The Pikkujoulut laajenee kaksipäiväiseksi festivaaliksi
Sunborn Live on järjestänyt jo useiden vuosien ajan Turun seudun suurimpia loppuunmyytyjä pikkujoulutapahtumia Logomossa. Tänä vuonna koetaan jotain täysin uutta, kun yhden illan tapahtuman sijaan The Pikkujoulut laajenee kaksipäiväiseksi festivaaliksi 4.–5. joulukuuta.
– Logomo on Suomen paras keikkapaikka, jossa olemme toteuttaneet satoja suuria konsertteja yksipäivisessä formaatissa. Nyt tuntui oikealta hetkeltä viedä The Pikkujoulut seuraavalle tasolle kaksipäiväiseksi pikkujoulufestivaaliksi. Toivotamme joulukauden tematiikkaan sopivat yhteistyökumppanit mukaan rakentamaan kaikkien aikojen pikkujouluviikonloppua, Sunborn Liven promoottori Pietu Sepponen kuvailee tiedotteessa.
The Pikkujoulut tuo Logomoon kattauksen kotimaisia huippuartisteja. Perjantaina lavalle nousevat Suomen suosituimpiin live-esiintyjiin lukeutuva Vesterinen Yhtyeineen sekä hurjaan suosioon noussut iskelmäyhtye Komiat. Lauantaina Logomo-salissa nähdään suomirockin ikonin Maija Vilkkumaan uuden levyn virallinen Turun levynjulkaisukeikka, uransa kovimmassa nosteessa oleva poptähti Pete Parkkonen syksyn ainoalla Turun keikallaan sekä vahvaa läpimurtoa tekevä Minttu.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















