Kolumni: Mitä meistä jälkeen jää
Tuttuni soitti. Muodon vuoksi kysyi, kiinnostaako minua vanha sotahistoriallinen tietokirjallisuus. Tottahan toki kiinnostaa. Täynnähän kirjahylly on, mutta raivataan tilaa tarpeen mukaan. Tuttuni ääni oli hivenen matala. Hänelle oli langennut raskas tehtävä, eli setviä hiljattain kuolleen isänsä maallinen jäämistö.
Se on kaamea työmaa, niin henkisesti kuin fyysisesti. Jouduin samankaltaiseen tilanteeseen muutama vuosi sitten, kun iäkkäät vanhempani muuttivat isosta kaksiosta palvelutaloon. Kaksiossa oli asunut vielä muutamia vuosia sitten isoäitini, joka ei ennen Suomen itsenäistymistä syntyneenä tavannut heittää mitään pois. Muistisairas äitini oli huolehtinut lähinnä siitä, että vanhempieni muuttokuorma oli sullottu tiiviiksi pinoiksi isoäitini jäämistön sekaan.
Lopputuloksena oli lattiasta kattoon asti täyteen ahdettu asunto, jossa liikuttiin tavaramereltä toiselle kapeita kävelypolkuja pitkin.
Palvelutalon asuntoon tästä tavarasta mahtui vain pieni osa. Niinpä minä ja sisareni ”saimme” inventoida kahden sukupolven tavarat, sillä asunto oli saatava tyhjäksi myyntiä varten.
Tusina vanhoja talvitakkeja. Neljä tai viisi kulunutta astiastoa eri vuosikymmeniltä. Parikymmentä kermanekkaa. 40 vuotta aikaisemmin kuolleen isoisäni kuivuneet maalaustarvikkeet ja vääntyneet puutyökalut. Kalossikokoelma ja puolisensataa villakravattia. Hyllymetreittäin lukemattomia kirjoja. Kymmeniä pikkupyyhkeitä ja kaksi jätesäkillistä lemuavaa villalankaa. Siirtomaa-ajalta tuoksahtavia nuutuneita kapsäkkejä. Loputon määrä erilaisia pikkurasioita, joissa oli vanhoja nappeja, neuloja, kiiltokuvia, muovihelmiä, vajaita korttipakkoja. Ja toista tuhatta kiloa muuta tavaraa.
Teimme, minkä pystyimme. Useampi viikonloppu tavarameressä imi voimat. Loput vei muuttofirma kierrätykseen.
Kuolinsiivous tarkoittaa sitä, että ihminen hankkiutuu vähitellen eroon kaikesta, jota ei usko jälkeläistensä tarvitsevan tai haluavan. Kuolinsiivouksen tekeminen on parasta, mitä voi jälkeensä jättää. Sen olen oppinut.
Teemu P. Peltola


















