Valkonen: Hallitsematon sote-menojen kasvu vaarantaisi palvelut
Hallitus uudistaa hyvinvointialueiden rahoituslakia vahvistaakseen julkisen talouden kestävyyttä, hillitäkseen sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvua ja varmistaakseen, että sote-palvelut voidaan rahoittaa pitkäjänteisesti ilman velkaantumisen hallitsematonta kiihtymistä, sanoo kansanedustaja Ville Valkonen (kok.).
Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus on kasvanut tällä vaalikaudella merkittävästi. Hyvinvointialueiden rahoitus muodostaa jo noin kolmanneksen valtion budjetista, ja sen kehityksellä on ratkaiseva merkitys koko julkisen talouden kestävyyteen.
Valtiovarainvaliokunnan jäsen Ville Valkonen korostaa, että hallituksen linja perustuu kokonaisvastuuseen.
– Sote-palvelut voidaan turvata vain, jos julkinen talous on kestävällä pohjalla. Holtiton menojen kasvu ilman kustannusohjausta johtaisi nopeasti tilanteeseen, jossa sekä palvelut että talous olisivat vaarassa. Joka tapauksessa soteen laitetaan joka vuosi lähes miljardi euroa lisää rahaa. Kokonaisrahoitus on jo yli 27 miljardia euroa vuodessa, Valkonen sanoo tiedotteessa.
Hallituksen tekemät rahoituslain muutokset hidastavat soten kustannusten kasvua hallitusti ja kohdentavat rahoitusta oikeudenmukaisemmin alueiden todellisen palvelutarpeen mukaan. Samalla rahoituksen kasvua hillitään erityisesti siellä, missä rahoitus kasvaisi muuten selvästi muuta maata nopeammin ja joissa sopeuttamiskyky on vahvempi.
– Se on vastuullista talouspolitiikkaa. Ilman näitä päätöksiä velka kasvaisi nopeammin ja liikkumavara palvelujen rahoittamiseen kapenisi, Valkonen toteaa.
Tällä vaalikaudella sote-rahoitus on kasvanut noin neljä miljardia euroa. Hyvinvointialueiden tilinpäätösennusteiden mukaan alueille on muodostumassa merkittävä ylijäämä viime vuodelle. Tästä huolimatta alueiden välinen eriytyminen on jatkunut, mikä edellyttää Valkosen mielestä rahoitusmallin tarkentamista.
– Hallitus katsoo koko maan etua. Talous on saatava kestävälle uralle, jotta sote-palvelut voidaan turvata paitsi nyt, myös tuleville sukupolville. Rahoitusmallissa on vielä paljon kehitettävää, mutta tekemättä ei voi jättää. Soten tuottavuuden ja rakenteiden kehittäminen on jatkossa entistä tärkeämpää, Valkonen sanoo.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















