Väitös todisti päivystyspisteiden tulehdusarvo- ja hengitystiepikatestit luotettaviksi

Tulehdusarvo CRP:tä mittaava pikatesti on tuoreessa tutkimuksessa osoittautunut luotettavaksi perinteiseen laboratoriokokeeseen verrattuna. Aiemmin testin luotettavuutta on tutkittu lähinnä laboratorio-olosuhteissa, lääketieteen lisensiaatin Lauri Ivaskan väitöstutkimus todentaa sen toimivuuden aidossa potilastyössä.

– Luotettavat pikatestit voivat ohjata antibioottien oikeaa käyttöä sekä nopeuttaa päivystyspoliklinikan toimintaa.

Ivaska toteutti pikatestien ja perinteisten laboratoriokokeiden vertailun Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) lastenklinikan päivystyksessä, osana potilaiden normaalia hoitoa. Pikatesti on käytössä jo lähes kaikissa Suomen päivystyspisteissä.

– Aiemmat tutkimukset ovat lähinnä keskittyneet testien vertailemiseen laboratorio-olosuhteissa. Tutkimuksessani vakavien bakteeri-infektioiden tunnistamiseen tai poissulkemiseen käytettävät CRP:n ja veren valkosolujen pikatestit todettiin käytettävyydeltään ja tarkkuudeltaan hyviksi – jopa lääkärien käsissä. Myös hengitystievirusten pikatesti oli toimiva: vertailussa viruslaboratorion vakiomenetelmään, testin herkkyys influenssalle oli noin 80 prosenttia ja RS-virukselle noin 90 prosenttia, Ivaska sanoo.

Ivaskan mukaan verestä mitattavat merkkiaineet täydentävät tarvittaessa lääkärin kliinistä arviota kuumeisesta lapsipotilaasta.

– Yhtäältä tavoitteena on tunnistaa antibioottihoidosta hyötyvät potilaat mahdollisimman nopeasti, toisaalta mahdollisimman moni lapsi halutaan säästää turhilta antibioottikuureilta, Ivaska sanoo.

Viruspikatestistä on puolestaan apua influenssalääkityksen paremmassa kohdentamisessa, sairaalaan otettavien potilaiden eristämisessä sekä turhien verikokeiden tai kuvantamistutkimusten vähentämisessä.

Ivaska tutki Turun yliopistoon tekemässään väitöskirjassa lisäksi CRP:n sekä toisen bakteerimerkkiaineen, prokalsitoniinin, keskinäisiä eroja lapsipotilailla. Tutkimuksessa vahvistettiin aiempi havainto veren prokalsitoniinitason CRP-tasoa nopeammasta noususta verenmyrkytykseen sairastuneilla potilailla. Uusi löydös oli, että tyypin 1 diabetekseen joskus liittyvä ketoasidoosi, eli happomyrkytys, voi nostaa veren prokalsitoniinipitoisuutta merkittävästi ilman, että potilailla olisi ollut viitettä bakteeri-infektiosta.

Virustautien toteamiseen ei toistaiseksi ole rutiinikäytössä olevaa verikoetta. Tällainen virusinfektiolle spesifinen merkkiaine voisi johtaa entistä kattavampaan virus- ja bakteeritautien erottelun.

– Teimme yhteistyössä Tyksin yhteispäivystyksen kanssa tutkimuksen lasten nielutulehdusta aiheuttavista viruksista ja bakteereista sekä verinäytteiden tarpeesta. Virus oli osoitettavissa 76 prosentilla potilaista, tosin osalla yhdessä bakteerin kanssa. Verestä mitattava MxA-merkkiaine oli koholla valtaosalla virustautia, mutta ei yksin bakteeritautia, sairastavista potilaista, Ivaska kertoo.

Tyksin lastenklinikalla erikoistuvana lääkärinä toimiva Ivaska toteaakin, että tutkimuksen perusteella verikokeita ei jatkossakaan rutiinisti tarvita nielutulehduksen toteamiseen, MxA vaikuttaa kuitenkin lupaavalta merkkiaineelta virustautien tunnistamisessa.

Tulevaisuuden ajatuksena on tutkia eri merkkiaineiden yhteiskäytöstä saatavaa hyötyä.

– Yhdistämällä eri merkkiaineiden mittaukset, voimme jatkossa yhä tarkemmin arvioida, onko kuumetaudin aiheuttanut virus, bakteeri vai kenties virus ja bakteeri yhdessä. Laajempaan kliiniseen käyttöön verikoe voidaan ottaa kuitenkin vasta, kun sen käytön turvallisuus ja vaikuttavuus hoitoratkaisuihin on tutkittu, Ivaska sanoo.

Ajatus bakteeri- tai virustautien diagnosoinnista mittaamalla verestä potilaan omaa puolustusvastetta on jo vanha. Muun muassa CRP:n nousu keuhkokuumeessa todettiin jo 1930-luvulla. Viimeaikainen tutkimus onkin keskittynyt eri biomerkkiaineiden mittausten yhdistämiseen paremman tarkkuuden saavuttamiseksi.

– Tulevaisuuteen on vaikea nähdä, mutta uskon MxA-mittauksen tai jonkin muun vastaavan virusverikokeen olevan kliinisessä rutiinikäytössä Turussa viiden vuoden ja muualla maailmassa 10 vuoden kuluttua, Ivaska sanoo.

LL Lauri Ivaska esittää väitöskirjansa Diagnostic studies in children with acute infections: Microbes and biomarkers julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 17. helmikuuta.

Vastaväittäjänä on professori Tobias Tenenbaum (Universität Heidelberg, Saksa) ja kustoksena professori Ville Peltola (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen.

LL Lauri Ivaska on syntynyt vuonna 1982 ja kirjoittanut ylioppilaaksi Paraisten lukiossa 2001. Korkeakoulututkintonsa (LL) Ivaska suoritti Turun yliopistossa vuonna 2009. Väitöksen alana on lastentautioppi. Ivaska työskentelee Tyksin lastenklinikalla erikoistuvana lääkärinä.

Nuorten eläkesäästäminen nousussa

Kiinnostus lisäeläkeratkaisuihin kasvaa erityisesti yrityksissä, jotka kilpailevat osaajista ja haluavat tarjota turvaa lakisääteisen eläkkeen päälle. Harva työnantaja on kuitenkaan hoksannut, että lisäeläke voi olla tehokas myös nuorien osaajien motivoimisessa ja sitouttamisessa, arvioi LähiTapiola Henkiyhtiön myyntijohtaja.

EVA: Suomalaiset haluavat enemmän yhteistyötä Pohjoismaiden ja Baltian kanssa

Suomalaiset toivovat ulkopolitiikalta aiempaa vahvempaa painotusta yhteistyöhön Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa. Samalla ihmisoikeuksiin, ympäristökysymyksiin ja kehitysyhteistyöhön liittyvät painotustoiveet ovat pitkällä aikavälillä heikentyneet, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

SBS Wirmo voiton päässä liiganoususta

SBS Wirmo hävisi Superfinaalissa SPV:lle mutta on nyt yhden voiton päässä noususta naisten F-liigaan.

SBS Wirmo löi naisten salibandyn F-liigan karsinnassa kotonaan PSS:n 5–1 ja on enää voiton päässä ensi kauden liigasta johtaessaan ottelusarjaa 2–0.

Rattijuopot ja kaaharit poliisin riesana pääsiäisenä Lounais-Suomessa

Lounais-Suomen alueella pääsiäistä on poliisin näkökulmasta vietetty varsin rauhallisesti. Liikenteenvalvonnassa kiinni jäi kuitenkin useita rattijuoppoja ja kaahareita.

Huhtikuun kirjallisessa illassa vieraana Jumalan synty -kirjan kirjoittajat

Kaarina-talon iltapäivätanssit jatkuvat jälleen huhtikuussa. Keskiviikkona 22. huhtikuuta tansseja tahdittaa Doris Taipale duo. Iltapäivätanssit Kaarina-talolla toivottavat kaikki tanssista kiinnostuneet tervetulleeksi pyörähtelemään Kaarina-salin parketille. Paikalle voi tulla myös vain nauttimaan musiikista. Iltapäivätanssit jatkuvat jälleen syksyllä, mutta kesäkuussa on mahdollista päästä tanssimaan Laituritansseissa Hovirinnan rannassa keskiviikkona 17. kesäkuuta.

Etsitty iäkäs nainen löydetty kuolleena

Kateissa ollut nainen on löydetty maanantaina menehtyneenä. Tutkinta jatkuu kuolemansyyntutkintana, joka on salassa pidettävää.

Turun Lintutieteellinen Yhdistys aloittaa arki-iltojen lintutorniopastukset

Lapasorsa.

Turun Lintutieteellinen Yhdistys (TLY) aloittaa maanantaina 13. huhtikuuta arki-iltojen lintutorniopastukset kuudella lintupaikalla. Opastuksia järjestetään Kaarinassa Järvelän kosteikolla, Piikkiönlahdella ja Kuusistonlahdella, Turussa Friskalanlahdella, Raisiossa Raisionlahdella ja Paraisilla Pettebyvikenillä.

Teiden huono kunto lisää rengasvaurioiden riskiä

Kyselyn mukaan jopa yli kymmenesosa suomalaisista on joutunut ongelmiin renkaiden kiinnityspulttien löystymisen takia. Renkaiden kausivaihdon yhteydessä kannattaa aina tarkistaa renkaiden kunto ja lisäksi muistaa jälkikiristys, sanoo LähiTapiolan johtaja Tapani Alaviiri . Erityisen vaarallisena hän pitää sitä, että entistä useampi autoilija kertoo lykänneensä uusien renkaiden hankintaa säästösyistä.

Iltanuotiokonsertti Glow Favorites Mikaelinkirkossa

Jepa Lambert.

Iltanuotiolaulujen ja yhteisöllisyyden voimasta ammentava Glow Favorites -konsertti kuullaan keväällä viidellä eri paikkakunnalla ympäri Suomen. Lämpimiin leirinuotiomuistoihin ja yhteislauluun kutsuvassa konsertissa mukana on TV:stä tuttu laulaja ja kuoronjohataja Jepa Lambert sekä kitaristi Lasse Sakara . Kiertueella nähdään vaihtuvina artistivieraina Eve & Ossi , Tommi Kalenius , Pekka Simojoki , Severi Laakso sekä Juhani Tikkanen .

Tutkimus: Saunominen voi hyödyttää myös immuunipuolustusta

Uuden suomalaistutkimuksen mukaan saunominen vapauttaa verenkiertoon valkosoluja, jotka ovat keskeisiä elimistön puolustautumisessa erilaisia taudinaiheuttajia ja sairauksia vastaan.

Karnevalistinen musta komedia perkaa nykypolitiikan kipupisteitä

Saako purra?

Kaupunginteatterin Sopukka-näyttämöllä nähdään 18. huhtikuuta kello 19 kantaesitys Saako purra? Karnevalistinen musta komedia perkaa nykypolitiikan kipupisteitä ja suomalaista identiteettiä nukketeatterin keinoin.

Iäkästä naista etsitään Naantalissa

89-vuotias nainen poistui sunnuntaina illalla noin kello 21 kotoaan Naantalin keskustasta. Nainen on fyysisesti hyväkuntoinen, mutta ei välttämättä löydä takaisin kotiin.

Hannes-myrskyn kaatamien puiden korjuu edennyt odotettua hitaammin

Hannes-myrskyn kaatamia puita Etelä-Pohjanmaalla.

Hannes-myrskyn aiheuttamien metsätuhojen määrä on varmentunut viime kuukausina. Myrskytuhojen pinta-ala on kasvanut jo noin 50 000 hehtaariin. Myrskyssä kaatui puuta vähintään noin 3,2 miljoonaa kuutiometriä.

Kaarina-salissa nautitaan flamencomusiikista

Joonas Widenius, David Sorroche ja Ricardo Padilla esiintyvät flamenco-illassa.

Kaarina-saliin saadaan perjantaina 17. huhtikuuta kansainvälisiä vieraita, kun esiintymään saapuu granadalainen flamencolaulaja David Sorroche . Sorroche esiintyy yhdessä kitaristi Joonas Wideniuksen sekä perkussionisti Ricardo Padillan kanssa.

Hallitus laajentaisi alkoholijuomien pientuottajien oikeutta myydä tuotteitaan valmistuspaikalta kuluttajille

Hallitus on 1. huhtikuuta antanut eduskunnalle esityksen, joka laajentaisi alkoholijuomien pientuottajien oikeutta myydä tuotteitaan valmistuspaikalta. Uusi esitys antaisi ulosmyyntioikeuden kaikille kotimaisille alkoholin pientuottajille kuten panimoille, tilaviinin tuottajille ja tislaamoille.

Ketä tai mitä kohtaan empatiaa lopulta tunnetaan?

Maija Tammen näyttelyssä pohditaan empatian kysymyksiä eläinhahmojen johdolla. Yksityiskohta teoksesta Hulda & Lilli (2023).

Maija Tammen näyttely Hulda, Lilli ja torakka on esillä Ars Novassa 17.4.–13.9.

Naantalissa paloi irtaimistoa varastorakennuksessa

Naantalissa paloi irtaimistoa vajaan 3 000 neliön kokoisessa varastorakennuksessa sunnuntaina aamupäivällä. Palo sammutettiin eikä tilanteesta aiheutunut henkilövahinkoja.

Miksi kompostointi kannattaa?

Lounais-Suomen Jätehuolto on järjestänyt kompostointi-iltoja jo kolmen vuoden ajan.

Miksi kompostointi kannattaa? Miten valita itselleen sopiva kompostori? Mitä kompostoriin voi laittaa? Miten kompostorin saa toimimaan? Näihin kysymyksiin vastataan Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) järjestämissä maksuttomissa kompostointi-illoissa. Illan jälkeen on mahdollisuus loistaa jätehuoltoviranomaisen järjestämässä kompostointitarkastuksessa, jos sellainen omalle kohdalle osuukin.

Näköislehti

Urheilu

SBS Wirmo voiton päässä liiganoususta

SBS Wirmo hävisi Superfinaalissa SPV:lle mutta on nyt yhden voiton päässä noususta naisten F-liigaan.

SBS Wirmo löi naisten salibandyn F-liigan karsinnassa kotonaan PSS:n 5–1 ja on enää voiton päässä ensi kauden liigasta johtaessaan ottelusarjaa 2–0.

Otteluanalyysi: Inter pysähtyi VPS:n lihamuuriin

Juuso Hämäläinen oli Interin parhaimmistoa.

Mestarisuosikiksi nostettu Inter aloitti Veikkausliigan Kupittaalla tahmeasti. Vaasan Palloseura pysäytti Interin maalittomaan tasapeliin. Tulos oli pettymys kotiyleisölle. Maalitilanteilla ei mässäilty.

Turun Moottorikerhon perustamisesta sata vuotta

Turun Moottorikerhon Jaakko Lehmuskoski (2) vauhdissa motocrossin SM-osakilpailussa Turun Artukaisissa vuonna 1964.

Turun Moottorikerhon perustamisesta on kulunut sata vuotta. Suomen vanhimpiin moottoriurheiluseuroihin lukeutuvan Turun Moottorikerhon toiminta peilaa koko maamme moottoripyöräurheilun kehitystä.

Kymmenvuotias Hertta Karvonen debytoi Metsämäen perheraveissa

Hertta Karvonen ja Matilda Korpi.

Metsämäen raviradalla järjestetetään pitkäperjantaina ilmaiset perheravit. Päivän aikana nähdään myös monelle nuorelle ohjastajalle ensimmäisiä kilpailuja. Yksi heistä on pian kymmenen vuotta täyttävä Hertta Karvonen .

Turku-Rastit täyttää 50 vuotta

Turun seudun suunnistuksen kulmakivi, Turku-Rastit, täyttää tänä vuonna 50 vuotta. 1970-luvun alussa käynnistynyt kuntosuunnistustoiminta on kasvanut vuosikymmenten aikana yhdeksi alueen suosituimmista liikuntamuodoista. Juhlavuoden kunniaksi on luvassa juhlarasteja, joissa pääsee testaamaan suunnistusmaastoja 1970-luvun karttojen kera. Turku-Rastien kausi alkaa keskiviikkona 1. huhtikuuta Impivaarassa.

Jaramillo ja Roquet eivät esiinny Loimun paidassa karsinnoissa

Samuel Jaramillo ja Max Roquet eivät jääneet odottelemaan liigakarsintojen alkua.

Runkosarjan viimeisen sijan kautta lentopallon Mestaruusliigan karsintoihin joutuvan Raision Loimun kaksi ulkomaalaispelaajaa, kolumbialaispassari Samuel Jaramillo ja jenkkiyleispelaaja Max Roquet , eivät halunneet jäädä viikoiksi odottamaan kauden jatkumista, vaan pelaajat pyysivät seuralta lupaa lähteä kotiin heti runkosarjan jälkeen. Loimu ei halunnut pitää ulkomaalaisia ammattilaisia tahtonsa vastaisesti viikkoja odottamassa karsintapelejä, vaan suostui pelaajien toiveisiin.