Biokuvantamiseen ennätysrahoitus, tutkimusta koordinoi Åbo Akademin ja Turun yliopiston yhteinen yksikkö

Euro-BioImaging Finland eli Suomen biokuvantamisen tutkimusinfrastruktuuri aloitti 4. huhtikuuta uudistuneen toimintansa ennätyksellisen rahoituksen turvin. Tutkimusinfrastruktuuri sai vuoden alussa noin 28 miljoonan euron rahoituksen Suomen Akatemialta sekä muita merkittäviä rahoituksia.

Euro-BioImaging Finland koostuu seitsemän yliopiston ja kolmen yliopistollisen sairaalan parhaista kuvantamisyksiköistä, joiden palvelut kattavat 56 teknologiaa aina yksittäisten molekyylien lasermikroskooppikuvantamisesta kokonaisen ihmisen PET-kuvantamiseen. Tutkimusinfrastruktuuria koordinoi Åbo Akademin ja Turun yliopiston yhteinen yksikkö Turku BioImaging, ja se kuuluu eurooppalaiseen Euro-BioImaging-organisaatioon.

Kuvantamisinfrastruktuurissa on ollut aihetta juhlaan, sillä se sai ennätyksellisen, noin 28 miljoonan euron rahoituksen Suomen Akatemialta. Uusi rahoitus liittyy Euro-BioImaging Finlandin valitsemiseen kansalliselle tutkimusinfrastruktuurien tiekartalle 2025–28. Euro-BioImaging Finland on valittu yhdeksi Suomen ”majakoista”. Majakat ovat Suomen korkeatasoisimpia infrastruktuureja – edelläkävijöitä, joilla on laaja yhteiskunnallinen merkitys. Majakoita on Suomessa vain kuusi.

Suomen Akatemian myöntämällä noin 28 miljoonan euron rahoituksella kehitetään tutkimusinfrastruktuurissa uusia kuvantamisen teknologioita ja palveluita sekä tekoälymenetelmiä, mukaan lukien täysin uudenlaisia sovelluksia maatalouden ja Itämeritutkimuksen tarpeisiin.

Euro-BioImaging Finlandin palvelut ovat kaikkien avoimesti käytettävissä. Käyttäjiin lukeutuvat vuosittain tuhannet tutkijat ympäri Suomea ja maailmaa sekä kymmeniä yrityksiä aina pienistä kasvuyrityksistä kansainvälisiin lääkejätteihin. Infrastruktuurissa tehdäänkin yli 11 prosenttia kaikesta Euroopan huippukuvantamisesta. Lisäksi Suomi on kansainvälisen Euro-BioImaging-infrastruktuurin isäntämaa, ja Turussa sijaitsevasta päämajasta johdetaan koko 19:ssä maassa toimivaa organisaatiota.

– Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että Suomi on biokuvantamisen suurvalta, kertoo Euro-BioImaging Finlandin johtaja Pasi Kankaanpää Turku BioImagingista tiedotteessa.

Rahoitukset mahdollistavat sovelluskohteita sairauksien diagnostiikasta haitallisten kasvilajien tunnistamiseen

Euro-BioImaging Finlandilla on keskeinen rooli lääkekehityksessä ja useiden sairauksien diagnostiikassa ja hoidossa sekä monien eri tieteenalojen perustutkimuksessa. Organisaatio tuottaa 10–20 merkittävää innovaatiota vuosittain, ja parhaat niistä kaupallistetaan.

Uudistuneen Euro-BioImaging Finlandin aloituskokous pidettiin 4. huhtikuuta Helsingin yliopistossa.

– Uudelle tiekartalle valittu Euro-BioImaging Finland on laajempi kuin koskaan aikaisemmin, ja ensimmäistä kertaa biologinen ja lääketieteellinen kuvantaminen toimivat nyt tiiviisti yhdessä, yhteisellä rahoituksella, kertoo Kankaanpää.

Euro-BioImaging Finland on ainoa Turusta johdettu majakka. Turun osuus Suomen Akatemian rahoituksesta on reilut kymmenen miljoonaa, jolla muun muassa hankitaan uusia erikoismikroskooppeja Turun Biotiedekeskukseen, uusitaan PET-keskuksen laitteistoa sekä kehitetään Turku BioImagingin poikkitieteellisiä kuva-analyysimenetelmiä.

Turku BioImaging on saanut lisäksi Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahaa (AKKE) Saariston kuva -projektiin sekä Euroopan aluekehitysrahoitusta (EAKR) Biogri-projektiin, yhteensä yli puoli miljoonaa euroa. Näissä projekteissa perinteisesti biolääketieteen aloilla käytettävää biokuvantamista kehitetään Itämeren tutkimuksen sekä modernin maatalouden käyttöön.

– Tämä sai alkunsa, kun huomasimme, että pystymme tunnistamaan kasvilajeja drone-kuvista samoilla tekoälymenetelmillä, joilla normaalisti tunnistamme syöpäsoluja mikroskooppikuvista, kertoo Kankaanpää.

Uudet projektit avaavat tutkijoille myös ennennäkemättömiä mahdollisuuksia biokuvantamisen laajaan hyödyntämiseen esimerkiksi maatalouden haittalajien torjunnassa ja Itämeren ravinnekuorman vähentämisessä. Projekteissa kehitetään menetelmiä ja palveluita yhteistyössä muun muassa italialaisten asiantuntijoiden kanssa.

– On huikeaa, että voimme näin laajentaa Suomen huippuosaamista biokuvantamisessa täysin uusille yhteiskuntaa ja ympäristöä tukeville alueille, sanoo Kankaanpää.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kuka varjelee lapsuutta?

Kirjoittajat kysyvät mitä me aikuiset voisimme tehdä, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus olla lapsi.

Yhä useampi lapsi kasvaa liian nopeasti. Heiltä odotetaan varhain itsenäisyyttä ja vastuuta, ja yksin pärjääminen koetaan ylpeyden aiheeksi. Lapsuuden tulisi kuitenkin olla aikaa, jolloin vasta opetellaan elämää: seurataan, havainnoidaan ja opitaan pikkuhiljaa. Silloin pitäisi olla lupa olla pieni, keskeneräinen ja turvautua aikuiseen. Kun lapsuus lyhenee, menetämme jotakin olennaista: tilan leikille, levollisuudelle ja huolettomuudelle. Juuri siksi me aikuiset olemme avainasemassa. Meidän tehtävämme on antaa lapsille turvaa, rajoja ja ennen kaikkea pysyviä tunnesuhteita. Lapsi tarvitsee aikuisen, joka sanoo: sinun ei tarvitse selvitä yksin. Kun aikuinen ei ole riittävästi läsnä, lapsi joutuu ottamaan vastuuta liian varhain – ja se näkyy pahoinvointina, yksinäisyytenä ja irrallisuuden tunteena.

Väitöstutkimus selvitti PARP14-entsyymin merkitystä suoliston limakalvon suojelussa tulehduksen aikana

MSc Madhukar Vedanthamin väitöstutkimuksessa selvitettiin, miten PARP14-entsyymi vaikuttaa suoliston limakalvon kykyyn kestää tulehdusta sekä pitkäaikaissairauksissa että infektioissa.

Kasviproteiinituotteiden myynti kasvanut K-ruokakaupoissa

Papu-, kikherne- ja linssisäilykkeiden myynti on noussut lähes 15 prosenttia.

Lihaa korvaavien kasviproteiinituotteiden myynti on lähtenyt nousuun K-ruokakaupoissa usean vuoden laskun jälkeen. Kuluneen vuoden aikana kasvu on ollut yli viisi prosenttia. Taustalla vaikuttaa paitsi asiakkaiden lisääntynyt kiinnostus kasviproteiineihin myös valikoiman laajentuminen uutuustuotteilla.

Fyysinen kunto, liikunta ja ruutuaika vaikuttavat nuorten aivojen toimintaan

Fyysinen kunto, liikunta ja ruutuaika ovat yhteydessä mielenterveyden ja oppimisen taustalla vaikuttaviin aivotason mekanismeihin, osoittavat Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan tuoreet tutkimukset. Elämäntapojen ja fyysisen kunnon vaikutuksia nuorten aivojen toimintaan on tutkittu vasta vähän.

Polkupyörä Suomen varastetuin esine

Syyskelien kylmetessä useimmat vievät pyöränsä talvisäilytykseen.

Syksyn ja koleiden kelien alkaessa monet jättävät polkupyörän talviteloille. Varastettuja polkupyöriä ja polkupyörätarvikkeita raportoidaan poliisille vuosittain noin 20 000 tapausta. Erityisesti sähköpolkupyörävarkaudet ovat kasvaneet räjähdysmäisesti.

OnniBussin uutuusreitti yhdistää Lahden, Hämeenlinnan, Forssan ja Turun

OnniBus laajensi Etelä-Suomen reittiverkostoaan uudella OB27-linjalla, joka yhdistää Lahden, Hämeenlinnan, Forssan ja Turun suorin bussiyhteyksin.

Metsät kääntyneet nielusta päästölähteeksi Varsinais-Suomessa

Luonnonvarakeskus (Luke) on julkaissut kokeellisen tilaston, jossa metsien hiilitase on ensimmäistä kertaa laskettu jokaiselle Suomen maakunnalle kasvihuonekaasuinventaarion laskentamenetelmiä käyttäen. Tähän asti metsien hiilitase on kasvihuonekaasuinventaariossa raportoitu vain valtakunnallisesti. Maakunnallisten tulosten mukaan metsien hiilinielut pienenevät ja kääntyvät päästöksi pohjoisesta etelään kuljettaessa.

Anna-Leena Yli-Jama ei tavoittele jatkokautta Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtajana

Salolainen Anna-Leena Yli-Jama on johtanut kokoomuspiiriä kaksi vuotta ja edustanut Varsinais-Suomea puoluehallituksen jäsenenä.

Vaihda renkaat kelin, älä kalenterin mukaan

Autoilija on vastuussa siitä, että autossa on keliin sopivat renkaat.

Kylmenevä keli vaatii renkaidenvaihtoa, vaikka marraskuuhun on vielä matkaa. Liikenneturva muistuttaa: autoilija on velvollinen huolehtimaan siitä, että autonrenkaat ovat sekä keliin sopivat että hyväkuntoiset.

Paperittomien terveydenhuollon turvaava aloite Varhan aluevaltuuston käsittelyssä

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto käsittelee keskiviikkona 22. lokakuuta vihreiden Niina Ratilaisen ja 27 muun aluevaltuutetun allekirjoittamaa valtuustoaloitetta, jossa esitetään paperittomien henkilöiden nykyisen laajuisen terveydenhuollon turvaamista. Aloite on vastaus Orpon hallituksen esitykseen, jonka mukaan paperittomille olisi järjestettävä vain kiireelliset palvelut, kuten päivystyshoito ja akuutti erikoissairaanhoito.

Silakkamarkkinat sulkee jokirantaa liikenteeltä

Silakkamarkkinat järjestetään Aurajokirannassa Läntisellä Rantakadulla Sairashuoneenpuiston ja Wechterinkujan välisellä alueella 23.–26. lokakuuta. Markkina-alue on suljettu ajoneuvoliikenteeltä. Alueen valmistelutyöt alkavat jo keskiviikkona.

Turussa tutkitaan parantaako päiväkodissa rokottaminen lasten influenssarokotuskattavuutta

Turussa tutkitaan syksyllä, voiko päiväkodeissa annettavalla influenssarokotuksella parantaa 2–6-vuotiaiden lasten rokotuskattavuutta. Muilla paikkakunnilla asuvat ja muut influenssan riskiryhmiin kuuluvat lapset ja nuoret saavat tuttuun tapaan rokotuksen neuvoloissa, kouluissa tai oppilaitoksissa. Myös lasten influenssarokotusten ajan voi varata Varha-sovelluksessa.

Kolme miestä epäiltynä Viking Gracen laivaraiskauksesta

Lounais-Suomen poliisi on pääosin saanut selvitettyä Viking Gracella viime viikonloppuna ilmoitetun epäillyn raiskausrikoksen tapahtumien kulun. Poliisi otti kiinni ja pidätti neljä miestä epäiltynä törkeään raiskaukseen sunnuntaina, kun miehet olivat palaamassa laivalla Ruotsista takaisin Suomeen.

Ensimmäiset merkit lukivaikeuksista näkyvät jo vastasyntyneiden aivoissa

Vastasyntynyt aivosähkökäyrämittauksessa.

Aivotutkimus tarjoaa uutta tietoa lapsista, joita on tärkeä tukea jo ennen kouluikää ilmeneviä lukemisvaikeuksia. Lukutaitoa vahvistavia aivojen toimintoja voidaan tukea varhaisessa vaiheessa puhumalla, laulamalla ja esittämällä musiikkia lapsille.

Tutkimushanke selvittää sukupuolten palkkaeron muutosta 30 vuoden ajalta

Sukupuolten välinen palkkaero on kaventunut Suomessa hitaasti. Uusi tutkimushanke tuottaa ensimmäistä kertaa laajan, pitkän aikavälin taloustieteellisen analyysin siitä, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet palkkaeron muutoksiin.

Sampan kansantanssiryhmä juhlii 50-vuotista taivaltaan

Satu Helmi on Sampan kansantanssiryhmän puheenjohtaja ja ohjaaja.

Turkulainen Sampan kansantanssiryhmä juhlii tänä vuonna 50-vuotista virallista taivaltaan. Ryhmän juuret ulottuvat jo 1950-luvulle, jolloin kansantanssin perinne alkoi elää Turun suomenkielisessä työväenopistossa. Vuosikymmenten aikana Sampasta on kasvanut merkittävä osa turkulaista kansantanssikulttuuria – ryhmä on edustanut Turkua ja Suomea sekä kotimaassa että ulkomailla.

Uskonnolliset kokemukset lapsuudessa edistävät henkilön terveyttä vanhemmalla iällä

Voisiko uskonnollinen kasvatus olla väylä terveempään ikääntymiseen? Uskonto voi toimia selviytymiskeinona lapsuudessaan haasteellisissa perheissä kasvaneilla, mutta se ei täysin pysty paikkaamaan köyhyyteen, vanhempien mielenterveysongelmiin tai alkoholinkäyttöön liittyviä terveysriskejä.

Vakavaa mielenterveyshäiriötä sairastavat jäävät ilman fyysisen terveyden seurantaa

Camilla Långstedt.

Vakavaa mielenterveyshäiriötä sairastavilla henkilöillä fyysisen terveyden seuranta jää usein psyykkisen hoidon varjoon. Uusi väitöstutkimus osoittaa, että fyysisen terveyden arviointi on tärkeää mielenterveyshoidossa – mutta vaatii aikaa ja tukea.

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.

Alfan kisoissa mukana sekä kokeneita nyrkkeilijöitä että ensikertalaisia

Sisu Salminen.

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät nyrkkeilyn Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 25. lokakuuta kello 12.

Raision Loimu avaa vihdoin kautensa

Raision Loimu kohtaa lentopallon Mestaruusliigan avauksessa Hurrikaanin Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta.

Raision Loimu aloittaa pitkän odottelun jälkeen lentopallon Mestaruusliiga-kautensa kotisalissa Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Avausvastustajaksi saapuu kivikova paikallisvastustaja Hurrikaani-Loimaa, jota on povattu tälläkin kaudella aivan sarjan kärkikastiin mitali- ja mestariehdokkaaksi.

Turkulaiset futsalseurat lähtevät kauteen erilaisista lähtökohdista

TPK:n looginen tavoite alkaneella kaudella miesten Futsal-liigassa on palauttaa turkulainen futsal mitalipeleihin.

Turkulainen futsal astui tänä syksynä uuteen aikaan, kun miesten Futsal-liigassa pelaa kaksi turkulaista joukkuetta. TPK:lla alkoi viides peräkkäinen kausi korkeimmalla sarjatasolla. Perinteikäs seura sai tänä vuonna kirittäjäkseen KF Kosovan.