Kaappa, Kaappa ja kauppa – keräilijäpariskunta perusti unelmiensa liikkeen eläkepäivinään
Tiina ja Jarmo Kaappa ovat olleet intohimoisia keräilijöitä lähes koko ikänsä. Reilu kymmenen vuotta sitten he perustivat oman osto- ja myyntiliike Fiftysixtyn Puutarhakadulle, vaikka varsinaista nousukautta he eivät ole alalla enää nähneet.
Pienessä putiikissaan heillä on myynnissä designlasia, vintagekoruja ja taidekeramiikkaa, mutta isompaa erää he säilyttävät varastossaan.
– Meidän kummankin kroppa irtisanoi sopimuksensa, ja jouduimme kumpikin jäämään hieman ennakkoon työkyvyttömyyseläkkeelle. Jarmo jäi ensin eläkkeelle, ja vuonna 2015 perustimme tämän liikkeen. Eihän tämä leipää toisi, mutta meillä on kummallakin eläke elantona ja turvana, Tiina Kaappa kertoo.
Kaapat pitävät työtään kaupassa kuitenkin äärimmäisen tärkeänä heidän omalle hyvinvoinnilleen. Ensin liike piti perustaa viideksi vuodeksi, mutta nyt on kulunut jo toiset viisi vuotta ja seuraava viisivuotiskausi on alussa.
– Kieli poskella sanottuna meillä oli vaihtoehtona kaukosäädin ja sohva tai sitten kehittää itsellemme jotain mieluisia rutiineja arkeen. Valitsimme työskentelyn kauniiden esineiden keskellä, joilla on arvoa monin tavoin. Ja olemme kuulleet monta esineisiin liittyvää tarinaa, ja se tekee työstä todella mielenkiintoisen, Tiina Kaappa hymyilee.
Keräilijöiden markkinat ovat muuttuneet, sillä myyntifoorumeita on useita muun muassa netissä, mutta kivijalkakauppa on heille elämäntapa ja tuo vaihtelua eläkepäiviin. Kummallakin on oma roolinsa liikkeessä.
– Parhaiten myyvät antiikkikorut ja vintagekorut, joihin Tiina on erikoistunut. Minun alaani ovat taidekeramiikka ja designlasi, Jarmo Kaappa kertoo.
Pariskunta on ollut yhdessä jo 50 vuotta, ja pienessä liiketilassa he viettävät vuoropäivin aikaa.
– On hyvä, että näin pienessä tilassa voi kumpikin tehdä vuorotellen töitä. Soittelemme toisillemme, jos kaipaamme vinkkiä johonkin, he toteavat.
Parhaiten keräilytuotteita ostetaan heidän mukaansa messuilla. He sanovat, etteivät osta kuolinpesiä, koska niin isoja kantohommia he eivät pysty toteuttamaan.
– Meillä on muutenkin aika lailla varastot täynnä, ja ostamme vain yksittäisiä tuotteita, jotka todella myyvät, Tiina Kaappa sanoo.
Pariskunta suosittelee ihmisiä yrittäjyyteen, jos heillä on sopiva idea, jolle löytyy markkinoita.
– On tärkeää, että pitää työstään. Mutta toivottavasti nykyhallitus huomioi paremmin myös pienen yrittäjän. Isot yritykset saavat tukia, mutta pienyrittäjältä menee paljon maksuja erilaisiin veroihin ja vakuutuksiin yrityksen kulujen lisäksi. Silti yrittämisestä pitäisi saada riittävä elanto. Velvollisuuksien hoito näkyy hinnoissa, ja koska ala on suurimmalta osalta todella villi, haasteita riittää, he toteavat.
Marianne Rovio
















