Yrttiaho: Vain ydinaseiden täyskielto laissa voi estää niiden tuomisen Suomeen
Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) vaatii, että ydinenergialain neljäs pykälä ja siihen sisältyvä ydinräjähteiden kielto tulee pitää nykyisellään: ”Ydinräjähteiden maahantuonti samoin kuin niiden valmistaminen, hallussapito ja räjäyttäminen Suomessa on kielletty.”
Hallituksen esitys ydinräjähdekiellon kumoamiseksi ja ydinaseiden sallimiseksi Suomessa on tällä viikolla eduskunnan täysistunnon lähetekeskustelussa. Esitys tulee myös perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi.
– Toisin kuin hallitus ja jälleen esittelypuheenvuorossaan ministeri Häkkänen antavat ymmärtää, ydinaseiden käytöstä päättävät vain ydinasevallat itse. Niistä ei päätetä yhdessä esimerkiksi Natossa. Toivoisin tässä rehellisyyttä, Yrttiaho sanoo tiedotteessa.
– Vain täyskielto laissa voi estää ydinaseiden tuomisen Suomeen ja taata Suomen ydinaseettomuuden ja maan täysivaltaisuuden toteutumisen. Vain näin ulkovalloilla säilyy varmuus Suomen ydinaseettomuudesta, Yrttiaho sanoo.
Yrttiahon mukaan kiellon pienikin heikentäminen hämärtää varmuutta Suomen ydinaseettomuudesta. Täyskiellosta luopuminen saa aikaan varautumisen Suomen kautta tulevaan ydiniskuun.
Yrttiaho muistuttaa, että ydinaseet eivät ole Naton kollektiivisen päätöksenteon, vaan kunkin ydinasevallan kansallisen päätöksenteon alainen asia.
– Jos kielto ei ole laissa, USA voisi niin päättäessään tuoda ydinaseita Suomeen DCA-sopimuksen nojalla. Suomen päätösvalta ja täysivaltaisuus asiassa päättyisi kiellon kumoamiseen laista, Yrttiaho sanoo.
Yrttiahon mukaan ydinasekiellon kumoaminen aiheuttaa perustuslaillisen ongelman, koska DCA-sopimuksen hyväksyminen poikkeuslakina nojasi eduskunnassa muun muassa ydinaseiden kieltoon Suomen laissa.
– Jos kielto kumottaisiin laista, aiempi ehto tehtäisiin tyhjäksi ja ”jouduttaisiin perustuslain vastaiseen oikeustilaan”, kuten professori Martin Scheinin on lakiluonnosta koskevassa lausunnossaan kiteyttänyt. Voidaan kysyä, onko Suomi silloin perustuslain ensimmäisen pykälän mukainen täysivaltainen tasavalta, Yrttiaho sanoo.
– Mikäli hallitus nyt vie esityksensä läpi, kuten se on uhannut, pidän ehdottoman tärkeänä, että esitystä täällä vastustavat puolueet sitoutuvat palauttamaan kiellon voimaan seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















