Yli puolet varsinaissuomalaisista yrityksistä kokee Iranin sotatilanteen heikentävän kilpailukykyään

YKauppakamareiden huhtikuussa teettämästä kyselystä selviää, että 57 prosenttia vastaajista kokee yrityksensä kilpailukyvyn heikentyneen jonkin verran tai paljon Iranin sotatilanteen aiheuttaman logistiikkakustannusten nousun seurauksena. Varsinaissuomalaisista yrityksistäkin näin toteaa hieman yli puolet vastanneista (50,8 %). Erittäin paljon tai paljon haittaa tilanne on aiheuttanut kuitenkin vain noin 12 prosentille seudun vastaajayrityksistä.

Kyselyyn vastasi 124 varsinaissuomalaista Turun kauppakamarin jäsenyrityksen edustajaa.

Tiekuljetusten kallistumisen kokee erittäin haitalliseksi noin viidennes vastaajista ja jonkin verran haitalliseksi 47 prosenttia vastaajista. Iranin sotatilanne on nostanut kuljetuskustannuksia, sillä tie-, meri- ja lentoliikenteen polttoainekustannukset ovat kasvaneet tuntuvasti maalis-huhtikuun aikana. Logistiikkakustannukset ovat tyypillisesti suurimmat raskaassa vientiteollisuudessa, mutta myös kaupan alalla logistiikkakustannusten kasvu on heikentänyt kilpailukykyä.

– Suurinta kasvu on ollut merikuljetuksissa, sillä merirahdin hintoja ovat polttoainekustannusten lisäksi nostaneet vakuutusmaksujen ja bunkrauskustannusten kasvu sekä merireittien pitenemisen aiheuttama kustannusten kasvu, sanoo Keskuskauppakamarin johtava liikenneasiantuntija Hanna Kalenoja tiedotteessa.

Logistiikkakustannusten kasvun vaikutukset arvioitiin kauppakamareissa suurimmiksi teollisuuden toimialalla, jossa noin 13 prosenttia vastanneista yrityksistä arvioi kustannusten kasvun vaikuttavan kilpailukykyynsä suuresti.

– Logistiikkakustannusten äkillinen kasvu on heikentänyt yritysten kilpailukykyä, mutta toistaiseksi vain noin kymmenen prosenttia yrityksistä arvioi nousun vaikutukset kilpailukykyynsä suuriksi. Vaikutusten pitkäaikaisuuteen vaikuttaa ennen kaikkea se, saadaanko liikenne Persianlahdelle normalisoitumaan lähiviikkoina, sanoo Kalenoja.

Merikuljetuksilla on keskeinen rooli koko yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Toimivat meriyhteydet ovat olennainen osa Suomen ja Euroopan huoltovarmuutta, ja niiden merkitys korostuu erityisesti poikkeustilanteissa. Tilanne korostaa entisestään toimitusketjujen ennakoitavuuden ja toimintavarmuuden merkitystä, arvellaan Finnlinesilla.

– Finnlines on Suomen suurin varustamo, joka ylläpitää kriittisiä merisiltoja Suomesta Ruotsiin, Saksaan ja Puolaan. Säännölliset ja tiheät yhteydet eri puolille Eurooppaa ovat välttämättömiä Suomen viennin ja tuonnin sujuvalle toiminnalle. Energiakustannusten noustessa kilpailukyvyn kannalta ratkaisevassa asemassa ovat energiatehokkaat alukset, mittakaavaedut ja korkea käyttöaste. Näiden avulla voidaan tarjota asiakkaille kohtuuhintaisia ja vähäpäästöisiä kuljetuksia, joille on kysyntää myös muuttuvassa toimintaympäristössä, sanoo Finnlinesin toimitusjohtaja Thomas Doepel.

Kauppakamarien talouskysely tehtiin 14.–16. huhtikuuta ja siihen vastasi 1 310 eri kokoista yritystä eri toimialoilta ympäri Suomen. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Savon, Helsingin seudun, Hämeen, Keski-Suomen, Kuopion alueen, Kymenlaakson, Lapin, Länsi-Uudenmaan, Oulun, Pohjois-Karjalan, Rauman, Riihimäen-Hyvinään, Satakunnan, Tampereen ja Turun kauppakamarien sekä Ålands handelskammare jäsenyrityksiltä. Siihen on voinut vastata vain yhden kerran jäsenyritystä kohden.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Suomalaisille vauvoille jo yli kaksi miljoonaa euroa ilmaisia sijoituksia

Yli 20 000 vauvaa on jo ottanut ensimmäisen askeleensa sijoittamisen pariin OP Ensisijoituksen avulla. Myös vuonna 2027 jokainen Suomessa syntyvä vauva saa sadan euron sijoituksen OP-Maailma Indeksi -rahastoon.

Kaarinan kunnallinen nuorisotyö täyttää 70 vuotta

Kaarinan kunnallisen nuorisotyön perustamisesta on kulunut tänä vuonna 70 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi nuorisopalvelut järjestää lokakuussa seitsemänkymppiset, joihin ovat tervetulleita kaikenikäiset viettämään mukavaa iltaa yhdessä.

Masku myy Lemun ja Askaisten asuintontteja sähköisessä huutokaupassa

Maskun kunta asettaa Lemun ja Askaisten alueilla sijaitsevia omakotitontteja julkiseen sähköiseen huutokauppaan. Huutokauppa voidaan käynnistää päätöksen saatua lainvoiman. Päätös tehtiin kunnanhallituksen kokouksessa 14. syyskuuta.

Seurakuntavaaliehdokkaiden määrä kasvoi Turussa ja Kaarinassa

Seurakuntavaaleihin Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä on asetettu ehdolle 399 ehdokasta, mikä on yli 40 enemmän kuin edellisissä seurakuntavaaleissa. Myös alle 30-vuotiaiden ehdokkaiden osuus on kasvanut.

Tuore väitöstutkimus ehdottaa uutta menetelmää oikeustieteen binäärisen ajattelun haastamiseksi

Väitöskirjatutkija Juho Aallon kehittämä menetelmä voisi auttaa vaikutusarviointien tekemisessä esimerkiksi syrjinnän vastaisissa lakihankkeissa.

Taitojärjestön ruotsinkielisen toiminnan edistäminen Turun seudulla Taito Varsinais-Suomen vastuulle

Taito Varsinais-Suomi ry uusii sääntönsä ja laajentaa toimintakenttäänsä muun muassa Turunmaalle. Paraisilla toimivan taitoyhdistyksen Åbolands hantverk toiminta päättyy vuoden 2026 loppuun mennessä ja vastuu Taitojärjestön ruotsinkielisen käsi- ja taideteollisuuskulttuurin edistämisestä alueella siirtyy Taito Varsinais-Suomen vastuulle.

Vaasanpuistossa alkavat mittavat infranrakennustyöt

Vaasanpuiston infran rakentaminen alkaa ensi viikolla Linnakaupungissa, ja Ruissalontie katkaistaan liikenteeltä töiden ajaksi. Entiselle jätevedenpuhdistamon alueelle Tukholmankadun varteen on tulossa uutta asumista, ja nyt alueella käynnistyy katujen ja yleisten alueiden rakennusurakka. Infratyöt on tarkoitus saada valmiiksi syksyyn 2028 mennessä, jolloin myös uusi monitoimitalo otetaan käyttöön.

Turun taidemuseo museokorttilaisten ykköskohde kesäisessä Turussa

Islantilaistaiteilija Eggert Pétursson.

Neljä Turun museokorttikohdetta nousi maan 30 suosituimman museokohteen joukkoon touko-elokuun käyntien määrässä mitattuna. Turun taidemuseo sijoittui listalla kahdenneksitoista, Ars Nova sijalle 24, Turun linna sijalle 25 ja Aboa Vetus sijalle 26. Myös Varsinais-Suomen maakuntalistalla Turku oli kärjessä: ykköspaikan vei Turun taidemuseo. Turun taidemuseon kesän päänäyttely oli Millefleurs , jossa esiteltiin Eggert Péturssonin suurikokoisia, Islannin kasvillisuutta kuvaavia maalauksia.

Hälytystehtävään ampaissut poliisiauto kolhi toista ajoneuvoa Turun keskustassa

Hälytysajoon lähtenyt poliisiauto kolhaisi eilen tiistaina iltapäivällä pysäköitynä ollutta autoa Turun keskustassa. Poliisipartio lähti tiistaina iltapäivällä kiireelliselle hälytystehtävälle Puutarhakadulta ja peruutti pysäköitynä olleen henkilöauton vasempaan takakulmaan.

Lounais-Suomen maaseutuhankkeita paalutettiin 2,8 miljoonalla eurolla

Naantali nousee esiin Lounais-Suomen maaseutuhankkeissa, joille on myönnetty Leader-rahoitusta tapahtumiin, talviliikuntaan, ruokayrittäjyyteen ja ympäristön kunnostamiseen. Touko-kesäkuun aikana Lounais-Suomen elinvoimakeskus ja paikalliset Leader-ryhmät jakoivat yhteensä 2,8 miljoonaa euroa maaseudun kehittämiseen.

Viemärityö hidastaa liikennettä Hämeen valtatiellä

Viemäri- ja vesijohtotyö hidastaa liikemmettttä Hämeen valtatie 130:n kohdalla 25. syyskuuta asti. Yksi ajokaista pois käytöstä keskustan suuntaan ajettaessa. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Poliisi lopetti vaarallisen hirven Varissuolla

Lounais-Suomen poliisi sai eilen tiistaina iltapäivällä useita ilmoituksia hirvestä, joka liikkui taajama-alueella Varissuolla ja sen lähistöllä Turussa. Hirveä ei saatu ohjattua pois alueelta.

Tieteen lavalla liikutaan sairauden, poikkeavuuden ja hyväksyttävyyden rajapinnoilla

Sadan vuoden takaiseen Turkuun sijoittuva musikaali kertoo kohtuuttomista kohtaloista ja elämänhalua kannattelevasta toivosta. Tieteen lavalla kysytään, olemmeko tietoisia oman aikamme sokeista pisteistä.

Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa tutkijat tarjoavat tieteen näkökulmia Seili -näytelmän teemoihin torstaina 24. syyskuuta kello 17 alkaen.

Koulunsa aloittaneet turkulaislapset mukaan monivuotiseen terveyden seurantatutkimukseen

Turussa käynnistyy monivuotinen yhteistutkimus, jossa seurataan tänä syksynä koulunsa aloittaneiden lasten liikuntatottumuksia ja terveyttä koko peruskoulun ajan. Tavoitteena on muun muassa selvittää, miten liikkumisen tukemisen kautta saavutetaan terveyshyötyjä pitkällä aikavälillä.

Vanhustenviikko tarjoaa Naantalissa monipuolista ohjelmaa

Naantalissa vietetään valtakunnallista Vanhustenviikkoa 5.–11. lokakuuta. Viikon aikana eri puolilla kaupunkia järjestetään maksuttomia tapahtumia, joissa pääsee liikkumaan, oppimaan uutta, tapaamaan muita ja viettämään aikaa yhdessä.

Varha aloittaa valmistautumisen sosiaalihuoltolain uudistukseen

Varsinais-Suomen hyvinvointialue valmistautuu sosiaalihuoltolain uudistuksen toimeenpanoon. Valtioneuvosto on antanut esityksensä sosiaalihuoltolain uudistamisesta eduskunnalle 21. syyskuuta 2026. Vaikka lakia ei ole vielä säädetty ja sen sisältö voi vielä muuttua eduskuntakäsittelyn aikana, uudistuksen laajuus edellyttää valmistelun aloittamista hyvissä ajoin.

Varsinais-Suomessa on nyt yli 500 000 asukasta

Varsinais-Suomi vahvistaa asemaansa asukasluvultaan Suomen kolmanneksi suurimpana maakuntana ja nopeimmin kasvavien joukossa. Maakunnan asukasluku ylitti Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan elokuussa puolen miljoonan asukkaan rajan. Tarkka luku oli elokuun lopussa 500 321.

Pormestarit kyläilevät jälleen kaupunginosissa

Turun pormestari Piia Elo sekä apulaispormestarit Sini Ruohonen , Elina Rantanen ja Mirka Muukkonen jatkavat Pormestarit kylässä -vierailuja eri puolille kaupunkia.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.

RaiFu lähtee vahvistuneena alkavaan futsal-kauteen

RaiFu sai pidettyä viime kauden runkopelaajat ryhmässään. Lisäksi uusina pelaajina tuli mielenkiintoisia vahvistuksia.

Viime kausi naisten Futsal-liiga päättyi pettymykseen Raisiossa. RaiFu lähti puolustamaan kevään 2025 Suomen mestaruuttaan runkosarjan ykkösenä. Kausi päättyi kuitenkin ilman mitalia, kun välierissä Ilves oli parempi ja pronssiottelussa HIFK kaatoi RaiFun.