Nurmen mitalit kunniapaikalla Pariisin näyttelyssä

Paavo Nurmen olympiamitaleja oli esillä Antiikki- ja keräilymessuilla vuonna 2015. Paavo Nurmen olympiamitaleja oli esillä Antiikki- ja keräilymessuilla vuonna 2015. Kuva: Jori Liimatainen

Juoksijalegenda Paavo Nurmen sata vuotta sitten Pariisin olympialaisissa voittamat viisi kultamitalia ovat näyttävästi esillä keskiviikkona Ranskan rahapajan museossa avautuneessa olympiamitalien D’Or, d’Argent, de Bronze -näyttelyssä.

– Hieno näyttely, jossa pääsee näkemään myös sen, millaisilla vehkeillä mitalit tehdään, totesi kunniavieraana näyttelyyn tutustunut olympiavoittaja Lasse Virén tiedotteessa.

Virén ja Nurmen pojanpoika Mika Nurmi vierailivat näyttelyssä ja tapasivat mediaa avajaisten aattona. Viréniltä kansainvälinen media kyseli hänen ajatuksiaan Nurmesta ja juoksijalegendan sadan vuoden takaisista saavutuksista.

– Minun on täytynyt sanoa, että Nurmen saavutukset ovat historiaa, joka on täällä kertautunut hyvin, Virén kiitteli näyttelyn antia.

Näyttely oli kiehtova kokemus myös Mika Nurmelle.

– Oli hienoa nähdä ensimmäinen olympiamitali ja miten mitalit ovat vuosien varrella muuttuneet. Hienoa myös, että Paavon mitalit pääsivät sadan vuoden jälkeen takaisin tänne ja kunniapaikalle, Nurmi totesi.

Paavo Nurmen saavutuksia vuoden 1924 olympiakisoissa juhlistetaan Ranskan rahapajan museossa myös Mestarien kohtaaminen -tilaisuudella kesällä Pariisin olympialaisten aikaan.

Kansainvälisessä yleisurheiluliitossa lajin perinteen vaalimisesta vastaava Chris Turner kertoo, että tilaisuus on 6. elokuuta, jolloin Pariisin olympiakisoissa juostaan miesten 1500 metriä.

– Tilaisuudelle piti löytää oikea hetki. Sadan vuoden takaisten kisojen päivämäärät eivät sopineet, joten katsoimme päivämäärät niiden matkojen mukaan, joista Nurmi erityisesti muistetaan. Ne ovat Pariisin kisojen 1500 ja 5000 metriä. Näistä matkoista 1500 metriä oli ohjelmassa ensin, Turner kertoo.

– Tilaisuuteen on tulossa 24 yleisurheilun olympiavoittajaa, Kansainvälisen yleisurheiluliiton puheenjohtaja Sebastian Coe, liiton hallitus sekä delegaatio Suomesta. Tilaisuudessa muistellaan ja kunnioitetaan Nurmen saavutuksia.

Nurmi voitti Pariisin olympialaisissa sata vuotta sitten 1 500 metriä, 5 000 metriä, 3 000 metrin joukkuejuoksun, maastojuoksun ja maastojuoksun joukkuekilpailun.

Nurmen mitalit ovat näytteillä Monnaie de Paris -museossa Seinen rannalla 22. syyskuuta 2024 asti. Näyttelyssä esitellään olympiamitalien historiaa.

Paavo Nurmen sadan vuoden takaista saavutusta juhlistetaan Suomessakin pitkin vuotta. Paavo Nurmi Games -kilpailussa Turussa 18. kesäkuuta juhlavuosi näkyy muiden muassa juoksulajien runsautena.

– Paavo Nurmen Pariisin olympiamitalien tarkat jäljennökset ovat esillä Turussa 25.3.–18.6. kiertueella, joka alkaa Turun pääkirjastosta. Turun Kauppatorilla on kesän ajan Paavo Nurmi & Pariisin olympialaiset 1924 -valokuvanäyttely, kertoo Paavo Nurmi Gamesia järjestävän PN Turku Oy:n toimitusjohtaja Jari Salonen.

– Paavo Nurmi Games -kilpailun yhteydessä järjestään Nurmen nimeä kantava kansainvälinen valmennusseminaari 17.–18. kesäkuuta. Olemme myös julkaisseet uuden Paavonurmi.fi -nettisivuston yhdeksällä eri kielellä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Täyttä asiaa: Liikennesäännöistä suuri osa skuuttailijoista ei välitä mitään

Avunpyyntötekstistä huolimatta skuutti oli jäänyt käyttäjältään kumoon jokirannan nurmikaistaleelle.

Itseltä löytyy kolme tatuointia ja jokaisella on oma taiteilijansa. Jokainen on myös aivan omaa tyyliään, haen aina etsimälleni tyylille taitajan erikseen.

Yrittäjägallup: Joka neljäs pk-yritys rekrytoimassa

Joka neljäs (26 %) pk-yritys aikoo palkata uusia työntekijöitä seuraavan vuoden aikana, osoittaa Yrittäjägallup. Rekrytointihalukkuus kasvaa selvästi yrityskoon myötä. Vähintään viisi henkilöä työllistävistä yrityksistä yli 40 prosenttia aikoo rekrytoida, ja vähintään kymmenen hengen yrityksissä osuus nousee jo 62 prosenttiin.

22 tilaa lähtee kokeilemaan uutta tulosperusteista avustusta

Lounais-Suomen elinvoimakeskus on myöntänyt uutta tulosperusteista avustusta 22 tilalle Saaristomeren valuma-alueella. Uuden tukimuodon avulla kehitetään ja testataan tulosperusteisen avustuksen toimintamallia tulevaisuuden tarpeisiin. Avustusta saaneet viljelijät ovat sitoutuneet peltojensa korkean fosforipitoisuuden alentamiseen, ja avustusta maksetaan saavutettujen tulosten perusteella. Hankkeen ensimmäinen vaihe, peltojen maanäytteiden ottaminen, alkoi maaliskuussa.

Maidontuotannon hiilijalanjälki voi olla oletettua suurempi

Karjankasvatus aiheuttaa merkittävän osan kasvihuonekaasupäästöistä maailmanlaajuisesti. Uuden tutkimuksen mukaan maidon hiilijalanjälki voi olla huomattavasti suurempi kuin laskelmissa yleensä, kun otetaan huomioon myös maaperästä vapautuva hiilidioksidi.

Tehokas puhdistuslaite voi aiheuttaa vakavia vahinkoja omaisuudelle ja sen käyttäjälle

Painepesuri suihkuaa kovimmillaan jopa 50 kertaa puutarhaletkua suuremmalla paineella.

Painepesuri on tehokas apuväline kodin ulkopintojen pesussa, mutta väärin käytettynä se voi aiheuttaa isoja vahinkoja rakenteille ja vakavia vammoja ihmisille. Paine ja suutin on valittava oikein, eikä painepesuri kuulu lasten vesileikkeihin.

Yrttiaho: Vain ydinaseiden täyskielto laissa voi estää niiden tuomisen Suomeen

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) vaatii, että ydinenergialain neljäs pykälä ja siihen sisältyvä ydinräjähteiden kielto tulee pitää nykyisellään: ”Ydinräjähteiden maahantuonti samoin kuin niiden valmistaminen, hallussapito ja räjäyttäminen Suomessa on kielletty.”

Kala kuuluu vappupöytään

Savusiikabowl.

Vappuna pöytään katetaan keväisiä makuja. Kalaherkut sopivat niin vappuaaton illanviettoon kuin vapunpäivän brunssillekin. Ruokaisat salaatit ja kalalautanen on helppo ottaa mukaan vaikka piknikille.

Kansainvälisessä yhteisoperaatiossa rajat ylittävää rikollisuutta vastaan otettiin kiinni useita henkilöitä ja tehtiin laajoja takavarikkoja

Ruotsin johtamassa EMPACT MTCNI Trident-operaatiossa Itämeren alueella otettiin kiinni useita henkilöitä ja takavarikoitiin suuri määrä huumausaineita sekä anastettua omaisuutta.

The Pikkujoulut laajenee kaksipäiväiseksi festivaaliksi

The Pikkujoulut laajenee kaksipäiväiseksi festivaaliksi 4.–5. joulukuuta.

Sunborn Live on järjestänyt jo useiden vuosien ajan Turun seudun suurimpia loppuunmyytyjä pikkujoulutapahtumia Logomossa. Tänä vuonna koetaan jotain täysin uutta, kun yhden illan tapahtuman sijaan The Pikkujoulut laajenee kaksipäiväiseksi festivaaliksi 4.–5. joulukuuta.

Huumausainevalvonnassa kiinni useita alaikäisiä

Lounais-Suomen poliisi tekee huumausaineiden käytön ja myynnin valvontaa niin alueen isommissa kuin pienemmissäkin kaupungeissa. Huumausaineiden valvonnassa paljastuu myös paljon muita oheisrikoksia.

Joka neljäs nuori ajanut sähköpotkulaudalla humalassa

Sähköpotkulauta, jonka rakenteellinen enimmäisnopeus on 25 km/h, luokitellaan kevyeksi sähköajoneuvoksi. Tilapäiset nopeusrajoitukset laitteessa eivät muuta luokitusta toiseksi. Laitteilla ajetaan polkupyöräilijän liikennesäännöillä ja pyöräilyyn tarkoitetuilla väylillä.

Liikenneturvan nuorisokysely kertoo, että joka neljäs nuorista on ajanut sähköpotkulaudalla humalassa vähintään kerran. Kuitenkin useampi kuin neljä viidestä pitää hyvänä sitä, että sähköpotkulautailussa on promilleraja. Myös ikärajalle löytyy kannatusta. Selvänä sähköpotkulautailu on yksi Liikenneturvan kevään kampanjan pääviesteistä.

Kasitiellä ja Turun kehätiellä päällystystöitä ensi viikolla

Ensi viikolla (vk19) päällystystöitä on luvassa vilkkaasti liikennöidyllä kantatielle 40 eli Turun kehätiellä sekä kasitiellä Maskun ja Nousiaisten välillä. Työt alkavat maanantaina 4. toukokuuta kantatieltä 40, ja jatkuvat kohteen valmistuttua kasitiellä noin viikon puolivälissä. Töitä tehdään kummallakin kohteella molemmilla ajoradoilla.

Opiskelijat ideoivat Pärnäisten lauttarannan tulevaisuutta – parhaat työt palkittiin Turussa

Havainnekuva Sami Saaren palkitusta työstä.

Paraisten kaupungin, Metsähallituksen ja Turun AMK:n yhteistyössä toteuttama opintojakso Pärnäisten lauttarannan kehittämiseksi innosti opiskelijat ideoimaan saariston matkailurakentamista. Tuloksena syntyi runsaasti luovia ideoita ja kiinnostavia konsepteja, joista parhaat palkittiin loppuseminaarissa Turussa.

Myllypellon koulun liikuntatiloille 600 000 euron avustus, Skanssin liikuntapuistolle yli 470 000 euroa

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikuntapaikkojen rakentamiseen ja avustamiseen 15,4 miljoonaa euroa. Hankkeita avustetaan eri puolilla Suomea.

Määräaikaistalletusten määrä kasvoi maaliskuussa

Kotitalouksien talletuksista aiempaa suurempi osa oli määräaikaistalletuksia maaliskuussa. Pankit maksavat määräaikaistalletuksille korkeampaa korkoa kuin tavallisille käyttötileille. Yli puolet kotitalouksien uusista määräaikaistalletuksista tehtiin 3–12 kuukauden ajaksi.

Sofia Virta: Petteri Orpon epäonnistuneen talouspolitiikan hinnan maksavat suomalaiset

Vihreät on mukana oppositiopuolueiden jättämässä välikysymyksessä hallituksen talouspolitiikan epäonnistumisesta. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan hallituksen petettyjen lupausten hinnan maksavat suomalaiset.

TS -kortteliajot sulkee Auransillan liikenteeltä

UNTC-tallin Antti-Jussi Juntunen, Jaakko Sillankorva ja Matias Ahtosalo ajoivat viime vuonna kolmoisvoittoon TS-kortteliajoissa.

TS -kortteliajot järjestetään lauantaina 2. toukokuuta Aurajoen rannassa Itäisellä ja Läntisellä Rantakadulla välillä Tuomiokirkkosillan ja Auransillan välillä. Molemmat rantakadut ovat suljettu yleiseltä liikenteeltä lauantaina klo 12.30–15.30.

Huijausviestejä liikkuu matkavarauspalveluiden nimissä

Kesälomakauden kynnyksellä yhä useampi suunnittelee ja varaa matkoja sekä majoituksia. Vilkas varaussesonki tarjoaa samalla tilaisuuden myös rikollisille, jotka lähettävät matkavarauspalveluiden nimissä tehtyjä kalasteluviestejä. Hotelli- ja matkavarausteemaiset petokset eivät ole uusi ilmiö, vaan niitä on havaittu ja raportoitu eri puolilla maailmaa jo pitkään. Yleisimpiin huijausmuotoihin kuuluvat esimerkiksi Booking.comin nimissä lähetetyt viestit.

Näköislehti

Urheilu

Paavo Nurmi Penn Relaysin kunniaseinälle

Paavo Nurmi Gamesin toimitusjohtaja Jari Salonen Paavo Nurmen nimikyltin luona.

Paavo Nurmi on nimetty Penn Relays -tapahtuman kunniaseinälle (Wall of Fame) Philadelphiassa. Kyseessä on yksi arvostetuimmista tunnustuksista amerikkalaisessa yleisurheilussa.

Joona Ikonen ja Hannu Kuru TPS-paitaan

Hannes Björninen (vas.) ja Hannu Kuru.

Turun Palloseura on tehnyt yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Joona Ikosen kanssa. 27-vuotias Ikonen siirtyy TPS:ään Ruotsin SHL:stä Malmö Redhawksista, jossa hän pelasi kahden kauden ajan. Ennen siirtoaan Ruotsiin Ikonen edusti pitkään Ilvestä, jossa hän nousi Liigan kärkipään pelaajien joukkoon. Ikonen tunnetaan monipuolisena ja työteliäänä hyökkääjänä, joka pystyy pelaamaan vastuullisesti kaikissa pelitilanteissa. Liiga-urallaan hän on pelannut 340 ottelua tehoin 90+109=199. Hän on myös kerryttänyt kansainvälistä kokemusta maajoukkueessa.

Otteluanalyysi: Interin hallinta riitti vain tasapeliin

Loic Essomba.

Inter kohtasi Veikkausliigan kärkikamppailussa HJK:n mutta peli ei noussut klassikoksi. Inter meni johtoon mutta Klubi kuittasi samantien tasoituksella taukotulokseksi 1–1. Se jäi myös lopputulokseksi, vaikka Inter hallitsi pelitilanteita selvästi toisella puoliajalla.

Oliver Lauridsen jatkaa Turun Palloseurassa ensi kaudella

Oliver Lauridsen.

Turun Palloseura on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Oliver Lauridsenin , 37, kanssa. Tanskalaispuolustaja jatkaa TPS:ssä tulevalla kaudella, joka on hänelle jo neljäs mustavalkoisessa paidassa.

Benjamin Sylvestersson ajoi voittoon Saksan ADAC GT4 -sarjan avauskilpailussa

Benjamin Sylvestersson.

Paraisilta kotoisin oleva Benjamin Sylvestersson aloitti ajoparinsa kanssa vakuuttavasti kautensa ajamalla voittoon Itävallan Red Bull Ringin ensimmäisessä kilpailulähdössä. Avausviikonlopun kruunasi toisen kilpailulähdön toinen sija. Kilpailujen nopeimmat kierrosajat kirjattiin Sylvesterssonille sunnuntaina ja ajopari Gabriele Pianalle lauantaina.

Mustafe Muuse haaveilee useammasta matkasta Birminghamin EM-kisoissa

Mustafe Muuse tähtää alkavaan yleisurheilukesään kovin tavoittein.

Kestävyysjuoksija Mustafe Muusen talvi on kulkenut tulosten valossa kovaa. Helmikuussa Muuse rikkoi lyhyen ratojen 5 000 metrin Suomen ennätyksen Bostonissa. Tammikuussa Muuse juoksi Valenciassa maantiekympin Suomen ennätyksen. Valenciassa juostu aika rikkoi myös Birminghamin EM-kisojen tulosrajan.