin.

Aura Wind Band vuoden puhallinorkesteri

Aura Wind Band Sigyn-salissa vuoden 2023 Puhallinpäivillä.

Aura Wind Band on vuoden puhallinorkesteri vuonna 2025. Suomen puhallinorkesteriliitto nimeää vuoden puhallinorkesteriksi harrastemusiikin parissa toimivan orkesterin, joka on erityisesti ansioitunut viime vuonna taiteellisesti tai muulla tavoin.

Kun uni ei virkistä, taustalla voi olla uniapnea

Kuorsaus, aamuinen päänsärky ja päiväväsymys voivat olla merkkejä uniapneasta. Hengitysliitto muistuttaa kansallisena uniapneapäivänä 18. maaliskuuta, että sairaus koskettaa monenlaisia eri-ikäisiä ihmisiä.

Väitös: Korkeakoulutuksen maksullisuus vaikuttaa käsityksiin opiskelijoiden asemasta ja korkeakoulutuksen merkityksestä

Raakel Plamperin väitöstutkimuksessa haastateltiin suomalaisia maksuttomaan koulutukseen oikeutettuja ja kansainvälisiä lukuvuosimaksuvelvollisia maisteriopiskelijoita.

Lukuvuosimaksuja on ehdotettu yhdeksi ratkaisuksi korkeakoulutuksen rahoitusongelmiin. Keskustelussa painottuu usein maksullisuus talouskysymyksenä, vaikka kyse on laajemmasta muutoksesta korkeakoulutuksessa.

Tulli: Suomen satamien turvallisuutta parannetaan

Meriliikennettä hyödyntävä järjestäytynyt rikollisuus kansainvälistyy, kasvaa ja kovenee jatkuvasti. Suomen satamien häiriötön toiminta on tunnistettu keskeiseksi kansalliselle turvallisuudelle ja huoltovarmuudelle. Tullin johtama työryhmä on laatinut toimenpidesuunnitelman, jolla parannetaan satamaturvallisuutta kokonaisvaltaisesti yhteistyössä sekä viranomaisten että yksityisen sektorin kanssa.

Vain joka kolmas muovipakkaus palautui kiertoon viime vuonna

Oikein lajiteltu muovipakkaus on arvokasta raaka-ainetta, josta voidaan valmistaa sekä uusia pakkauksia että monenlaisia tuotteita, esimerkiksi tiskiharjoja, kukkaruukkuja, muovipusseja ja rakennustuotteita.

Suurin osa pantittomista muovisista kuluttajapakkauksista päätyy sekajätteeseen. Kodeissa ja työpaikoilla väärin lajitellut muovipakkaukset kostautuvat Suomen kalliimpina EU-maksuina. Muovia päätyy sekajätteeseen muun muassa tiedon puutteen vuoksi.

Tutkimus paljastaa uuden mekanismin, joka selittää kemikaalien vaikutuksia sukupuolihormoneihin

Oulun yliopiston tutkijat ovat löytäneet ihmisestä uuden mekanismin, joka voi selittää, miksi tietyt lääkkeet ja ympäristön kemikaalit vaikuttavat sukupuolihormonien tasapainoon. Löydös lisää ymmärrystä niin sanotuista hormonihäiriköistä – kemikaaleista, joiden tiedetään vaikuttavan kehon hormonitoimintaan.

Kun ohikulkijan taakse kätkeytyy kokonainen elämä

Köysiteatterissa nähdään maaliskuussa tanssia ja teatteria yhdistävä esitys Sonder . Martta Entosen ohjaama teos tarkastelee arkisia hetkiä ja huomaamattomia tarinoita, niitä lyhyitä kohtaamisia, joiden taakse kätkeytyy kokonaisia elämiä.

NouHätä!-aluekilpailu kisataan Krossin pelastus- ja ensihoitoasemalla keskiviikkona

NouHätä!-pelastustaitokampanjaan liittyvä aluekilpailu järjestetään Krossin pelastus- ja ensihoitoasemalla keskiviikkona 18. maaliskuuta kello 10–15. Kolmen hengen joukkueet taistelevat koko Varsinais-Suomen parhaimman joukkueen tittelistä. Ennen aluekilpailua järjestettiin digitaalinen alkukarsinta, johon osallistui 224 joukkuetta ympäri Varsinais-Suomen. Alkukarsintojen pisteiden perusteella valittiin parisenkymmentä joukkuetta kisaamaan aluemestaruudesta.

TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikielto

Oliver Lauridsen.

Jääkiekon pääsarjan eli Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikiellon 14 maaliskuuta pelatussa TPS–Ässät-ottelussa tapahtuneesta taklauksesta.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: Ennätys uusiksi

Sisu Saarinen.

Helmi- ja maaliskuun taitteessa kisattiin SM-hallikisat Espoossa. SM-kisoista saatiin ensimmäisiä askelmerkkejä yleisurheilun ulkokaudelle, jotka huipentuvat Birminghamin EM-kisoihin elokuussa.

TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikielto

Oliver Lauridsen.

Jääkiekon pääsarjan eli Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikiellon 14 maaliskuuta pelatussa TPS–Ässät-ottelussa tapahtuneesta taklauksesta.

Tuto pudotti Loimun sarjan hännille

Tuto voitti Loimun lentopallon Mestaruusliigan jumbokamppailussa Kerttulassa.

Lentopallon Mestaruusliigan häntäpäässä Raision Loimu ja Tuto Volley kamppailevat siitä, kumpi pitää perää sarjassa. Kerttulan katsomoissa oli ruuhkaa, kun katsojia oli peräti 735. Tunnetta oli pelissä sekä joukkueilla että yleisöllä. Ottelun voitto meni Tutolle 1–3 (25–16, 21–25, 19–25, 22–25).

FBC Turku jättää jäähyväiset F-liigalle

Sunnuntai 15. maaliskuuta ja keskiviikko 18. maaliskuuta kannattaa laittaa kalenteriin. Tuolloin nimittäin FBC Turku pelaa toistaiseksi viimeiset ottelunsa miesten F-liigassa. 15. päivä Kupittaalla vastaan asettuu SPV ja 18. päivä Hawks.

TPS:n U20-joukkueen kausi päättyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle

Wilmer Kallio.

TPS sijoittui jääkiekon U20-ikäluokan SM-sarjan runkosarjassa yhdeksänneksi ja kohtasi pudotuspelien avauskierroksella kahdeksanneksi sijoittuneen HPK:n. TPS:n kausi päättyi torstaina Gatorade Centerissä pelattuun pudotuspelien avauskierroksen toiseen otteluun. HPK haki Turusta 3–4-vierasvoiton ja eteni puolivälieriin otteluvoitoin 2–0.

TPS:n Eetu Turkki ja Interin Ilari Kangasniemi alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa

Ilari Kangasniemi.

Suomen U19-pojat (2007 ja myöhemmin syntyneet) pelaa maaliskuun lopussa EM-lopputurnauspaikasta. Suomi arvottiin joulukuussa kovaan EM-jatkokarsintalohkoon. Minihuuhkajat kohtaa isäntämaa Espanjan lisäksi Hollannin ja Slovenian. Vain lohkovoittaja etenee Walesissa kesä-heinäkuussa järjestettäviin EM-kisoihin.