OP Nauvo, OP Niinijokivarsi ja OP Rymättylä selvittävät yhdistymistä osaksi tulevaa OP Varsinais-Suomea
OP Varsinais-Suomi aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa. Myös OP Nauvo, OP Niinijokivarsi ja OP Rymättylä selvittävät yhdistymistä osaksi OP Varsinais-Suomea.
Nauvon, Niinijokivarren ja Rymättylän Osuuspankkien hallitukset ovat aloittaneet selvityksen mahdollisesta yhdistymisestä osaksi 1. tammikuuta aloittavaa Varsinais-Suomen Osuuspankkia. Selvityksen valmistuttua kunkin pankin hallitus päättää erikseen yhdistymisesityksestä. Alustavan aikataulun mukaan yhdistymisestä voitaisiin päättää kunkin pankin edustajiston tai osuuskunnan kokouksessa toukokuussa 2026 ja yhdistyminen voisi tapahtua ensi vuoden lopussa.
– Hallituksemme on pohtinut pidemmän aikaa, miten parhaiten varmistamme asiakkaillemme laadukkaat pankkipalvelut myös tulevaisuudessa. Tekemällä pakolliset hallintotehtävät usean pankin sijaan vain yhdessä pankissa, saisimme enemmän aikaa asiakaspalveluun. Meillä on Varsinais-Suomessa yhteinen toimialue, yhteiset asiakkaat, yhteinen työssäkäyntialue ja meillä on jo ennestään hyvää yhteistyötä, jota voisimme yhdistymisellä syventää kaikkien asiakkaidemme eduksi, kertoo OP Nauvon hallituksen puheenjohtaja Mats Eriksson tiedotteessa.
– Pankkimme koko ei yksinkertaisesti enää mahdollista viranomaisvaateiden täyttämistä. Yhdistymishankkeessa on mukana kolme nykymaailmaan liian pientä pankkia ja meillä olisi varmasti enemmän annettavaa asiakkaillemme osana maakunnallisesti erittäin merkittävää OP Varsinais-Suomea. Nyt suunnittelemme yhdessä uutta pankkia, jonka koko riittää pitkälle tulevaisuuteen, ja voisimme olla mukana rahoittamassa aiempaa suurempia paikallisia hankkeita. Esimerkiksi maatilojen koko ja lainatarpeet ovat kasvussa, joten suurempi pankki voisi helpommin rahoittaa myös maatalousyrittäjien suurempia investointeja, kertoo OP Niinijokivarren hallituksen puheenjohtaja Juha Mäkinen.
– Selvitämme avoimin mielin ennen kaikkea sitä, mitä asiakkaillemme voisi olla tarjolla isommasta pankista. Vaikka sääntely ja byrokratia on käymässä ylivoimaiseksi näin pienelle pankille, pidämme kuitenkin kirkkaana mielessä asiakkaiden edun. Jo alustavissa keskusteluissa on käynyt selväksi, että meillä on käsillä hyvä mahdollisuus olla mukana luomassa vahva, kilpailukykyinen ja sääntelyvaateet täyttävä maakunnallinen pankki, joka kestää aikaa. Uskon, että osana OP Varsinais-Suomea voisimme olla parempien taloudellisten valintojen valmentaja kaikille asiakkaillemme, kertoo OP Rymättylän hallituksen puheenjohtaja Mika Putus.
– Suunnitelman lähtökohtana on, että kaksikielisen pankkimme palvelukyky, tavoitettavuus ja joustavuus parantuvat entisestään. Tutut asiantuntijat palvelevat asiakkaitamme jatkossakin. Toki jo nyt asiakkaamme voivat käyttää monipuolisia digitaalisia palvelukanaviamme kellonajasta ja viikonpäivästä riippumatta silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Pankkien yhdistymisen vuoksi asiakkaiden ei tarvitsisi tehdä mitään muutoksia asioinnissaan. Esimerkiksi tilinumerot, kortit tunnuslukuineen, verkkopalvelutunnukset ja muut pankkipalvelut säilyisivät ennallaan, kertoo OP Turun Seudun hallituksen puheenjohtaja Juha Salonen.
OP Varsinais-Suomen perustamisesta päättivät maaliskuussa OP Lounaisrannikon, OP Lounais-Suomen, OP Turun Seudun ja OP Vakka-Auranmaan edustajistot.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)