Lounais-Suomessa valvottu hirvieläinten metsästystä – saldona kaksi sakkoa
Lounais-Suomen poliisi on valvonut hirvieläinten metsästystä lokakuun ja marraskuun viikonloppuina yhteistyössä Länsi-Suomen merivartioston, Metsähallituksen, Suomen riistakeskuksen sekä paikallisten riistanhoitoyhdistysten kanssa. Erävalvontaviranomaiset ovat kuluvan syksyn aikana tavanneet valvontaiskuilla yli 400 metsästäjää. Metsästyksenvalvonta jatkuu kauden edetessä.
Metsästyksenvalvonnassa on kiinnitetty erityistä huomiota muun muassa metsästystapahtumien asianmukaisuuteen ja metsästyksen turvallisuuteen. Valvontaiskuissa on tähän mennessä annettu kaksi sakkoa, yksi ladatun aseen kuljettamisesta ja toinen pienriistan metsästäjälle riistanhoitomaksun laiminlyönnistä.
– Suurimmalla osalla tapaamistamme metsästäjistä asiat ovat olleet kunnossa eli metsästäjät tietävät pääosin hyvin, miten turvallinen metsästystapahtuma toteutetaan. Kuitenkin esimerkiksi nopeat muutokset suunnitelmiin ovat omiaan aiheuttamaan huolimattomuutta esimerkiksi aseen turvalliseen käsittelyyn, toteaa komisario Jarmo Salo Lounais-Suomen poliisilaitokselta tiedotteessa.
Hirvieläinten metsästys kokoaa metsästäjiä yhteen, ja metsästys tapahtuu usein seuruemetsästyksenä, jossa seurueen koko saattaa vaihdella muutamasta metsästäjästä isompiin ryhmiin.
– Olemme käyneet monia hyviä keskusteluja metsästäjien kanssa. Isoja metsästäjämääriä tavatessa viranomaisella on oiva mahdollisuus keskustella ja käydä läpi laajasti metsästystapahtuman turvallisuusnäkökulmia, Salo sanoo.
Hirvieläinten metsästys on tarkoin säädeltyä ja metsästystapahtumat ovat yleensä hyvin organisoituja ja johdettuja. Seuruemetsästystä johtaa tehtävään nimetty metsästyksenjohtaja.
– Metsästyksenjohtaja vastaa käytännön metsästyksen suunnittelusta, antaa metsästykseen osallistuville tarvittavat määräykset metsästyksestä ja siinä noudatettavista turvallisuustoimenpiteistä sekä huolehtii, että pyyntiluvan ehtoja ja metsästystä koskevia säännöksiä noudatetaan. Myös jokaisen metsästykseen osallistuvan on huolehdittava, että metsästyksenjohtajan antamia ohjeita ja turvallisuusmääräyksiä noudatetaan, kertoo Mikko Jokinen Suomen riistakeskuksesta.
Kaikkien metsästäjien on huomioitava turvallinen aseen käsittely ja käyttö.
– Aseella ei tule koskaan osoittaa mitään, mitä ei ole tarkoitus ampua. Jos kosket toisen metsästäjän aseeseen, pyydä lupa ja varmista että ase on tyhjä. Pidä sormi pois liipaisimelta ennen riistalaukauksen ampumista. Varmistu aina kohteesta ja sen takana olevan maaston turvallisuudesta, Salo ohjeistaa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















