Iltanuotiokonsertti Glow Favorites Mikaelinkirkossa
Iltanuotiolaulujen ja yhteisöllisyyden voimasta ammentava Glow Favorites -konsertti kuullaan keväällä viidellä eri paikkakunnalla ympäri Suomen. Lämpimiin leirinuotiomuistoihin ja yhteislauluun kutsuvassa konsertissa mukana on TV:stä tuttu laulaja ja kuoronjohataja Jepa Lambert sekä kitaristi Lasse Sakara. Kiertueella nähdään vaihtuvina artistivieraina Eve & Ossi, Tommi Kalenius, Pekka Simojoki, Severi Laakso sekä Juhani Tikkanen.
Glow Festivalissa viime vuonna ensimmäistä kertaa lanseerattu Glow Favorites -konsertti eli “Suomen suurin iltanuotio” oli yleisöpalautteen perusteella yksi Glow Festivalin kohokohdista. Nyt suosittu konsertti saa oman kiertueensa, ja se kuullaan huhtikuussa Tampereella, Helsingissä, Oulussa, Turussa ja Seinäjoella.
– Osasimme odottaa Glow Festivalissa 2025 tunnelmaltaan upeaa iltanuotiokonserttia, mutta vahva yhteisöllisyyden kokemus konsertin aikana ylitti kaikki odotukset. Tällaisia konsertteja kaivataan ja tarvitaan lisää, kiertueen tuottaja Johanna Vauto kuvailee tiedotteessa.
Gospelkulttuurin ytimessä on kautta aikain ollut vahva yhteislauluperinne, ja lämpimät muistot leirinuotioiden ympäriltä yhdistävät lähes jokaista suomalaista. Rippileireiltä rakkaaksi tulleet hengelliset laulut ja iltanuotiohetket ovat monelle edelleen tärkeä kokemus yhteisöllisyydestä. Glow Favorites -konsertissa Lambert ja Sakara kutsuu yleisön liittymään osaksi yhtä suurta yhteislaulukuoroa.
– Glow Favorites on meidän yhteinen hetki, johon kaikki on kutsuttu. Iltanuotiolaulujen äärellä oleminen ja yhdessä laulaminen on voimakas yhdistävä kokemus, ja parhaimmillaan Glow Favorites on juuri sitä. En ole aiemmin tehnyt mitään vastaavaa konserttia, jossa vahvan yhteislaulun myötä esiintyjien ja yleisön välinen kuilu kurotaan umpeen, konsertin kapellimestari Lasse Sakara avaa.
Vuorovaikutteisessa konsertissa yleisö pääsee vaikuttamaan lauluvalintoihin sekä osallistumaan mukaan lauluun. Osa lauluista äänestetään Radio Dein taajuksilla ennen kiertuetta.
Kiertueen tuottaa Ohjelmatoimisto Kristalli yhteistyössä Radio Dein kanssa.
Konsertti kuullaan 25. huhtikuuta Mikaelinkirkossa kello 18. Mukana ovat Aboa Gospel -kuoro ja Tommi Kalenius.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)













