Kuuntelussa: Joensuun trilogian toinen osa pursuaa kunnianhimoa
Jos pitäisi nimetä juuri nyt Suomen kunnianhimoisin muusikko, Mikko Joensuu olisi vahvoilla. Mies on tekemässä levytrilogiaa, jonka ensimmäinen osa Amen 1 ilmestyi keväällä. Se oli isolta kuulostavaa musiikkia, jonka ytimessä oli pienimuotoinen folk. Lopputulos oli komea.
Amen 2:n myötä kuuntelija alkaa ymmärtää ainakin osittain, miksi Joensuu tekee soolodebyytistään kolmeosaisen näytelmän. Amen 2:n materiaalissa on tiettyjä samankaltaisuuksia ensimmäiseen levyyn verrattuna, mutta jälki on silti kuin toisesta maailmasta. Ensimmäisen levyn materiaalin yhdistäminen Amen 2:n materiaaliin olisi ollut liki hulluutta.
Siinä missä keväällä julkaistun levyn biisit nojasivat akustisiin kitaroihin, on Amen 2:n punaisena lankana syntikka. Ilmavuutta ja kauneutta löytyy tälläkin levyllä. Amen 2:n biiseihin on uutettu samantyyppistä sielunbalsamia kuin aikanaan Magenta Skycoden Relief-levylle. Kummassakin on aivan poikkeuksellista kauneutta.
Yleensä trilogian toinen osa on synkin. Joensuun tapauksessa tämä ei näytä pitävän paikkaansa. Ensimmäisen levyn tekstit ja mielenmaisema oli synkempi ja alakuloisempi kuin Amen 2. Trilogian kakkososa on valoisampi ja toiveikkaampi.
Joensuu maalaa uuden levyn biiseissä leveällä pensselillä. Soitinarsenaali on runsas ja sitä on käytetty taiten. Joensuu kutoo musiikillaan yhtenäisen verkon, jolle hän kuuntelijan kutsuu loikoilemaan.
Muhkeat 76 minuuttia kestävä levy sisältää ainoastaan kahdeksan biisiä. Se antaa jonkinlaisen kuvan biisien luonteesta. Levyllä on yksi alle kuusi ja puoli minuuttia kestävä biisi. Levyn päättävä I Gave You All on yli 20-minuuttinen järkäle, joka on mitään paljastamatta yksi suomalaisen popin historian hypnoottisimmista biiseistä. Joensuun musiikki on kaikkea muuta kuin helposti pureskeltavaa radiopoppia, vaikka levyn lyhin biisi No One Knows on jopa tanssittava biisi.
Toisinaan tulee käytettyjä superlatiiveja turhankin herkästi, mutta jo nyt on helppo ennustaa, että Joensuun Amen-trilogia jää suomalaisen musiikin historiaan paitsi poikkeuksellisuutensa myös laadukkuutensa vuoksi. Trilogian kolmas osa ilmestyy ensi keväänä.
Mikko Joensuu Dynamossa 18. marraskuuta.


















