Liian kostea huoneilma syntyy asunnon sisällä
Liian kuivan huoneilman aiheuttamista vaivoista on puhuttu vuosikymmeniä. Limakalvot kuivaava, silmiä ja hengitysteitä ärsyttävä kuivuus on varsinkin talviaikojen riesa. Haittaa voi kuitenkin aiheutua myös liian kosteasta huoneilmasta, tosin välillisesti. Ensin pitkäaikainen kosteus vaikuttaa asunnon kuntoon ja vasta sitten asukkaisiin.
– Varsinkin kylmään vuodenaikaan liiallinen sisäilman kosteus saattaa tiivistyä rakenteisiin, mistä voi seurata mikrobikasvua, sisäilma-asiantuntija Kirsi Säkkinen Hengitysliitosta kertoo.
Asumisterveysasetus ei ota tarkasti kantaa siihen, mikä on suurin sallittu ilman suhteellinen kosteusprosentti asuintiloissa. Se asetuksessa kuitenkin säädetään, että sisäilman kosteus ei saa nousta pitkäaikaisesti niin korkeaksi, että asuntoon syntyy mikrobikasvuston riski. Vuodenajasta ja asukkaiden toiminnasta riippuen ilman suhteellinen kosteusprosentti voi asunnossa nousta hetkellisesti korkeaksikin.
Kesällä sisäilman kosteustaso mukailee ulkoilman kosteutta ja on yleensä selvästi korkeampi kuin talvella. Liiallinen kosteus sisäilmassa ei kuitenkaan ole tulosta kosteasta ulkoilmasta, vaan se tuotetaan sisällä. Tämä niin sanottu kosteuslisä syntyy esimerkiksi suihkussa käymisestä, pyykkien kuivatuksesta ja ruuanlaitosta. Liian kostean huoneilman välttämisessä kaiken A ja O on toimiva ilmanvaihto. Sen tehtävä on poistaa kosteutta ja epäpuhtauksia sisäilmasta ja tuoda raitista ilmaa. Täysin koneellisessa ilmanvaihdossa ilmanvaihtokoneen kautta tuodaan ja poistetaan ilmaa asunnosta.
Vaikka kostean ilman poistumista voitaisiin tehostaa koneellisesti tai tuulettamalla, myös kostean sisäilman syntyä tulee yhä estää. Kylpyhuoneessa se tarkoittaa ainakin lattian kuivaamista lastalla ja lattialämmityksen pitämistä päällä vuoden ympäri, jopa seinäpintojen kuivaamista suihkun jälkeen.
– Tärkeää on myös pitää lattiakaivo puhtaana, jotta vesi poistuu tehokkaasti eikä hajuhaittoja synny. Jos suihkussa on ikkuna, sen voi suihkun jälkeen hetkeksi avata.
Suihkutilojen tuuletusta asuintiloihin ei lähtökohtaisesti suositella, mutta jos huoneilma muualla on liian kuivaa, tuuletus muihin tiloihin ei ole haitallista. Painovoimaisen ilmanvaihdon taloissa kosteutta voi vähentää paitsi estämällä kosteuden syntyä, myös asentamalla korvausilmaventtiilit kaikkiin oleskelutiloihin. Korvausilmaventtiileitä ei saa kosteuden vähentämiseksi sulkea, vaikka ulkona olisi meneillään miten kostea syksy. Ilmanvaihdon tulee asunnoissa olla aina päällä.
Tuuletusluukkuja ja kunnon ristivetoakin siis uskaltaa syksyn kosteissa keleissäkin käyttää ilmanvaihdon hetkellisenä tehostuskeinona. Jos ulkoilmassa kuitenkin on epäpuhtauksia kuten katupölyä tai siitepölyä, kannattaa tuuletusluukkuihin asentaa suodatinkangas.
Jarno Keskinen