Mynämäen kunta järjestää varautumisharjoituksen torstaina aamupäivällä
Mynämäen kunta järjestää oman varautumisharjoituksen torstaina 13. marraskuuta kello 9–12. Harjoituksessa harjoitellaan varautumista laajan sähkökatkotilanteen varalta. Harjoituksesta on tiedotettu etukäteen huoltajia, asiakkaita ja henkilöstöä.
Kaikki kunnan palvelut ja toiminnot järjestetään mahdollisimman normaalisti harjoituksen aikana, mutta erikoistilanne huomioiden. Harjoituksessa esihenkilöt kirjaavat harjoituksen aikana ja sen jälkeen havaintonsa kunnan eri toiminnoissa.
Harjoituksen tavoitteena on raportoida missä onnistuttiin, mihin tarvitaan korjausta sekä muita esiin tulevia huomioita. Havainnot läpikäydään yhdessä ja niistä keskustellaan esihenkilöiden kanssa harjoituksen jälkeen järjestettävässä tilaisuudessa.
Vaikka harjoituksen tarkka ajankohta on tiedossa etukäteen, tavoitteena on toimia mahdollisimman pitkälle samalla tavalla kuin oikeassakin sähkökatkotilanteessa toimitaan. Tavoitteena on havainnoida asioita, joihin kunnassa tulee kiinnittää huomiota ja tehdä parannuksia mahdollista oikeaa tilannetta varten.
Harjoitus koskee vain kunnan omia toimintoja, ja esimerkiksi Varhan toimipisteet toimivat normaalisti.
Mynämäen kunnalla ei ole tiedossaan, että vastaavaa harjoitusta olisi toteutettu vielä muissa kunnissa näin laajasti ja omaehtoisesti järjestäen. Harjoitus antaa tietoa kunnan varautumistilanteesta, ja häiriöiden syntymisestä kunnan arkisissa toiminnoissa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















