Missäs oot?: Festivaalijohtaja sataman liepeillä
Tavoitimme Sunborn Liven festivaalijohtaja Pietu Sepposen perjantaina kello 11.15.
Missäs oot?
– Olen Turun sataman liepeillä meidän toimistollamme.
Tällä viikolla julkistettiin tammikuussa järjestettävän MS Kesärauhan ohjelma. Onko kolmatta kertaa järjestettävä risteily löytänyt paikkansa?
– On. Näin on mielestäni käynyt sekä Kesärauhan yleisön että artistien silmissä. Artistimielessä olemme onnistuneet luomaan sellaisen ajankohtaisuuteen nojaavan toimintatavan, jossa on kuitenkin festivaalilta tuttu monipuolisuus huomioitu. Esimerkiksi ensi tammikuussa menomatkalla on tanssittavampaa musiikkia ja paluumatkalla rauhallisempaa musiikkia. Risteily antaa mahdollisuuden tällaisten draamankaarien rakentamiseen.
Kuinka tärkeää Kesärauhalle on löytää uutta ja uudistaa musiikillista linjausta oman linjaanne sopivasti?
– On se tärkeää. Meillä on uusiutumisprosentti vuodesta toiseen päälle 90 prosenttia, mikä on poikkeuksellisen korkea. Musiikin ajankohtaisuus ja tuoreus ovat meille tärkeitä. Pyrkimyksenämme on myös auttaa asiakkaitamme löytämään uusia artisteja. Tälläkin hetkellä pohdimme, että onko kansainvälisten artistien joukossa sellaisia nousevia nimiä, jotka kasvaisivat ensi kesäksi Kesärauhan mittaluokkaan.
Miltä ensi kesä näyttää kokonaisuutena tässä vaiheessa?
– Siihen nähden, että eletään vasta lokakuuta, festivaali on suunnitelmissa poikkeuksellisen valmis. Joitakin kansainvälisiä artisteja vielä pohditaan ja osa kotimaisten artistien sloteista on vielä täyttämättä.
Ilkka Lappi

















