Uskonnot kävelevät rinnakkain hyvän tulevaisuuden puolesta

Uskontojen rauhankävely päättyy Turun tuomiokirkon rappusille. Uskontojen rauhankävely päättyy Turun tuomiokirkon rappusille. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Uskontojen rauhankävely järjestetään YK:n päivän aattona 23. lokakuuta kello 17 alkaen viidessä kaupungissa samanaikaisesti: Turussa, Oulussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Turussa Uskontojen rauhankävely alkaa Puolalanpuistosta ja päättyy Turun tuomiokirkon rappusille. Kävelyn varrella pysähdytään Turun ortodoksisen seurakunnan kirkolle ja Turun Islamilaisen Yhdyskunnan moskeijalle, jossa kirkon ja moskeijan edustajat pitävät puheenvuoron hyvästä tulevaisuudesta. Tuomiokirkon rappusilla puheenvuoron pitävät myös muiden uskontojen edustajat. Lopuksi Turku 800 vuotta -hanke tarjoaa kahvit ravintola Gräddässä, missä Turun kaupungin hankejohtaja Suvi Innilä kertoo juhlavuosihankkeesta.

Heikoimpien tukeminen on monille uskonnoille ja katsomuksille keskeinen osa opetusta ja elämää. Uskonnot eivät ole vain hengellisiä instituutioita, vaan myös aktiivisia yhteiskunnallisia toimijoita, jotka tukevat haavoittuvassa asemassa olevia. Yhteisöjen merkitys korostuu erityisesti silloin, kun ihminen tarvitsee tukea tai suuntaa.

– Uskonnot tuovat paljon hyvää ihmisten ja yhteisöjen elämään. Uskontojen ja uskonnollisten yhteisöjen rooli aletaan tunnistaa myös laajemmin yhteiskunnassa. Tuomme USKOT-foorumissa esille uskontojen positiivisen vaikutuksen ja vahvistamme uskontojen välistä yhteistyötä. Yhdessä autamme heikoimpia ja tuemme syrjittyjä, sanoo USKOT-foorumin toiminnanjohtaja Katri Kuusikallio tiedotteessa.

Rauhankävelylle ovat tervetulleita kaikki. Kävelyt järjestää uskontojen yhteistyöjärjestö USKOT-foorumi kunkin kaupungin uskonnollisten yhteisöjen ja yhteistyöverkostojen kanssa.

– Kiinnostus uskontoa kohtaan on viime vuosina Suomessa kasvanut, ja se näkyy monissa yhteisöissä myös Turussa. Samalla uskontojen välinen vuoropuhelu on vahvistunut. Yhteistyön tavoitteena on rakentaa hyvää tulevaisuutta eli edistää yhteiskuntarauhaa ja vahvistaa suomalaista yhteiskuntaa. Uskontojen rauhankävely on jo vuosien ajan ollut tästä yhteistyöstä näkyvä merkki, kertoo kävelyn yksi järjestäjistä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntapastori Tuomas Vaura.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

EU:n metsäkatoasetuksen soveltamisen lykkäämisestä ja yksinkertaistamisesta alustava sopu

EU:n kolmikantaneuvotteluissa saavutettiin 4. joulukuuta alustava sopu metsäkatoasetuksen muutosehdotuksista. Keskeisiin sisältömuutoksiin kuuluisi asetuksen soveltamisen lykkääminen vuodella sekä tiettyjen toimijoiden ja alkutuotannon velvoitteiden keventäminen. Muutokset tulee vielä vahvistaa Euroopan unionin neuvostossa ja Euroopan parlamentissa ennen vuodenvaihdetta. Kansallinen täytäntöönpano yhteensovitetaan muutoksiin.

Työelämäauditointi yritysten ja opiskelijoiden välillä alkaa Varsinais-Suomessa

Työelämäauditointi koostuu neljästä oppilaitoksen valitsemasta teemasta, joista yksi on työllistymisen ja osaamisen kehittäminen. Kuvassa yritysauditoijat ja oppilaitoksen edustajat Turun ammattikorkeakoulusta (Petri Rainio, Turun yksikönjohtaja, Bravida Finland Oy, Harri Salminen, Verkostotekniikka-yksikön johtaja, Turku Energia, Patrik Ginström, aluepäällikkö, Saipu Oy Turku, Teemu Lähde, sähkösuunnittelun tiimipäällikkö, Afry, Petri Rantapaju, toimitusjohtaja, Cervius, Satu Lindén, osaamisasiat, asiantuntija, Turun kauppakamari, Jussi Hurri, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu, Ilkka Jyväs, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu, Anne Norström, sektorin johtaja, Turun ammattikorkeakoulu, Osmo Huhtala, koulutus- ja tutkimuspäällikkö, Turun ammattikorkeakoulu, Ville Lavonen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu ja Liisa Porento, kehittämispäällikkö, Pohjois-Karjalan kauppakamari.

Turun kauppakamari järjestää seudun ensimmäisen työelämäauditoinnin yhteistyössä Pohjois-Karjalan kauppakamarin kanssa. Ensimmäisenä Hyväksytysti työelämäauditoitu -arvioinnin kohteena on Turun ammattikorkeakoulun sähkö- ja automaatiotekniikan koulutus.

Vesiensuojelun tehostamisohjelma edisti valuma-aluelähtöistä ja maa- ja metsätalouden luonnonmukaista vesienhallintaa

Ympäristöministeriö, maa- ja metsätalousministeriö ja ELY-keskukset ovat tukeneet valuma-aluelähtöisen vesienhallinnan toteutusta, kehittämistä ja valtavirtaistamista eri puolella Suomea. Vesiensuojelun tehostamisohjelmasta myönnettiin vuosina 2019–23 avustuksia yhteensä 49 maa- ja metsätalouden vesienhallinnan hankkeelle.

Naantali järjestää kaikille avoimen matkailuillan

Kaikille avoin matkailuilta järjestetään kaupungintalolla.

Naantalin kaupunki järjestää keskiviikkona 10. joulukuuta kello 17–18.30 naantalilaisille suunnatun matkailuillan kaupungintalon valtuustosalissa (Käsityöläiskatu 2).

Uusi kuntoutus harvinaissairautta sairastaville lapsille ja heidän perheilleen

Kela ottaa ensi vuoden aikana käyttöön uuden kuntoutusmuodon, joka on suunnattu harvinaissairautta sairastaville alle 16-vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen.

Ranskalainen kauneus ja suomalainen joulu

Turun konservatorion kamarikuoro joulukonsertissa 2024 Sigyn-salissa.

Turun konservatorion kuorot konsertoivat uudessa Hirvensalon kirkossa maanantaina 8. joulukuuta kello 19 Keskellä liljain ja ruusujen – Entre les roses et les lys -otsikolla. Turun konservatorion kuoroperheestä kuullaan tämän vuoden joulukonsertissa uuden pop/jazz-kuoro Rytmiksen sekä vahvaa turkulaista a cappella -perinnettä ylläpitävän kamarikuoron esityksiä.

Neljännes suomalaisista kokee tarvitsevansa apua vakavassa häiriötilanteessa

Moni aikuinen uskoo tarvitsevansa itse apua vakavassa häiriötilanteessa kuten pitkässä sähkökatkossa. Vain alle viidennes kertoo pystyvänsä auttamaan häiriötilanteessa muita. Auttamisen tapoja on kuitenkin monia, muistuttaa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) varautumisen erityisasiantuntija.

Kaupunginjohtaja Eero Vainio vie Linnan juhliin Friisilän oppilaiden ajatuksia Suomesta

Eero Vainio.

Kaupunginjohtaja Eero Vainio osallistuu 6. joulukuuta itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoon. Vainion juhlapukeutumiseen kuuluu taskuliina, johon on kirjoitettu Raision Friisilän alakoulun oppilaiden ajatuksia Suomesta.

Eurojackpotin päävoitto Saksaan – Suomeen suurvoittoja

Eurojackpotin perjantain arvonnassa (kierros 49/2025) löytyi yksi täysosuma, jolla kymmenen miljoonan euron potti matkasi Saksaan. Lahteen osui 569 615 euron porukkavoitto.

Joulumusiikki soi VPK:n talolla

Turun konservatorio ja Turun VPK järjestävät koko perheen jouluisen tapahtuman sunnuntaina 14. joulukuuta kello 14–19 Turun VPK:n talolla (Eskelinkatu 5).

Kärsimättömän aika on pitkä

On helppo unohtaa, että vielä joku aika sitten ihmiset odottivat asioita. Kirjeitä, telkkarisarjoja, uutisia, valokuvien kehittymistä ja ehkä jopa toisiaan. Odotus ajettiin hiljaa takaovesta ulos samaan aikaan, kun pikakuljetukset, suoratoistosarjat ja ruokasovellukset muuttivat olohuoneisiimme.

Työssäoppimispaikka tärkeä ponnahduslauta työelämään

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) on julkaissut ensimmäiset tulokset arvioinnista, jossa tarkastellaan ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden työllistymistä, osaamista ja koulutuksen vastaavuutta työelämän tarpeisiin. Tulokset nostavat esille sekä vahvuuksia että kehittämiskohteita ammatillisessa koulutuksessa.

Lapset tuovat eloa taloyhtiöön

Taloyhtiön piha on parhaimmillaan eri-ikäisten asukkaiden kohtaamispaikka, joka tukee yhteisöllisyyttä.

Taloyhtiön piha on parhaimmillaan eri-ikäisten asukkaiden kohtaamispaikka, joka tukee yhteisöllisyyttä.

Yrttiaho: Telakkateollisuutta rahoittavan Finnveran lainsäädännössä tulee estää halpatyövoiman hyväksikäyttö

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) jätti vastalauseen eduskunnan talousvaliokunnan mietintöön rahoituskonserni Finnveran lainsäädäntöön esitetyistä muutoksista. Hän näkee hallituksen esityksessä vakavia puutteita: ulkomaisen halpatyön laajaan hyväksikäyttöön ei puututa ja niin sanotun suomalaisen intressin määrittely heikkenee, korkeariskisen rahoituksen kahdeksan miljardin lisäystä ei lainkaan perustella ja eduskunnan budjettivaltaa Finnveran 50 miljardin valtuuksista ja 20 miljardin varainhankinnan vastuista rajoitetaan merkittävästi.

Miia ja Antti Huuhka aloittavat kauppiasuransa K-Market Kokinvuoressa Raisiossa

Antti ja Miia Huuhka.

K-Market Kokinvuoren kauppiasvastuun ottaa 15. tammikuuta alkaen vastaan Miia Huuhka yhdessä puolisonsa Antti Huuhkan kanssa.

Kela-korttien toimituksiin lyhyt viive

Kela-korttien toimittamisessa on tilapäinen katkos korttien toimittajan vaihtumisen vuoksi. Katkos ajoittuu joulukuun puoliväliin, ja toimitukset jatkuvat normaalisti mahdollisimman pian sen jälkeen.

Joulukalenteri innostaa kokkaamaan

Suklaatryffelit.

Miltä kuulostaa uunilohi, jonka pinnalla on joulupipari- ja homejuustomurua sekä hunajaa? Tuloksena on mehevä, makeansuolainen ja yllättävän helppo jouluherkku – piparilohi.

Yrittäjät: YEL-uudistuksen pitää vahvistaa yrittäjyyttä – alarajaa ylös ja lisää vapautta

Suomen Yrittäjät haluaa lisätä yrittäjien vapautta päättää eläke- ja sosiaaliturvastaan pakollisen YEL-vakuuttamisen alarajan yläpuolella.

Urheilu

Daniel Forsberg minuutissa thainyrkkeilyn Euroopan mestariksi

Daniel Forsberg (oik.) otti komean sulan hattuunsa thainyrkkeilyn EM-kisoista. Sparraajana valmentaja Riku Immonen.

Turkulainen Daniel Forsberg on voittanut thainyrkkeilyn alle 91-kiloisten Euroopan mestaruuden. Finaalissa kaatui Albanian Egli Sina . Ottelu päättyi albanialaisen luovutukseen reilun minuutin jälkeen.

Passarilegenda Mikko Esko vahvistamaan Tutoa loppukaudeksi

Mikko Esko.

Passarilegenda Mikko Esko tekee paluun lentopalloilun Mestaruusliigaan. Esko ja Tuto Volley ovat tehneet loppukauden kestävän pelaajasopimuksen.

Laituri Miika Kauppila jatkossopimukseen TPS:n kanssa

Miika Kauppila.

Turun Palloseura on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen Miika Kauppilan , 25, kanssa. Kauppila saapui TPS:ään viime keväänä Käpylän Pallosta. Laitapelaaja tunnetaan monipuolisuudestaan, ja hän pelasi menneellä kaudella Tepsissä niin laitahyökkääjänä kuin laitapuolustajanakin.

FC Inter lunastaa Alan Ahmedin ja Edor Hajdinin optiovuodet

Edor Hajdini.

Viime kaudella FC Interiä edustaneet maalivahti Eero Vuorjoki , puolustaja Julius Tauriainen sekä reservijoukkueessa pelanneet hyökkääjät Alan Ahmed ja Edor Hajdini ovat seuran riveissä myös ensi kaudella.

FBC Turku ei ole onnistunut tiivistämään puolustustaan

Tuttu näky FBC Turun otteluista tällä kaudella. Pallo on maalissa, vastustaja juhlii.

14 ottelua, viidessä ottelussa omiin yli kymmenen maalia, omiin yhteensä 116 ja maaliero -75.

Aliisa Soini tarjoili Suomen ennätyksiä EM-altaassa

Aliisa Soini.

Uinnin lyhyen radan EM-kilpailut starttasivat tiistaina Puolan Lublinissa. Suomen suuresta 24 hengen joukkueesta ensimmäisenä päivänä altaassa nähtiin peräti 20.