Nuorten eläkesäästäminen nousussa

Kiinnostus lisäeläkeratkaisuihin kasvaa erityisesti yrityksissä, jotka kilpailevat osaajista ja haluavat tarjota turvaa lakisääteisen eläkkeen päälle. Harva työnantaja on kuitenkaan hoksannut, että lisäeläke voi olla tehokas myös nuorien osaajien motivoimisessa ja sitouttamisessa, arvioi LähiTapiola Henkiyhtiön myyntijohtaja.

Työnantajan tarjoama lisäeläke-etu voi nostaa merkittävästi tuloja eläkkeellä.

Suomalaisten keskimääräinen kuukausieläke oli viime vuonna 2 138 euroa, käy ilmi Eläketurvakeskuksen ja Kelan tuoreesta yhteistilastosta.

– Vuonna 2025 LähiTapiolan ryhmäeläkkeestä maksettu keskieläke oli jo 1 036 euroa. Se tuo aika tarkalleen 50 prosenttia lakisääteisen päälle, kertoo LähiTapiola Henkiyhtiön myyntijohtaja Simopekka Katajala tiedotteessa.

Viidessä vuodessa LähiTapiolan ryhmäeläkkeestä maksetut keskieläkkeet ovat nousseet 43 prosenttia. Keskieläkkeen määrä ei kuitenkaan kerro kaikkea, sillä aikaväli, jolloin eläkettä maksetaan, voi vaihdella merkittävästi sopimusten välillä.

Ryhmäeläkevakuutus voidaan tehdä tietylle henkilöstöryhmälle tai koko yrityksen henkilöstölle. Alan toimijoista LähiTapiola on kasvattanut ryhmäeläkkeiden maksutulon markkinaosuutta eniten viimeisen 15 vuoden aikana, markkinaosuuden ollessa nyt noin viidennes.

– Lisäeläkkeet ovat olleet perinteisesti osa suurten yritysten ja asiantuntijayritysten kokonaispalkitsemista, mutta kiinnostus lisäeläkkeitä kohtaan on nyt noussut merkittävästi myös pienemmissä yrityksissä ja perinteisillä toimialoilla. Esimerkiksi monissa perheyrityksissä halutaan rakentaa työntekijöille taloudellinen turva eläkeajalle, ja lisäeläkesäästöihin kuuluva työkyvyttömyys- ja henkivakuutus turvaa myös omaa ja läheisten taloutta vakavien henkilöriskien varalta, Katajala toteaa.

Samaan tahtiin lisäeläkkeen keskimaksun kanssa on noussut myös työikäisten halu varautua säästämällä eläkeaikaa varten. Yksityinen säästäminen on yleistynyt kaikenikäisillä, mutta Eläketurvakeskuksen uusi tutkimus osoittaa etenkin 25–34-vuotiaiden eläkesäästämisen kasvaneen merkittävästi. Muutoksen taustalla on nuorten aikuisten kokema epäluottamus eläkejärjestelmää kohtaan.

LähiTapiola Henkiyhtiössä hiljattain aloittanut Simopekka Katajala on tavannut työuransa aikana tuhansia yritysasiakkaita ja neuvotellut heidän kanssaan palkitsemisen ratkaisuista.

– Monet työnantajat ajattelevat, että lisäeläkkeellä alkaa olla merkitystä työntekijöille vasta eläkeiän lähestyessä. Nyt on aika oikoa tuo käsitys. Nuorelle työntekijälle aloitettu eläkepotin rakentaminen tarjoaa mahdollisuuden kerryttää korkoa korolle -ilmiön ansiosta sijoitustuottoa aivan toisella tavalla kuin jos eläkesäästämisen alkuun pääsee vasta uran loppupuolella, Katajala sanoo.

Monet nuoret eivät kuitenkaan tiedä mahdollisuuksista, joita työnantajien maksavat lisäeläkkeet voivat heille tarjota. Monilla työnantajillakaan ei ole käsitystä, miten monipuolisia ne voivat olla.

– Yritykset voivat ottaa ryhmäeläkevakuutuksen myös osaksi työntekijöiden kokonaispalkitsemisjärjestelyä. Esimerkiksi tulospalkkiosta osan tai kokonaan voi ohjata eläkevakuutukseen. Se voi toimia tehokkaana työkaluna parempiin suorituksiin.

Ryhmäeläke mahdollistaa myös lakisääteistä eläkeikää aiemman mahdollisuuden jäädä pois työelämästä, minkä nuoret nostavat tärkeäksi motivaation lähteeksi eläkesäästämisen osalta.

Katajala muistuttaa, että sijoittaminen puhuttelee nuoria ihan eri tavalla kuin ennen.

– Lisäeläkkeessä työnantaja laittaa panostukset, ja työntekijä voi itse seurata kehitystä ja halutessaan muokata sijoitussuunnitelmaa omien intressien mukaiseksi. Kun horisontti on pitkä ja hyödynnetään omaan sijoittajaprofiiliin sopivia kustannustehokkaita sijoituskohteita, potti voi kasvaa todella suureksi pienilläkin panostuksilla.

Vapaaehtoisen eläkesäästämisen verotuki on muuttumassa siten, että yksityishenkilön itse ottaman vapaaehtoisen eläkevakuutuksen maksujen vähennyskelpoisuus verotuksessa poistuu 1.1.2027 alkaen.

– Muutos vaikuttaa suoraan yksityishenkilön kannustimeen säästää eläkeaikaa varten, mutta yrityksillä säilyy mahdollisuus hyödyntää lisäeläkevakuutusten veroetu. Maksettavista eläkkeistä verotetaan työntekijöitä vasta eläkettä nostettaessa. Tätä kautta voi saada merkittävän hyödyn.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Eteismatolle tuotu metsämaa muutti kotien mikrobistoa

Metsämaalla käsitelty eteisen matto muutti kotien mikrobistoa luontoympäristön bakteeriprofiilien suuntaan ja vähensi ihmisperäisten bakteerien osuutta, osoitti juuri julkaistu tutkimus. Kodin mikrobiston muokkaaminen tasapainoisempaan suuntaan voisi tulevaisuudessa tarjota keinon terveyden edistämiseen erityisesti kaupunkioloissa. Tutkimusta johtivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Itä-Suomen yliopisto.

Nostotyö katkaisee liikenteen Taskulantiellä

Nostotyö katkaisee moottoriajoneuvoliikenteen Taskulantie 1:n kohdalta Kastussa 7.–8. huhtikuuta. Tie on poikki moottoriajoneuvoliikenteeltä keskiviikkoon 8. huhtikuuta kello 16:een asti.

Nuorten eläkesäästäminen nousussa

Kiinnostus lisäeläkeratkaisuihin kasvaa erityisesti yrityksissä, jotka kilpailevat osaajista ja haluavat tarjota turvaa lakisääteisen eläkkeen päälle. Harva työnantaja on kuitenkaan hoksannut, että lisäeläke voi olla tehokas myös nuorien osaajien motivoimisessa ja sitouttamisessa, arvioi LähiTapiola Henkiyhtiön myyntijohtaja.

EVA: Suomalaiset haluavat enemmän yhteistyötä Pohjoismaiden ja Baltian kanssa

Suomalaiset toivovat ulkopolitiikalta aiempaa vahvempaa painotusta yhteistyöhön Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa. Samalla ihmisoikeuksiin, ympäristökysymyksiin ja kehitysyhteistyöhön liittyvät painotustoiveet ovat pitkällä aikavälillä heikentyneet, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

SBS Wirmo voiton päässä liiganoususta

SBS Wirmo hävisi Superfinaalissa SPV:lle mutta on nyt yhden voiton päässä noususta naisten F-liigaan.

SBS Wirmo löi naisten salibandyn F-liigan karsinnassa kotonaan PSS:n 5–1 ja on enää voiton päässä ensi kauden liigasta johtaessaan ottelusarjaa 2–0.

Rattijuopot ja kaaharit poliisin riesana pääsiäisenä Lounais-Suomessa

Lounais-Suomen alueella pääsiäistä on poliisin näkökulmasta vietetty varsin rauhallisesti. Liikenteenvalvonnassa kiinni jäi kuitenkin useita rattijuoppoja ja kaahareita.

Huhtikuun kirjallisessa illassa vieraana Jumalan synty -kirjan kirjoittajat

Kaarina-talon iltapäivätanssit jatkuvat jälleen huhtikuussa. Keskiviikkona 22. huhtikuuta tansseja tahdittaa Doris Taipale duo. Iltapäivätanssit Kaarina-talolla toivottavat kaikki tanssista kiinnostuneet tervetulleeksi pyörähtelemään Kaarina-salin parketille. Paikalle voi tulla myös vain nauttimaan musiikista. Iltapäivätanssit jatkuvat jälleen syksyllä, mutta kesäkuussa on mahdollista päästä tanssimaan Laituritansseissa Hovirinnan rannassa keskiviikkona 17. kesäkuuta.

Etsitty iäkäs nainen löydetty kuolleena

Kateissa ollut nainen on löydetty maanantaina menehtyneenä. Tutkinta jatkuu kuolemansyyntutkintana, joka on salassa pidettävää.

Turun Lintutieteellinen Yhdistys aloittaa arki-iltojen lintutorniopastukset

Lapasorsa.

Turun Lintutieteellinen Yhdistys (TLY) aloittaa maanantaina 13. huhtikuuta arki-iltojen lintutorniopastukset kuudella lintupaikalla. Opastuksia järjestetään Kaarinassa Järvelän kosteikolla, Piikkiönlahdella ja Kuusistonlahdella, Turussa Friskalanlahdella, Raisiossa Raisionlahdella ja Paraisilla Pettebyvikenillä.

Teiden huono kunto lisää rengasvaurioiden riskiä

Kyselyn mukaan jopa yli kymmenesosa suomalaisista on joutunut ongelmiin renkaiden kiinnityspulttien löystymisen takia. Renkaiden kausivaihdon yhteydessä kannattaa aina tarkistaa renkaiden kunto ja lisäksi muistaa jälkikiristys, sanoo LähiTapiolan johtaja Tapani Alaviiri . Erityisen vaarallisena hän pitää sitä, että entistä useampi autoilija kertoo lykänneensä uusien renkaiden hankintaa säästösyistä.

Iltanuotiokonsertti Glow Favorites Mikaelinkirkossa

Jepa Lambert.

Iltanuotiolaulujen ja yhteisöllisyyden voimasta ammentava Glow Favorites -konsertti kuullaan keväällä viidellä eri paikkakunnalla ympäri Suomen. Lämpimiin leirinuotiomuistoihin ja yhteislauluun kutsuvassa konsertissa mukana on TV:stä tuttu laulaja ja kuoronjohataja Jepa Lambert sekä kitaristi Lasse Sakara . Kiertueella nähdään vaihtuvina artistivieraina Eve & Ossi , Tommi Kalenius , Pekka Simojoki , Severi Laakso sekä Juhani Tikkanen .

Tutkimus: Saunominen voi hyödyttää myös immuunipuolustusta

Uuden suomalaistutkimuksen mukaan saunominen vapauttaa verenkiertoon valkosoluja, jotka ovat keskeisiä elimistön puolustautumisessa erilaisia taudinaiheuttajia ja sairauksia vastaan.

Karnevalistinen musta komedia perkaa nykypolitiikan kipupisteitä

Saako purra?

Kaupunginteatterin Sopukka-näyttämöllä nähdään 18. huhtikuuta kello 19 kantaesitys Saako purra? Karnevalistinen musta komedia perkaa nykypolitiikan kipupisteitä ja suomalaista identiteettiä nukketeatterin keinoin.

Iäkästä naista etsitään Naantalissa

89-vuotias nainen poistui sunnuntaina illalla noin kello 21 kotoaan Naantalin keskustasta. Nainen on fyysisesti hyväkuntoinen, mutta ei välttämättä löydä takaisin kotiin.

Hannes-myrskyn kaatamien puiden korjuu edennyt odotettua hitaammin

Hannes-myrskyn kaatamia puita Etelä-Pohjanmaalla.

Hannes-myrskyn aiheuttamien metsätuhojen määrä on varmentunut viime kuukausina. Myrskytuhojen pinta-ala on kasvanut jo noin 50 000 hehtaariin. Myrskyssä kaatui puuta vähintään noin 3,2 miljoonaa kuutiometriä.

Kaarina-salissa nautitaan flamencomusiikista

Joonas Widenius, David Sorroche ja Ricardo Padilla esiintyvät flamenco-illassa.

Kaarina-saliin saadaan perjantaina 17. huhtikuuta kansainvälisiä vieraita, kun esiintymään saapuu granadalainen flamencolaulaja David Sorroche . Sorroche esiintyy yhdessä kitaristi Joonas Wideniuksen sekä perkussionisti Ricardo Padillan kanssa.

Hallitus laajentaisi alkoholijuomien pientuottajien oikeutta myydä tuotteitaan valmistuspaikalta kuluttajille

Hallitus on 1. huhtikuuta antanut eduskunnalle esityksen, joka laajentaisi alkoholijuomien pientuottajien oikeutta myydä tuotteitaan valmistuspaikalta. Uusi esitys antaisi ulosmyyntioikeuden kaikille kotimaisille alkoholin pientuottajille kuten panimoille, tilaviinin tuottajille ja tislaamoille.

Ketä tai mitä kohtaan empatiaa lopulta tunnetaan?

Maija Tammen näyttelyssä pohditaan empatian kysymyksiä eläinhahmojen johdolla. Yksityiskohta teoksesta Hulda & Lilli (2023).

Maija Tammen näyttely Hulda, Lilli ja torakka on esillä Ars Novassa 17.4.–13.9.

Näköislehti

Urheilu

SBS Wirmo voiton päässä liiganoususta

SBS Wirmo hävisi Superfinaalissa SPV:lle mutta on nyt yhden voiton päässä noususta naisten F-liigaan.

SBS Wirmo löi naisten salibandyn F-liigan karsinnassa kotonaan PSS:n 5–1 ja on enää voiton päässä ensi kauden liigasta johtaessaan ottelusarjaa 2–0.

Otteluanalyysi: Inter pysähtyi VPS:n lihamuuriin

Juuso Hämäläinen oli Interin parhaimmistoa.

Mestarisuosikiksi nostettu Inter aloitti Veikkausliigan Kupittaalla tahmeasti. Vaasan Palloseura pysäytti Interin maalittomaan tasapeliin. Tulos oli pettymys kotiyleisölle. Maalitilanteilla ei mässäilty.

Turun Moottorikerhon perustamisesta sata vuotta

Turun Moottorikerhon Jaakko Lehmuskoski (2) vauhdissa motocrossin SM-osakilpailussa Turun Artukaisissa vuonna 1964.

Turun Moottorikerhon perustamisesta on kulunut sata vuotta. Suomen vanhimpiin moottoriurheiluseuroihin lukeutuvan Turun Moottorikerhon toiminta peilaa koko maamme moottoripyöräurheilun kehitystä.

Kymmenvuotias Hertta Karvonen debytoi Metsämäen perheraveissa

Hertta Karvonen ja Matilda Korpi.

Metsämäen raviradalla järjestetetään pitkäperjantaina ilmaiset perheravit. Päivän aikana nähdään myös monelle nuorelle ohjastajalle ensimmäisiä kilpailuja. Yksi heistä on pian kymmenen vuotta täyttävä Hertta Karvonen .

Turku-Rastit täyttää 50 vuotta

Turun seudun suunnistuksen kulmakivi, Turku-Rastit, täyttää tänä vuonna 50 vuotta. 1970-luvun alussa käynnistynyt kuntosuunnistustoiminta on kasvanut vuosikymmenten aikana yhdeksi alueen suosituimmista liikuntamuodoista. Juhlavuoden kunniaksi on luvassa juhlarasteja, joissa pääsee testaamaan suunnistusmaastoja 1970-luvun karttojen kera. Turku-Rastien kausi alkaa keskiviikkona 1. huhtikuuta Impivaarassa.

Jaramillo ja Roquet eivät esiinny Loimun paidassa karsinnoissa

Samuel Jaramillo ja Max Roquet eivät jääneet odottelemaan liigakarsintojen alkua.

Runkosarjan viimeisen sijan kautta lentopallon Mestaruusliigan karsintoihin joutuvan Raision Loimun kaksi ulkomaalaispelaajaa, kolumbialaispassari Samuel Jaramillo ja jenkkiyleispelaaja Max Roquet , eivät halunneet jäädä viikoiksi odottamaan kauden jatkumista, vaan pelaajat pyysivät seuralta lupaa lähteä kotiin heti runkosarjan jälkeen. Loimu ei halunnut pitää ulkomaalaisia ammattilaisia tahtonsa vastaisesti viikkoja odottamassa karsintapelejä, vaan suostui pelaajien toiveisiin.