Muodostelmaluistelijoiden Loppi-Ice-kilpailu jälleen Turkuhallissa
Perinteinen Loppi-Ice-muodostelmaluistelukilpailu luistellaan 11. tammikuuta kello10–18 Gatorade Centerissä jo kymmenennen kerran.
Valtakunnallisen Loppi-Ice -kilpailun järjestää VG-62 Taitoluistelu. Kisoihin osallistuu 45 joukkuetta, jotka kilpailevat yhdeksässä eri sarjassa. Nuorimmat kisaajat, tulokassarjan luistelijat, ovat alakouluikäisiä ja vanhimmat aikuisiässä olevia luistelijoita. Kilpailuun osallistuu myös Suomen ainoa kokonaan miehistä koostuva muodostelmaluistelujoukkue RiverBulls Seinäjoelta.
Kilpailuun osallistuu useita joukkueita Lounais-Suomen alueelta ja kilpailun yhteydessä ratkotaan tänä vuonna samalla Lounais-Suomen aluemestaruudet.
Luistelijoita odotetaan paikalle lähes tuhat ja viime vuosien perusteella kisaa seuraamaan saapuu reilu tuhatpäinen yleisö. Kilpailua on järjestämässä suuri joukko vapaaehtoisia VG-62:sta.
VG-62 Taitoluistelu kuuluu naantalilaiseen monilajiseura VG-62:een. Muodostelmaluistelua on Naantalissa harrastettu jo vuodesta 1989 lähtien. Joukkueita seurassa on viisi sekä kaksi harrasteryhmää. Suosittua lajia harrastaa noin sata luistelijaa.
Muodostelmaluistelu on taitoluistelun näyttävä joukkuelaji, jossa harmonisen kokonaisuuden muodostavat luistelijoiden eläytyminen yhdessä musiikkiin ja koreografiaan. Joukkueen kaikilta jäseniltä vaaditaan erinomaista luistelutekniikkaa ja rytmitajua. Joukkueen uniikin ohjelman kruunaa teeman ja musiikin vahva tulkinta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















