Moni ottaa lomamatkan rokotukset liian myöhään
Kesän matkailusesonki alkaa olla ohi, mutta moni suunnittelee jo tulevan talven lomareissua. Lentolippujen ja majoituksen varaamisen lisäksi matkan suunnitteluvaiheessa olisi tärkeä selvittää, mitä rokotuksia kohdemaassa tarvitaan.
Lastentautien erikoislääkäri Hannu Hirsimäki Turun Mehiläisestä kertoo, että moni ulkomaille matkustava havahtuu ottamaan rokotuksia vasta juuri ennen matkaa.
– Suurin osa rokotuksista suositellaan otettavaksi viimeistään kuukautta ennen lähtöä, mutta vastaanotolle tullaan usein viime tipassa, sanoo Hirsimäki, jolla on myös matkalääketieteen erityispätevyys.
On olemassa myös rokotuksia, jotka pistetään useamman annoksen sarjana ja jotka siten vaativat useamman kuukauden ennakoinnin. Tällainen on esimerkiksi Japanin aivokuumeelta suojaava rokote, jota suositellaan yli kuukauden mittaiselle Kaakkois-Aasiaan suuntautuvalle matkalle.
– Jos on lähdössä pitemmälle reppureissulle tai opiskelijavaihtoon esimerkiksi Japaniin, Thaimaahan tai Vietnamiin, kannattaa suojautua Japanin aivokuumeelta, vinkkaa Hirsimäki.
Oli matkakohde mikä tahansa, perusrokotusten on oltava kunnossa, Hirsimäki muistuttaa. Niin ne suurimmalla osalla suomalaisista ovatkin, mutta asia kannattaa tarkistaa mieluummin ennen lähtöä kuin sitten, kun on liian myöhäistä.
Kaikille matkailijoille suositeltavat perusrokotukset antavat suojan jäykkäkouristusta, kurkkumätää, sikotautia, tuhka- ja vihurirokkoa, poliota sekä influenssa- ja koronavirusta vastaan.
Hepatiittirokote kuuluu kansallisessa rokotusohjelmassa vain riskiryhmille, mutta sekä A- että B-hepatiittia vastaan suojaavaa yhdistelmärokotetta suositellaan kaikille Suomen rajojen ulkopuolelle matkustaville.
– Hepatiittia vastaan annetaan kolmen rokotuksen sarja, mutta sen jälkeen asia on kunnossa koko loppuelämän, toteaa Hirsimäki.
Hyttysten välityksellä leviävää keltakuumetta on tietyillä alueilla Afrikassa ja Etelä- sekä Väli-Amerikassa. Kyseisiin maihin pääseminen edellyttää keltakuumerokotusta ja kansainvälistä rokotuskorttia täytettynä. Myös hyttysten levittämään denguekuumeeseen on olemassa rokote, mutta sen käyttö ei ole vielä vakiintunut. Hirsimäen mukaan tärkeintä on suojautua hyttysiltä.
Jos on raskaana tai matkustaa alle vuoden ikäisen lapsen kanssa, kannattaa olla erityisen tarkkana ja keskustella lääkärin kanssa. Hirsimäen mukaan alle puolen vuoden ikäisellä vauvalla on vielä äidiltä saatu immuniteettisuoja esimerkiksi Etelä-Euroopassa esiintyvää tuhkarokkoa vastaan. Rokote annetaan yleensä vasta vuoden iässä.
Puolivuotias lapsi on mahdollista rokottaa, mutta ikäkuukausina 6–9 immunologinen vaste ei ole täydellinen. Siksi Hirsimäki suosittelee välttämään reissaamista 6–12 kuukauden ikäisen lapsen kanssa.
– Matkan suunnitteluun kuuluu yhtenä osana rokotukset sekä alueiden erityispiirteet eri tautien suhteen. Suunnittelu kannattaa aloittaa riittävän ajoissa.
Maria Helstola


















