Nimpparisankari: Raision ensimmäinen Mira
Tortinmäessä Holvin alpakat -alpakkafarmia pitävä Mira Tiinus syntyi vuonna 1972. Tuolloin Mira oli varsin harvinainen, vaikka sittemmin yleistyikin.
– Synnyin Raisiossa. Minut kastanut pappi oli kuulemma kertonut, ettei ollut koskaan kastanut tai tavannut ketään Miraa. Pappi oli myös kertonut, että koko nimeni Mira Maria merkitys olisi ihmeellinen nainen, Tiinus kertoo.
Lapsuudessaan hän ei kaimoihin törmännyt. Se ei ole ihme, sillä, vaikka Mira nykyään onkin suhteellisen tavallinen nimi, 70-luvulla tilanne oli vielä toinen. 1970-luvun alkupuolella nimi alkoi yleistyä. 1972 Mira-nimen sai vajaat 250 lasta, kun vielä kolme vuotta aiemmin määrä oli ollut vain joitain kymmeniä. Mira onkin erityisesti 1970-luvun puolivälin ja 1990-luvun puolivälissä syntyneiden nimi. Suosituimmillaan nimi oli 1991, jolloin sen kutsumanimekseen sai reilut 300 lasta.
Tämä on näkynyt myös Tiinuksen elämässä.
– Kaimoihin olen törmännyt vasta lapsuuden jälkeen jonkin verran. He ovat melkein järjestäen kymmenen tai 20 vuotta minua nuorempia. Mutta se on ihan mukavaa. Siinä nuortuu itsekin, hän nauraa.
Sitä Tiinus ei tiedä, miksi hänen vanhempansa aikanaan päätyivät Miraan.
– Minulla on muutaman vuoden vanhempi isosisko, jonka nimi on Minna. Ehkä vanhempani hakivat jotain sointuvuutta nimien välille, mutta mentiin aika rajusti tuohon aikaan yleisestä Minnasta harvinaiseen Miraan.
Isosiskolta hän myös sai lempinimen, joka on seurannut näihin päiviin saakka.
– Minua kutsuttiin lapsesta asti Ipaksi. Se on edelleen laajasti käytössä minut pidempään tunteneiden keskuudessa. Minulla on esimerkiksi sellaisia teiniaikojen kavereita, joiden lapset eivät varmaan edes tiedä oikeaa nimeäni.
Lapsena Tiinus ei täysin varauksetta pitänyt nimestään. Sittemmin suhtautuminen omaan nimeen on muuttunut.
– Lapsena olisin halunnut olla Johanna, mutta aikuisiällä Mira on tuntunut kivalta nimeltä.
Nimipäiväänsä hän ei suuremmin juhli, mutta sattuneesta syystä hän saa suhteellisen paljon nimipäiväonnitteluita.
– Kaverit muistavat onnitella nimipäivänä, kun päivä sattuu olemaan vappuaatto. Tuskin muuten tulisi niin paljon onnitteluja, mutta ehkä se on hyvä muistisääntö.
Miran nimipäivä on 30. huhtikuuta.
Ilkka Lappi



















