Legendaarinen lakana vilisee tuttuja ja unohtuneita turkulaisia kadunnimiä
Näky on vaikuttava. Kontaktimuovilla päällystetty kartta levittäytyy kahden pöydän päälle. Ei ihme, että kokonaisuutta kutsutaan alan ammattilaisten kesken lakanaksi. Pituutta kartalla on silmämääräisesti arvioiden kaksi ja puoli metriä ja korkeutta puolisentoista.
Nopeallakin vilkaisulla kartasta paikallistaa Aurajoen, mutta nyt ei olla minkä tahansa Turun kartan äärellä. Turun kaupunginarkiston pöydällä on Turun asemakaava vuodelta 1897.
Turun kaupungin historiallisista asemakaavoista puhuttaessa huomio kiinnittyy usein aiempaan, Carl Ludvig Engelin alkuvuodesta 1828 esittelemään asemakaavaan. Merkityksetön ei kuitenkaan ollut vuosisadan lopulla tehty uusikaan asemakaava.
Ensinnäkin se kattoi koko Turun keskustan. Asemakaava ulottuu Turun linnalta nykyisen Tuomaansillan tienoille. Itä-länsi-akselilla rajaavat kadut ovat Itäinen Linjakatu (nykyinen Kupittaankatu) ja Läntinen Linjakatu (nykyinen Ratapihankatu).
Toisekseen monta asiaa on vielä ennallaan lähes 130 vuoden takaisesta asemakaavasta. Muun muassa Uudenmaankatu, Vähä-Hämeenkatu, Aurakatu ja Sotalaistenkatu ovat katuja, joita pitkin turkulaiset edelleen kävelevät.
Muutoksiakin on tapahtunut. Keskeisellä paikalla ruutukaavaa on Aleksanterintori, eli kauppatori. Aleksanterintoriksi tori nimettiin 1840-luvulla ortodoksisen kirkon valmistumisen myötä. Nykyisen nimensä kauppatori sai 1920-luvulla, kun itsenäisyyden alkutaipaleella haluttiin aktiivisesti katkoa nimisiteitä itään.
Toinen Venäjän vallan aikaan viittaava nimi asemakaavassa on Nikolaintori, suurtori, jota nykyiset Porthanin-, Brahen- ja Tuomiokirkkopuistot ympäröivät.
Vuoden 1897 Asemakaavassa näkyy myös 1860-luvulla Agricolankadulle avattu kuuromykkien koulu. Aleksanteri II:n luvalla Turkuun perustetun koulun ensimmäiseksi opettajaksi saapui Carl Oskar Malm, jonka nimeä kuurojen oppilaitos myöhemmin kantoi.
Asemakaavan ytimessä oli palontorjunta. Se näkyi muun muassa siinä, että kivitaloista sai rakentaa monta kerrosta korkeampia kuin puutaloista. Tämä päätös aikanaan oli yhtenä merkittävänä syynä 1950-luvulla alkaneeseen vanhojen talojen purkuintoon.
1800-luvun lopussa Turun ruutukaava-alueen rakennukset olivat pääsääntöisesti matalia puutaloja. Vuoden 1897 asemakaavan myötä ruutukaava-aluetta rakennettiin tonttijakojen ja 1880-luvulta periytyneen rakennusjärjestyksen mukaisesti.
Rakennusjärjestys määritteli tonttikohtaisen rakennusoikeuden. Tontin pinta-alasta sai rakentaa 80 prosenttia. Kadun leveydestä riippuen rakennusten enimmäiskorkeus sai olla 18–23 metriä.
Tontteja ei kuitenkaan rakennettu enimmäismittojen mukaan, muun muassa taloudellisten syiden vuoksi, joten Turun kasvaminen ylöspäin alkoi todenteolla vasta myöhemmin.
Ilkka Lappi