Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja
TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.
Peliuransa jälkeen opintonsa Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa viimeistellyt kauppatieteiden maisteri Holma, 33, on jalkapallouransa ja valmistumisensa jälkeen työskennellyt Eezy Henkilöstöpalveluissa, jonka asiakkuuspäällikön paikalta hän Palloseuraan palaa.
TPS Jalkapallo on osana tämän kauden tervehdyttämisohjelmaansa toiminut kapealla organisaatiolla, jota on oman varsinaisen toimensa ohella johtanut TPS Juniorijalkapallo Ry:n toiminnanjohtaja Kim Ekroos. Ratkaisu suunniteltiin väliaikaiseksi, ja lokakuussa yhtiö pystyi vahvistamaan organisaatiotaan.
– Olemme olleet ”Rassen” kanssa yhteydessä jo aiemmin ja tiesimme hänen kiinnostuksestaan urheilubisnestä kohtaan. Olimme nyt häneen uudelleen yhteydessä ja hyvin nopeasti kävi ilmi, että intressimme kohtaavat – näin pääsimme nopeasti sopimukseen ja kääntämään katseet kohti tulevaa jalkapallokautta. Oli hienoa nähdä, että Rasse oli valmis sitoutumaan uuteen haasteeseen, vaikka tulevan kauden sarjataso on vielä avoin. Olen erittäin tyytyväinen, että saamme tutun miehen takaisin kotiin, FC TPS Turku Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jouko Peräaho iloitsee tiedotteessa.
– On tärkeää saada seuraorganisaatioon lisää leveyttä, sillä työkuorma on ollut toimistolla kova, ja haluamme, että ”Kimi” pääsee jälleen täysipainoisesti huolehtimaan koko toiminnan kivijalasta, TPS Juniorijalkapallosta ja sen nousujohteisen kehityksen jatkosta, Peräaho jatkaa.
Holma on tyytyväinen paluustaan tuttuun ympäristöön, jonka kehittäminen on hänelle tärkeä asia.
– Olen todella innoissani mahdollisuudesta palata minulle tuttuun ja rakkaaseen seuraan, Tepsiin, jossa olen jo ennestään saanut kokea niin paljon pelaajana. Olen hyvin perillä TPS:n nykyisestä tilanteesta ja tiedostan, että työtä tulee riittämään, mutta olen valmis käärimään hihat ja laittamaan kroppani likoon Tepsin eteen. Kaksi ja puoli vuotta Eezyllä ovat opettaneet minua valtavasti liike-elämästä ja myyntityöstä. Kun tämän yhdistää pelaajauraltani karttuneeseen kokemukseen, uskon olevani valmis vastaamaan minulle osoitettuun luottamukseen, ja johdattamaan seuraa oikeaan suuntaan yhdessä muun tiimin ja koko seurayhteisön kanssa, Holma sanoo.
Holman tehtävänä FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtajana on koko liiketoiminnan kehittäminen. Pestin alkaessa pääpaino tulee olemaan myynnin ja markkinoinnin edistämisessä.
– Myynti, myynti ja myynti tulevat olemaan Rassen ensimmäisten työkuukausien keskeisimmät tehtävät, sillä toimitusjohtajana hän ottaa vastuun koko organisaation myynnistä. Myyntiorganisaatiota tullaan kokoamaan hänen ympärilleen, ja sitä rakennetaan Holman aloitettua ja päästyä sisään uuteen tehtäväänsä, Peräaho taustoittaa.
– Emme ole pystyneet lunastamaan myynnin osalta kaikkea potentiaaliamme, ja on tulevan kauden sarjatasomme sitten Ykkösliiga tai Veikkausliiga, on meidän joka tapauksessa pystyttävä entisestään kasvattamaan liikevaihtoamme. Se tulee olemaan Holman päätavoite, ja hänen pitää etenkin näin pestin alussa päästä keskittymään siihen mahdollisimman täysipainoisesti, Peräaho sanoo.
Mahdollistaakseen Holmalle sujuvan siirtymän toimitusjohtajan tehtäviin, on seura sopinut Ekroosin jatkavan operatiivisen johtajan tehtävässä oman toimensa ohella vielä helmikuun puoleenväliin saakka, perehdyttäen Holmaa ja siirtäen vähitellen tehtävät hänen vastuulleen.
TPS Jalkapallon sisäistä yhteistyösopimusta päivitetään vastaamaan nykytilannetta, jossa uutena ulottuvuutena on myös seuran naisten edustusjoukkueen taustayhtiö, Yhdenvertainen Oy.
– Kokonaisuutta tullaan koordinoimaan yhteisen, operatiivisen tason johtoryhmän kautta. Kimi ja Rasse, kuin myös urheilutoimenjohtaja Kasper Hämäläinen ja Juniorijalkapallon valmennuspäällikkö Miro Varhelahti tulevat olemaan sen keskeiset toimijat. Mukana tulevat olemaan myös nyt kehitysjohtajan tittelillä toimiva Arttu Kairisto sekä myöhemmin nimettävä naisten taustayhtiön johdon edustaja, Peräaho lausuu.
Holma aloittaa toimitusjohtajan tehtävässään keskiviikkona 29. lokakuuta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)