Tunnelma asuntomarkkinoilla muuttunut positiivisemmaksi

– Tammikuu oli asuntokaupassa positiivinen: kauppamäärät kasvoivat käytettyjen asuntojen kaupassa noin 25 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Erityisesti kauppamäärät nousivat omakoti- ja rivitaloissa, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa tiedotteessa.

Viime vuoden tammikuu oli vuosikymmeniin historian heikoin asuntokauppakuukausi. Käytettyjen asuntojen kauppamäärä jäi viime vuoden tammikuussa alle 2 900 kaupan. Myös vuoden 2023 tammikuu oli poikkeuksellisen heikko kuukausi. Käytettyjen asuntojen kaupat jäivät myös kaksi vuotta sitten alle 3 000 kaupan.

– Tammikuu on tyypillisesti asuntomarkkinoiden suhdanteiden heikoin kauppakuukausi. Tämän vuoden ensimmäisen kuukauden kauppamäärä kertoo selkeästi kasvusta verrattuna edellisten vuosien vertailukuukausiin, mikä vahvistaa näkymää asuntomarkkinoiden käänteestä ja suhdanteen vahvistumisesta, toteaa Viljamaa.

Viime vuoden aikana nousi esille pääkaupunkiseudun vaimeus asuntokaupassa.

– Tammikuun luvut osoittavat, että pääkaupunkiseutu alkaa ottamaan paikkaansa Suomen asuntomarkkinoiden veturina. Koko pääkaupunkiseudun kauppamäärät ovat selvästi edellä vuoden takaista. Erityisesti Espoossa kokonaiskauppamäärät kasvoivat peräti 69 prosenttia, huomioi Viljamaa.

Asuntojen hinnat ovat laskeneet viimeisen kahden vuoden aikana selvästi.

– Realistisen hinnoittelun merkitys on edelleen erittäin tärkeä, jos ja kun haluaa saada asunnon kaupaksi. Uudiskohdekaupan haasteet ovat edelleen asuntojen hinnoittelussa. Käytettyjen asuntojen hinnat ovat laskeneet uudiskohteita enemmän.

Myyntiajat olivat tammikuussa edelleen nousussa.

– Nyt näyttää siltä, että pitkään myynnissä olleita asuntoja on alkanut menemään kaupaksi. Sellaisia kohteita, joihin ei ole tullut yhteydenottojakaan aiemmin, on saatu myytyä. Kun pitkään myynnissä olleista kohteista sovitaan kauppa, se luonnollisesti pidentää myyntiaikoja ensin. Seuraavaksi asuntomarkkinoiden piristyessä myös myyntiajat lähtevät laskuun.

Viljamaan mukaan viime vuonna inflaation vaikutus oli käytännössä nolla prosenttia ostovoimaan.

– Suomalaisten ostovoima vahvistui ja tänä vuonna jatkaa vahvistumistaan. Silti suomalaiset ajattelevat, että hintojen nousu on jopa lähes viisi prosenttia. Meillä siis ajatellaan, että menee huonommin kuin oikeasti meneekään.

– Tänä vuonna ohjauskorkojen laskiessa kuluttajien ostovoima vahvistuu edelleen ja korontarkistuspäivät ovat todennäköisesti positiivisia yllätyksiä perheille ja asuntovelallisille. On hyvin todennäköistä, että myös vuokralta palataan omistusasumiseen, mikä jälleen lisää aktiivisuutta asuntokaupoilla, hän arvioi.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton ylläpitämään KVKL Hintaseurantapalveluun raportoitiin tammikuussa maanlaajuisesti 3 608 vanhojen asuntojen kauppaa (24,9 % tammikuu 2024) ja 89 uudisasunnon myyntiä (-19,8 %), eli 3 697 asuntokauppaa (23,3 %).

Käytettyjen kerrostaloasuntojen keskimääräiset neliöhinnat perustuen KVKL hintaindeksiin laskivat tammikuussa pääkaupunkiseudulla 1,9 prosenttia ja muissa isoissa kaupungeissa 2,0 prosenttia joulukuuhun verrattuna.

Keskimääräisissä myyntiajoissa suurin muutos joulukuuhun verrattuna oli pääkaupunkiseudun omakoti- ja rivitaloasuntojen myyntiaikojen pidentyminen yli kolmella viikolla.

Tammikuussa Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton ylläpitämään KVKL Hintaseurantapalveluun raportoitiin maanlaajuisesti yhteensä 3 608 vanhojen asuntojen kauppaa (24,9 % tammikuu 2024, -8,8 % viiden vuoden keskiarvosta) ja 89 uudisasunnon myyntiä (-19,8 %, -84,0 % 5 v ka), eli yhteensä 3 697 asuntokauppaa (23,3 %, -18,1 % 5 v ka). Lisäksi myytiin 86 loma-asuntoa, 82 tonttia sekä 292 muita välitysalan vaihdannan alaisia kohteita kuten liiketiloja, parkkipaikkoja tai varastoja. Tammikuun kokonaiskauppamäärä oli nämä mukaan lukien 4 157, mikä on 20,0 prosenttia viime vuoden tammikuun tasosta ja -19,2 % viiden vuoden keskiarvosta.

Asuntotyyppejä tarkastellessa tammikuussa myydyistä käytetyistä asunnoista 1 940 (18,0 % vrt. tammikuu 2024, -13,6 % 5 v. ka) oli kerrostaloissa ja 879 (29,3 %, -5,1 % 5 v. ka) oli rivitalo- tai paritaloasuntoja. Käytettyjen omakotitalojen tai erillistalojen kauppoja solmittiin valtakunnallisesti 789 (39,9 %, 0,4 % 5 v. ka). Uusista asunnoista 62 oli kerrostaloasuntoja (-8,8 %, -86,0 % 5 v. ka), 16 rivitaloasuntoja ( -56,8 % ed. vuosi, -83,4 % 5 v. ka) ja 11 omakotitaloja (83,3 % ed. vuosi, -42,1 % 5 v. ka).

Pääkaupunkiseudulla myytiin tammikuussa 914 käytettyä asuntoa, jossa on 40,8 prosenttia nousua edellisvuoden tammikuun kauppamääriin ja 26,8 prosenttia kahden vuoden takaiseen verrattuna. Pääkaupunkiseudun kehyskunnissa asuntokauppoja tehtiin 209 (20,1 % vrt. ed. vuosi, 17,4 % tammikuu 2023). Muualla Suomessa tehtiin 2 485 käytettyjen asuntojen kauppaa (20,3 % ed. vuosi, 19,1 % tammikuu 2023). Pääkaupunkiseudun kauppamäärien osuus koko Suomen kauppamäärästä oli tammikuussa 25,3 prosenttia, pääkaupunkiseudun kehyskuntien 5,8 prosenttia ja muun Suomen 68,9 prosenttia.

Käytettyjä asuntoja suurista kaupungeista myytiin eniten tammikuussa Helsingissä 517 (33,2 % ed. vuosi, -11,0 % 5 v. ka), Espoossa 254 (71,6 %, 6,7 % 5 v. ka) ja Tampereella 229 (6,0 % ed. vuosi, -12,2 % 5 v. ka).

Uusia asuntoja myytiin suurista kaupungeista kappalemääräisesti eniten tammikuussa Tampereella 17 (13,3 % ed. vuosi, -77,3 % 5 v. ka), Oulussa 13 (30,0 % ed. vuosi, -69,1 % 5 v. ka) ja Espoossa 11 (22,2 % ed. vuosi, -86,8 % 5 v. ka).

Maakunnista kappalemääräisesti eniten käytettyjä asuntoja myytiin tammikuussa Uudellamaalla 1 236 (33,2 % ed. vuosi, 25,5 % 2 v. takainen), Pirkanmaalla 423 (18,8 %, 37,8 % 2 v. takainen) ja Varsinais-Suomessa 330 (21,8 %, 11,5 % 2 v. takainen). Kauppamäärissä eniten prosentuaalista muutosta edellisvuoteen nähden oli Pohjanmaalla (98, 55,6 %, 38,0 % 2 v. takainen), Etelä-Savossa (87, 55,4 %, 8,8 % 2 v. takainen) ja Lapissa (87, 45,0 %, 7,4 % 2 v. takainen).

Käytettyjen kerrostaloasuntojen keskimääräiset neliöhinnat perustuen KVKL hintaindeksiin laskivat tammikuussa pääkaupunkiseudulla 1,9 prosenttia ja muissa isoissa kaupungeissa 2,0 prosenttia joulukuuhun verrattuna. Tampereella laskua oli 3,6 prosenttia, Oulussa 2,4 prosenttia ja Turussa 0,7 prosenttia.

Vuoden takaiseen tammikuuhun verrattuna käytettyjen kerrostaloasuntojen keskimääräiset hinnat laskivat keskimäärin 3,5 prosenttia pääkaupunkiseudulla ja 2,4 prosenttia muissa suurissa kaupungeissa. Turussa hinnat nousivat 1,9 prosenttia, Tampereella ne laskivat 2,1 prosenttia ja Oulussa 10,0 prosenttia.

Tammikuussa keskimääräinen myyntiaika käytetyissä pääkaupunkiseudun kerrostaloasunnoissa oli 111 päivää (joulukuussa 105 pv), ja muualla Suomessa 131 päivää (joulukuussa 121 päivää). Rivitaloasunnoissa myyntiaika oli pääkaupunkiseudulla keskimäärin 131 päivää (joulukuussa 106 pv) ja muualla Suomessa 121 päivää (joulukuussa 113 pv). Omakotitalojen keskimääräinen myyntiaika oli pääkaupunkiseudulla 147 päivää (joulukuussa 125 pv) ja muualla Suomessa 155 päivää (joulukuussa 149 pv).

Pääkaupunkiseudulla käytetyt yksiöt myytiin tammikuussa keskimäärin 93 päivässä, kaksiot 111 päivässä ja kolmiot sekä neliöt 114 päivässä. Yksiöiden kaupanteko kävi nopeitten Vantaalla 89 päivässä, Helsingissä se vei 90 päivää ja Espoossa 134 päivää. Kaksiot menivät kaupaksi Helsingissä 105 päivässä, Vantaalla 119 päivässä ja Espoossa 125 päivässä. Kolmiot ja neliöt myytiin Helsingissä sekä Espoossa 113 päivässä ja Vantaalla 117 päivässä. Omakotitalot myytiin Vantaalla 121 päivässä, Helsingissä 149 päivässä ja Espoossa 164 päivässä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kuka varjelee lapsuutta?

Kirjoittajat kysyvät mitä me aikuiset voisimme tehdä, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus olla lapsi.

Yhä useampi lapsi kasvaa liian nopeasti. Heiltä odotetaan varhain itsenäisyyttä ja vastuuta, ja yksin pärjääminen koetaan ylpeyden aiheeksi. Lapsuuden tulisi kuitenkin olla aikaa, jolloin vasta opetellaan elämää: seurataan, havainnoidaan ja opitaan pikkuhiljaa. Silloin pitäisi olla lupa olla pieni, keskeneräinen ja turvautua aikuiseen. Kun lapsuus lyhenee, menetämme jotakin olennaista: tilan leikille, levollisuudelle ja huolettomuudelle. Juuri siksi me aikuiset olemme avainasemassa. Meidän tehtävämme on antaa lapsille turvaa, rajoja ja ennen kaikkea pysyviä tunnesuhteita. Lapsi tarvitsee aikuisen, joka sanoo: sinun ei tarvitse selvitä yksin. Kun aikuinen ei ole riittävästi läsnä, lapsi joutuu ottamaan vastuuta liian varhain – ja se näkyy pahoinvointina, yksinäisyytenä ja irrallisuuden tunteena.

Väitöstutkimus selvitti PARP14-entsyymin merkitystä suoliston limakalvon suojelussa tulehduksen aikana

MSc Madhukar Vedanthamin väitöstutkimuksessa selvitettiin, miten PARP14-entsyymi vaikuttaa suoliston limakalvon kykyyn kestää tulehdusta sekä pitkäaikaissairauksissa että infektioissa.

Kasviproteiinituotteiden myynti kasvanut K-ruokakaupoissa

Papu-, kikherne- ja linssisäilykkeiden myynti on noussut lähes 15 prosenttia.

Lihaa korvaavien kasviproteiinituotteiden myynti on lähtenyt nousuun K-ruokakaupoissa usean vuoden laskun jälkeen. Kuluneen vuoden aikana kasvu on ollut yli viisi prosenttia. Taustalla vaikuttaa paitsi asiakkaiden lisääntynyt kiinnostus kasviproteiineihin myös valikoiman laajentuminen uutuustuotteilla.

Fyysinen kunto, liikunta ja ruutuaika vaikuttavat nuorten aivojen toimintaan

Fyysinen kunto, liikunta ja ruutuaika ovat yhteydessä mielenterveyden ja oppimisen taustalla vaikuttaviin aivotason mekanismeihin, osoittavat Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan tuoreet tutkimukset. Elämäntapojen ja fyysisen kunnon vaikutuksia nuorten aivojen toimintaan on tutkittu vasta vähän.

Polkupyörä Suomen varastetuin esine

Syyskelien kylmetessä useimmat vievät pyöränsä talvisäilytykseen.

Syksyn ja koleiden kelien alkaessa monet jättävät polkupyörän talviteloille. Varastettuja polkupyöriä ja polkupyörätarvikkeita raportoidaan poliisille vuosittain noin 20 000 tapausta. Erityisesti sähköpolkupyörävarkaudet ovat kasvaneet räjähdysmäisesti.

OnniBussin uutuusreitti yhdistää Lahden, Hämeenlinnan, Forssan ja Turun

OnniBus laajensi Etelä-Suomen reittiverkostoaan uudella OB27-linjalla, joka yhdistää Lahden, Hämeenlinnan, Forssan ja Turun suorin bussiyhteyksin.

Metsät kääntyneet nielusta päästölähteeksi Varsinais-Suomessa

Luonnonvarakeskus (Luke) on julkaissut kokeellisen tilaston, jossa metsien hiilitase on ensimmäistä kertaa laskettu jokaiselle Suomen maakunnalle kasvihuonekaasuinventaarion laskentamenetelmiä käyttäen. Tähän asti metsien hiilitase on kasvihuonekaasuinventaariossa raportoitu vain valtakunnallisesti. Maakunnallisten tulosten mukaan metsien hiilinielut pienenevät ja kääntyvät päästöksi pohjoisesta etelään kuljettaessa.

Anna-Leena Yli-Jama ei tavoittele jatkokautta Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtajana

Salolainen Anna-Leena Yli-Jama on johtanut kokoomuspiiriä kaksi vuotta ja edustanut Varsinais-Suomea puoluehallituksen jäsenenä.

Vaihda renkaat kelin, älä kalenterin mukaan

Autoilija on vastuussa siitä, että autossa on keliin sopivat renkaat.

Kylmenevä keli vaatii renkaidenvaihtoa, vaikka marraskuuhun on vielä matkaa. Liikenneturva muistuttaa: autoilija on velvollinen huolehtimaan siitä, että autonrenkaat ovat sekä keliin sopivat että hyväkuntoiset.

Paperittomien terveydenhuollon turvaava aloite Varhan aluevaltuuston käsittelyssä

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto käsittelee keskiviikkona 22. lokakuuta vihreiden Niina Ratilaisen ja 27 muun aluevaltuutetun allekirjoittamaa valtuustoaloitetta, jossa esitetään paperittomien henkilöiden nykyisen laajuisen terveydenhuollon turvaamista. Aloite on vastaus Orpon hallituksen esitykseen, jonka mukaan paperittomille olisi järjestettävä vain kiireelliset palvelut, kuten päivystyshoito ja akuutti erikoissairaanhoito.

Silakkamarkkinat sulkee jokirantaa liikenteeltä

Silakkamarkkinat järjestetään Aurajokirannassa Läntisellä Rantakadulla Sairashuoneenpuiston ja Wechterinkujan välisellä alueella 23.–26. lokakuuta. Markkina-alue on suljettu ajoneuvoliikenteeltä. Alueen valmistelutyöt alkavat jo keskiviikkona.

Turussa tutkitaan parantaako päiväkodissa rokottaminen lasten influenssarokotuskattavuutta

Turussa tutkitaan syksyllä, voiko päiväkodeissa annettavalla influenssarokotuksella parantaa 2–6-vuotiaiden lasten rokotuskattavuutta. Muilla paikkakunnilla asuvat ja muut influenssan riskiryhmiin kuuluvat lapset ja nuoret saavat tuttuun tapaan rokotuksen neuvoloissa, kouluissa tai oppilaitoksissa. Myös lasten influenssarokotusten ajan voi varata Varha-sovelluksessa.

Kolme miestä epäiltynä Viking Gracen laivaraiskauksesta

Lounais-Suomen poliisi on pääosin saanut selvitettyä Viking Gracella viime viikonloppuna ilmoitetun epäillyn raiskausrikoksen tapahtumien kulun. Poliisi otti kiinni ja pidätti neljä miestä epäiltynä törkeään raiskaukseen sunnuntaina, kun miehet olivat palaamassa laivalla Ruotsista takaisin Suomeen.

Ensimmäiset merkit lukivaikeuksista näkyvät jo vastasyntyneiden aivoissa

Vastasyntynyt aivosähkökäyrämittauksessa.

Aivotutkimus tarjoaa uutta tietoa lapsista, joita on tärkeä tukea jo ennen kouluikää ilmeneviä lukemisvaikeuksia. Lukutaitoa vahvistavia aivojen toimintoja voidaan tukea varhaisessa vaiheessa puhumalla, laulamalla ja esittämällä musiikkia lapsille.

Tutkimushanke selvittää sukupuolten palkkaeron muutosta 30 vuoden ajalta

Sukupuolten välinen palkkaero on kaventunut Suomessa hitaasti. Uusi tutkimushanke tuottaa ensimmäistä kertaa laajan, pitkän aikavälin taloustieteellisen analyysin siitä, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet palkkaeron muutoksiin.

Sampan kansantanssiryhmä juhlii 50-vuotista taivaltaan

Satu Helmi on Sampan kansantanssiryhmän puheenjohtaja ja ohjaaja.

Turkulainen Sampan kansantanssiryhmä juhlii tänä vuonna 50-vuotista virallista taivaltaan. Ryhmän juuret ulottuvat jo 1950-luvulle, jolloin kansantanssin perinne alkoi elää Turun suomenkielisessä työväenopistossa. Vuosikymmenten aikana Sampasta on kasvanut merkittävä osa turkulaista kansantanssikulttuuria – ryhmä on edustanut Turkua ja Suomea sekä kotimaassa että ulkomailla.

Uskonnolliset kokemukset lapsuudessa edistävät henkilön terveyttä vanhemmalla iällä

Voisiko uskonnollinen kasvatus olla väylä terveempään ikääntymiseen? Uskonto voi toimia selviytymiskeinona lapsuudessaan haasteellisissa perheissä kasvaneilla, mutta se ei täysin pysty paikkaamaan köyhyyteen, vanhempien mielenterveysongelmiin tai alkoholinkäyttöön liittyviä terveysriskejä.

Vakavaa mielenterveyshäiriötä sairastavat jäävät ilman fyysisen terveyden seurantaa

Camilla Långstedt.

Vakavaa mielenterveyshäiriötä sairastavilla henkilöillä fyysisen terveyden seuranta jää usein psyykkisen hoidon varjoon. Uusi väitöstutkimus osoittaa, että fyysisen terveyden arviointi on tärkeää mielenterveyshoidossa – mutta vaatii aikaa ja tukea.

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.

Alfan kisoissa mukana sekä kokeneita nyrkkeilijöitä että ensikertalaisia

Sisu Salminen.

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät nyrkkeilyn Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 25. lokakuuta kello 12.

Raision Loimu avaa vihdoin kautensa

Raision Loimu kohtaa lentopallon Mestaruusliigan avauksessa Hurrikaanin Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta.

Raision Loimu aloittaa pitkän odottelun jälkeen lentopallon Mestaruusliiga-kautensa kotisalissa Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Avausvastustajaksi saapuu kivikova paikallisvastustaja Hurrikaani-Loimaa, jota on povattu tälläkin kaudella aivan sarjan kärkikastiin mitali- ja mestariehdokkaaksi.

Turkulaiset futsalseurat lähtevät kauteen erilaisista lähtökohdista

TPK:n looginen tavoite alkaneella kaudella miesten Futsal-liigassa on palauttaa turkulainen futsal mitalipeleihin.

Turkulainen futsal astui tänä syksynä uuteen aikaan, kun miesten Futsal-liigassa pelaa kaksi turkulaista joukkuetta. TPK:lla alkoi viides peräkkäinen kausi korkeimmalla sarjatasolla. Perinteikäs seura sai tänä vuonna kirittäjäkseen KF Kosovan.