Turku haastaa muut Saaristomeren valuma-alueen kunnat tekemään peltojen vuokraehdoista Itämeri-myönteiset
Turku kannustaa kuntia sisällyttämään peltojensa vuokrasopimuksiin maan kasvukuntosopimuksen mukaisia toimia, jotka vähentävät vesistöjen ravinnekuormaa ja hillitsevät ilmastonmuutosta. Kaikkien kuntien sitoutuminen samoihin vuokraehtoihin lisäisi toimien vaikuttavuutta Saaristomeren valuma-alueella.
Maan kasvukuntosopimukseen on listattu toimia, jotka parantavat vesien tilaa, luonnon monimuotoisuutta ja maan kasvukuntoa. Turun omistamilla peltolohkoilla maan kasvukuntosopimuksia on käytetty vuodesta 2017 lähtien.
– Meidän täytyy pystyä torjumaan Itämeren rehevöitymisen juurisyitä. Tehokkaamman jätevesien käsittelyn lisäksi kuntien tärkein työkalu on omistamistamme maatalousmaista huolehtiminen, sanoo tiedotteessa pormestari Minna Arve, joka esitti haasteen muille valuma-alueen kunnille Itämeripäivänä 29. elokuuta.
Saaristomeren alueen maatalouden ravinnekuormitus on Itämeren suojelukomission mukaan Suomen ainut jäljellä oleva hot spot -alue eli Itämeren pahimpia ravinnekuormituksen lähdealueita. Maan kasvukuntosopimus toimii apuvälineenä kestävän maatalouden edistämisessä, josta hyötyvät luonnon lisäksi maanviljelijä ja -omistaja.
– Kun kasvukunto paranee, vuokralainen saa pellolta suurempaa satoa ja vuokranantajan omistuksessa oleva viljelysmaa säilyttää arvonsa. Peltolohkot kestävät paremmin myös ilmastonmuutoksen myötä yleistyviä äärisääolosuhteita kuten pitkäaikaista kuivuutta tai sateisuutta, Turun kaupungin maatilain tarkastaja Timo Sirkiä kertoo.
– Pellon kasvukunto on koko viljelyn perusta. Sen vaaliminen on jatkuvaa pitkäjänteistä työtä, maan kasvukuntosopimukseen kaksi vuotta sitten sitoutunut luomutila Vennan viljelijä Jaakko Suominen jatkaa.
Saaristomeren suojelu on Turun pormestariohjelman yksi tärkeimmistä edunvalvontatavoitteista. Suojelutyötä toteutetaan kaupunkikonsernissa monipuolisesti esimerkiksi Itämerihaasteen toimenpideohjelmalla.
Maan kasvukuntosopimus on laadittu Varsinais-Suomen ELY-keskuksen koordinoimassa ja ympäristöministeriön rahoittamassa Ravinneneutraalit kunnat (RANKU) -hankkeessa yhtenä Turun kaupungin toimenpiteenä. Sopimus on päivitetty vuonna 2023 Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa yhteistyössä BSAG:n, MTK Varsinais-Suomen, Liedon maaseutupalveluiden ja Valonian kanssa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















