KunnonKartta-tutkimus alkaa Turun seudulla – kutsu mittauksiin yli 2 000 aikuiselle
UKK-instituutin KunnonKartta-tutkimus selvittää aikuisten liikkumista, fyysistä kuntoa ja toimintakykyä. Tutkimus tuottaa tietoa myös paikallaanolosta, unesta ja kehonkoostumuksesta sekä niiden muutoksista. Turun seudulta on kutsuttu yli 2 000 osallistujaa.
KunnonKartta-väestötutkimus selvittää, miten työikäiset ja ikääntyneet aikuiset liikkuvat ja millainen heidän fyysinen kuntonsa ja toimintakykynsä on. Lisäksi tutkitaan sitä, miten aikuisten uni, paikallaanolo, liikkuminen, fyysinen kunto, toimintakyky ja kehonkoostumus ovat muuttuneet viime vuosien aikana.
Mittauksia toteutetaan Turussa Kupittaalla 12. joulukuuta asti. Tutkimuskutsun on saanut yli 2 000 aikuista. Aamupäivisin mitataan pääsääntöisesti työikäisiä osallistujia ja iltapäivisin ikäihmisiä.
– Tutkimuskäynnin aikana mitataan fyysistä kuntoa kunto- ja liikkumiskykytestein. Käynnillä osallistujat saavat viikon ajaksi käyttöönsä liikemittarin, joka mittaa liikkumista ja paikallaanoloa sekä valveilla ollessa että nukkuessa. Työikäisiltä osallistujilta otetaan myös verinäyte, josta analysoidaan muun muassa veren sokeri- ja rasva-arvoja, kertoo johtava tutkija Pauliina Husu tiedotteessa.
Osallistujat vastaavat kyselyihin, jotka selvittävät terveyttä, toimintakykyä, hyvinvointia, elämänlaatua, terveyteen liittyviä elintapoja, terveyspalveluiden käyttöä ja liikkumiseen vaikuttavia tekijöitä.
Jokainen osallistuja saa henkilökohtaisen palautekoosteen omasta kunnostaan sekä liikemittarilla mitatusta liikkumisesta, paikallaanolosta ja unesta. Kuntotuloksia verrataan omanikäisten viitearvoihin. Työikäiset saavat lisäksi koosteen veriarvoistaan.
KunnonKartta toteutetaan Suomessa seitsemällä seutukunnalla neljän vuoden välein.
– Tutkimus tuottaa nyt ensimmäistä kertaa mitattua tietoa aikuisten liikkumisesta, paikallaanolosta ja kunnosta sekä työikäisiltä aikuisilta että ikäihmisiltä, toteaa UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari.
Tutkimus tuottaa sekä seurantatietoa aiemmin osallistuneista että uutta tietoa laajemmasta kohderyhmästä.
– Vastaavat mittaukset toteutetaan samanaikaisesti myös kuudessa muussa Euroopan maassa osana EU:n rahoittamaa tutkimushanketta. Se mahdollistaa arvokkaan kansainvälisen vertailun, Vasankari valottaa.
KunnonKartta-tutkimuksen rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Kansainväliseen yhteistyöhön saadaan lisäksi tukea EU:n Joint Action Prevent Cancer and NCDs -projektilta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















