Silakkamarkkinoilta varattu 107 myyntipaikkaa
Silakkamarkkinat järjestetään nykymuodossaan 45. kertaa 23.–26. lokakuuta. Kalamarkkinoita on Aurajoen rannalla kuitenkin pidetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1636.
Markkinat ovat avoinna torstaista lauantaihin kello 9–18 ja sunnuntaina kello 10–17.
Markkina-alue on Aurajoen rannalla Läntisellä Rantakadulla Martinsillan ja Förin välisellä alueella. Markkina-aluetta ei ole suljettu myyntiaikojen ulkopuolella, mutta sitä kuitenkin vartioidaan ympärivuorokautisesti. Autoliikenne on katkaistu tapahtuman ajaksi ja alueelle pääsee ainoastaan järjestäjän luvalla.
Pääpaino on kalastajien harjoittamalla silakan ja silakkatuotteiden myynnillä. Myös muita kalatuotteita on tarjolla. Tuoretta kalaa sesongin mukaan kokonaisena ja fileenä, savukalaa, marinadituotteita, säilykkeitä ja muita saaristolaistuotteita jokaisen makuun. Valmisruokapaikoissa myydään entisten vuosien tapaan silakasta, muikusta ja lohesta valmistettuja annoksia, muun muassa pihveinä ja paistettuna.
Myös muita alkutuottajia ja käsityöläisiä on ilmoittautunut runsaasti. Muut markkinamyyjät -ryhmä on mukana entisessä laajuudessaan täydentämässä tuotevalikoimaa ja tuomassa kansainvälistä tunnelmaa.
Ennakkoilmoitusten mukaan markkinoilta on varattu 107 myyntipaikkaa. Kalastajia on 11, kalanjalostajia 13, muita alkutuottajia 29, käsityöläisiä 26 ja muita myyjiä 28.
Ammattikalastajien kalatuotekilpailun voittajat julkistetaan torstaina 23. lokakuuta kello 16.
Silakkamarkkinoilla järjestetään myös kala-aiheista ohjelmaa lapsille. Lasten kalamarkkinateltalla luvassa on ainakin kalantunnistusta, kalankäsittelyä, ämpäriongintaa ja erilaisia pelejä. Teltan vierestä löytyy myös pahviständi, jossa voi kuvauttaa itsensä ammattikalastajana.
Järjestäjänä on Turun Kalamarkkinayhdistys ry, Åbo Fiskmarknadsförening rf (Lions Club Turku-Aninkainen-Linna ry, Länsi-Suomen Kalatalouskeskus ry, Åbolands Fiskarförbund rf).
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)