Turku Beach Volleyn lopputurnaukset lauantaina Urheilupuistossa
Vuonna 2015 virallisesti perustetun mutta jo 2012 toimintansa viikkokisoilla aloittaneen Turku Beach Volleyn kesäkausi päättyy lauantaina 25. elokuuta naisten ja miesten lopputurnauksiin, joissa kruunataan kesän 2018 Queen of the Beach sekä King of the Beach.
Mukana miehissä on muun muassa viime vuoden voittaja Peetu Viitala, jota haastavat rankingkärki Akseli Koukin ohella muut SM- ja avoimella kiertueella kiertäneet pelaajat. Naisissa rankingykkösenä kisaan lähtee viime vuoden voittaja Oona Sormunen haastajinaan SM- ja avoimella kiertueella kiertäneitä pelaajia.
Naisten turnaus alkaa kello 11 ja neljän parhaan pelaajan finaalikierros pelataan noin kello 13. Miesten turnaus alkaa noin kello 14.30 ja finaalikierros noin kello 16.30.
Aiemmin elokuussa Turku Beach Volleyn juniorit Linnea Hautala ja Sofia Mäkitalo voittivat pronssia ensimmäisessä alle 16-vuotiaiden SM-finaaliturnauksessaan. TBV suunnittelee ensi kesäksi myös juniorien SM-turnauksen osakilpailua Urheilupuistoon.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)














