Nimpparisankari: Kentiltä tuttu Kappe

Kasper Hämäläinen ei vietä nimipäiviään erityisesti, mutta muistutti vaimoaan tänä vuonna etukäteen, että nimipäivät ovat tulossa. – Joskus päivä saattaa unohtua itseltänikin, hän tunnustaa. Kasper Hämäläinen ei vietä nimipäiviään erityisesti, mutta muistutti vaimoaan tänä vuonna etukäteen, että nimipäivät ovat tulossa. – Joskus päivä saattaa unohtua itseltänikin, hän tunnustaa. Kuva: Jori Liimatainen

TPS Jalkapallon urheilutoimenjohtaja Kasper Hämäläinen tunnetaan jalkapallopiireissä laajalti lempinimellä Kappe. Hämäläisen muistikuvien mukaan tuo lempinimi onkin seurannut häntä aivan jalkapallouran alusta lähtien.

– Joskus MaPSin vuosina minua alettiin jo kutsua Kappeksi. Muistaakseni aika nuorena ala-asteellakin se lempinimi tuli käyttöön, Hämäläinen muistelee.

Kappe ei kuitenkaan ole Hämäläisen ainoa lempinimi.

– Kun nykyään tutustun ihmiseen, joka ei tunne minua muuten, hän saattaa alkaa kutsua minua Kassuksi. Minulle itselleni on ihan sama kutsutaanko minua Kappeksi vai Kassuksi.

Kaiken kaikkiaan Hämäläinen kuvailee suhdetta nimeensä positiiviseksi.

– Kasper-nimessä on se suomenruotsalainen vivahde, joka suvussani on. Toki nimeni on varsinkin nuorempana sekoittunut siihen pidempään Kasperiin. Sitä on saanut olla korjaamassa aika paljon, että nimeni lopussa ei ole iitä.

Hämäläinen syntyi 1986. Tuohon aikaan Kasper oli vielä varsin harvinainen nimi. 1980-luvulla Suomessa vuosittain Kasper-nimen kutsumanimekseen sai maksimissaan parikymmentä lasta.

Vuosituhannen vaihteessa nimen suosio kasvoi, mutta ei Kasper missään vaiheessa ole ollut suosituimpien nimien joukossa. Suosituimmillaan Kasper oli 2009, jolloin sen kutsumanimekseen sai vajaa 200 lasta.

Hämäläisen tuttavapiirissä kaimoja on ollut aina vähän.

– Ala-asteella muistan, että yksi hyvä kaverini oli Casper, ja häntä kutsuttiinkin ”Casper med C:ksi”. Koulussa oli myös yksi minua nuorempi Kasper, mutta muuten olen aina saanut olla aika lailla rauhassa ainoa Kasper, hän sanoo.

Nimen pohtimiseen 1980-luvulla olivat osallistuneet vanhempien lisäksi äidinäiti.

– Muistelen, että äitini kertoi minulle joskus, että televisiosta olisi siihen aikaan tullut Kolme iloista rosvoa -piirretty. Siitä Kasper-nimi kuulemma tuli.

Nykyään Hämäläinen viettää nimipäiväänsä melko hillitysti, mutta toisenlaisiakin aikoja on ollut.

– Kun aktiiviurallani pelasin Puolassa, nimipäiviä juhlittiin aina aika isosti joukkueen kesken. Puolassahan nimipäivä on syntymäpäivää suurempi juhla.

Kasperin nimipäivä on 20. lokakuuta.

Ilkka Lappi

Yritysten ja kuluttajien maksukyky kohentui – maksumuistutuksia silti aiempaa enemmän

Intrumin yritysperinnän onnistuma kertoo yritysten maksukyvyn elpymisestä alkuvuoteen verrattuna.

Intrumin tuoreen Insight-katsauksen mukaan yritysten ja kuluttajien maksukyky on perintäonnistumien perusteella parantunut alkuvuoteen verrattuna. Kuluttajaperinnän onnistumat kohenivat maltillisemmin kuin yritysperinnän, mutta suunta on hyvä ja antaa viitteitä kuluttajien maksukyvyn kohenemisesta, vaikka taloustilanne jatkuukin epävarmana. Intrumin laskunvälityksen tiedoista ilmenee, että maksumuistutusten määrät kääntyivät nousuun alkuvuoteen verrattuna, mutta muistutetuista laskuista aiempaa harvempi siirtyi perintään.

Kaskenkatua kunnostetaan Kupittaankadun ja Kunnallissairaalantien välillä

Tiistaina kokoontuvalle kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi Kaskenkadun katu- ja liikenteenohjaussuunnitelmat välillä Kupittaankatu–Kunnallissairaalantie ja Kaskentien linja-autopysäkille. Suunnitelman tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta kunnostamalla nykyistä katua ja leventämällä jalkakäytävää.

Kaupunginjohtaja Eero Vainio kiertää lukulähettiläänä Raision kouluja

Kaupunginjohtaja Eero Vainio lukulähettiläänä Kaanaan koulussa. Kuulijana kuudesluokkalaisia. Kirjana Tove Janssonin Vaarallinen juhannus.

Raision peruskouluissa edistetään lukutaitoa. Kaupunginjohtaja Eero Vainio vie lukulähettiläänä lukemisen iloa kaikkiin kouluihin.

Hansakadulle ja Revontulenkadulle hidasteet

Revontulenkadulle ja Hansakadulla Tallimäenkentän päiväkodin kohdalla sijaitsevalle suojatielle asetetaan hidasteet autoliikenteelle.​

Turun Teatterikerho täyttää 80 vuotta

Turun Teatterikerho myönsi keväällä Nuoren taiteilijan kannustuspalkinnon, kunniakirjan ja stipendin näyttelijä Aada Sevónille nimikkoroolisuorituksesta Turun Ylioppilasteatterin Sylvi-näytelmässä.

Turun Teatterikerho juhlii 80. toimintavuottaan 25. lokakuuta. Turun Teatterikerho on yhdistys, joka tukee teatteritaidetta Turussa ja tarjoaa kulttuuriin ystäville elämyksiä. Teatterikerho järjestää teatterinäytäntöjä ja -matkoja jäsenilleen sekä muita esittävään kulttuuriin liittyviä tapahtumia. Yhdistys jakaa apurahoja ja tunnustuspalkintoja sekä tekee lahjoituksia teatteritaidetta edistäville yksityisille henkilöille ja yhteisöille. Turun Teatterikerhon hallituksen puheenjohtaja on Ulla Kalleinen .

Maksunsaajan nimen tarkistus lisää maksujen luotettavuutta

EU:n pikamaksuasetus astui voimaan 9. lokakuuta. Se velvoittaa pankkeja tarjoamaan pikasiirtoja kaikille asiakkailleen Euroopassa. Pankki tarkistaa maksunsaajan nimen ja tilinumeron vastaavan toisiaan ennen maksun suorittamista. Asetuksen tavoitteena on tuoda tilisiirrot reaaliaikaan, parantaa maksujen turvallisuutta ja vähentää väärille tileille tehtyjä siirtoja.

Joulukiertue tuo Rajattoman Logomoon

Rajaton esiintyy joulukiertueellaan Logomossa.

A cappella -yhtye Rajaton suuntaa jälleen joulukiertueelle. Aiemmin tänä vuonna monituhatpäisille yleisöille Kanadassa, Saksassa, Taiwanissa ja Yhdysvalloissa esiintynyt Rajaton aloittaa kiertueensa Lohjalta sunnuntaina 23. marraskuuta ja päättää sen Helsinkiin maanantaina 22. joulukuuta. Rajaton Joulu -kiertue käsittää 19 konserttia ympäri Suomen. Rajaton esiintyy Logomossa torstaina 11. joulukuuta.

Runsas valveaikainen makoilu ja loikoilu yhteydessä sydänterveyden riskitekijöihin

Valveaikaisen makoilun ja loikoilun yhteydet sydän- ja verisuonisairauksien riskiin ja yksittäisiin sydänterveyden riskitekijöihin poikkeavat lyhyiden istumisjaksojen ja seisomisen yhteyksistä. Paikallaanolon eri osatekijöitä on tärkeää mitata ja arvioida erikseen, ei yhtenä paikallaanolon kokonaisuutena. Tämä selvisi UKK-instituutin KunnonKartta-väestötutkimuksen julkaisussa, jossa tarkasteltiin liikemittarilla mitatun paikallaanolon osatekijöiden yhteyksiä sydänterveyden osoittimiin työikäisillä aikuisilla.

Juha Itkosen Sivuraide nähdään kolmen teatterin yhteistuotantona

Jarkko Lahti ja Eeva Soivio.

Suomen Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri ja Turun kaupunginteatteri toteuttavat yhdessä näyttämölle Juha Itkosen teoksen Sivuraide . Laura Mattilan ohjaama esitys nähdään kaikissa kolmessa teatterissa ensi vuoden aikana.

Kuluttaja-asiamies puuttui kuluttajaluottojen lainvastaiseen markkinointiin

Freedom Rahoitus Oy:n ja Bondora AS, Suomen sivuliikkeen kuluttajaluottojen markkinointi rikkoi kuluttajansuojalain hyvää luotonantotapaa. Yritykset muun muassa korostivat luoton hakemisen ja saamisen nopeutta sekä vähättelivät luotonoton vakavuutta ja merkitystä markkinoinnissaan. Kuluttaja-asiamies kiinnitti myös Lacuna Digital ApS:n (Swiftbanker) huomiota hyvää luotonantotapaa koskevaan sääntelyyn.

Kerran joulukuun aikaan -kiertue tuo Diandran Mikaelinkirkkoon

Diandra.

Diandra kiertää jälleen Suomea joulukonserttikokonaisuudella. 33 Kerran joulukuun aikaan -konserttia ja jo loppuunmyydyn Finlandia-talon joulukonsertin sisältävä kiertue käynnistyy torstaina 20. marraskuuta Raumalta ja päättyy maanantaina 22. joulukuuta Poriin. Kiertueen konserteista viisi on jo loppuunmyyty. Kiertue tulee Mikaelinkirkkoon tiistaina 9. joulukuuta.

Joka viides haluaisi vaihtaa asuinkuntaa

Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKSin Ilmapuntari-tutkimuksessa tiedusteltiin suomalaisten täysi-ikäisten muuttoalttiutta kahdesta näkökulmasta: halukkuutta ja todennäköisyyttä muuttaa toiselle asuinalueelle nykyisessä asuinkunnassa sekä halua vaihtaa asuinkuntaa.

Teemu Kaitakari ja Noora Partti aloittavat kauppiasuransa Turussa kahdella K-Marketilla

Teemu Kaitakari ja Noora Partti.

Teemu Kaitakari ja Noora Partti saavat 15. marraskuuta avaimet K-Market Ilpoisiin ja 1. joulukuuta K-Market Pernoon. Heidän kauppiasuransa alkaa kahden K-Marketin voimin.

Väitös: Suorakylvöstä hyötyä ympäristölle, mutta ilmastohyödyt jäävät vähäisiksi

Suorakylvö vähentää eroosiota ja edistää maan biologista aktiivisuutta, mutta sen ilmastovaikutukset näyttävät suomalaisissa oloissa jäävän pieniksi. Tämä käy ilmi Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijan, FM Henri Honkasen väitöstyöstä, jossa tarkasteltiin suorakylvön vaikutuksia hiilen kiertoon ja kasvihuonekaasupäästöihin savi- ja turvemailla.

Arkkitehtuuria, satumaailmaa uudella twistillä sekä toivottu kesäteatterinäytelmä

Keskellä Aino Marsio-Aallon roolin tekevä Mira Lattu ja hänen oikealla puolellaan Alvar Aallon roolin tekemä Ville Kotamäki, joka toimii myös produktion graafikkona. Ympärillä työryhmää: maskeeraaja Jannu Hytönen (vas.), puvustaja Taija-Leena Jokilehto, ohjaaja Johanna Parkkinen ja tuottaja Sebastian Allén.

Kuluvan vuoden harrastajateatteriksikin valittu Paimion Teatteri on julkistanut esityskauden 2025–26 näytelmät ja ohjaajat. Kauden avaa arkkitehtoninen elämänkertanäytelmä Aino A. , keväällä vuorossa on lapsi- ja nuorisoteatterin Tuhkimo ja kesäteatterissa Niskavuoren naiset .

Ada Filppa näyttää keppareillaan keskaria kiusaajille

Esiintyminen Karen Walkerin ja Adidaksen muotinäytöksessä on Ada Filpalle uran suurin saavutus,  ainakin toistaiseksi.

Kun naantalilaislähtöinen Ada Filppa lataa nettiin videoitaan, hän onnistuu poikkeuksetta triggeröimään monia. Tai oikeammin, hänen harrastuksensa onnistuu tässä huomattavan hyvin. Aikuisen naisen keppihevosharrastus – ja näyttävä menestys – käy kommenttien perusteella häkellyttävän monen hermoille. Paheksunta on yhtä kansainvälistä kuin menestyskin.

Loton potti nousee kahteen miljoonaan euroon, Jokerista 40 000 euron voitto turkulaiselle nettipelaajalle

Lauantai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumaa, joten ensi lauantaina tarjolla on kahden miljoonan päävoitto.

Palkansaajien nimellinen ansiotaso nousi 2,8 prosenttia heinä–syyskuussa

Kokoaikaisten palkansaajien säännöllisen työajan nimellisansioiden kasvua kuvaava ansiotasoindeksi nousi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan heinä–syyskuussa 2,8 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Palkansaajien reaalinen ansiotaso nousi samalla ajanjaksolla 2,4 prosenttia, koska ansiotason nousu oli nopeampaa kuin kuluttajahintojen nousu.

Urheilu

Turkulaiset futsalseurat lähtevät kauteen erilaisista lähtökohdista

TPK:n looginen tavoite alkaneella kaudella miesten Futsal-liigassa on palauttaa turkulainen futsal mitalipeleihin.

Turkulainen futsal astui tänä syksynä uuteen aikaan, kun miesten Futsal-liigassa pelaa kaksi turkulaista joukkuetta. TPK:lla alkoi viides peräkkäinen kausi korkeimmalla sarjatasolla. Perinteikäs seura sai tänä vuonna kirittäjäkseen KF Kosovan.

Otteluanalyysi: FC Lahti nousi kolmen maalin takaa tasoihin ja juhli Kupittaalla

Soihdut paloivat läpi ensimmäisen puoliajan. Kuvakaappaus Ruutu+:n lähetyksestä.

FC Lahti nousee jalkapalloilun Ykkösliigasta Veikkausliigaan ja TPS karsii liigapaikasta mutta toisistaan joukkueet eivät saaneet selvää kolmessa kohtaamisessa. Kaksi ensimmäistä peliä päättyi numeroihin 2-2, kolmas 3-3. TPS meni ensimmäisellä jaksolla jo 3-0-johtoon mutta sekään ei kestänyt. FC Lahti tuli takaa ja tasoitti ottelun viime hetkillä. Lahtelaisten juhlat saattoivat alkaa.

Laitahyökkääjä Vilho Huovila Interin väreihin

FC Inter ja FC Lahti ovat päässeet sopimukseen Vilho Huovilan siirrosta Turkuun. Interin ja hyökkäyksen laidalla pelaavan Huovilan sopimus on voimassa kauden 2027 loppuun ja se sisältää seuran option myös kaudesta 2028. Nuorena pelaajana Huovila saa edustaa Interiä Veikkausliigassa jo kuluvalla kaudella.

Puukkokatsomo: Lässähdys uhkaa turkulaista jalkapallokautta

Vielä muutama viikko sitten näytti siltä, että kausi 2025 voisi olla tarunhohtoinen turkulaiselle jalkapallolle.

Antti Virtasen ja Timo Pärssisen paidat kattoon Kupittaalla

Antti Virtasen (vas.) ja Timo Pärssisen paidat nousevat Kupittaalla kattoon.

Tuto Hockey jäädyttää kahden oman kasvattinsa, Antti Virtasen ja Timo Pärssisen , pelipaidat 17. lokakuuta Hermes-ottelun yhteydessä. Virtanen pelasi Tutossa 1990-luvulla sekä uransa loppupuolella 2011–14. Pelaajauransa jälkeen Virtanen toimi myös joukkueen päävalmentajana.

Silja Lukkarinen TPS:n naisjoukkueen valmentajaksi

Silja Lukkarinen.

Turun Palloseura vahvistaa nais- ja tyttöjoukkueidensa valmennusta, kun Suomen lupaavimpiin jalkapallovalmentajiin lukeutuva Silja Lukkarinen siirtyy seuran palvelukseen. Lukkarinen ottaa vastuulleen TPS:n naisten edustusjoukkueen sekä T18-juniorien päävalmentajan tehtävät 2+2-vuotisella sopimuksella.