Riisipuuron jämistä on monen herkun aineksiksi
Riisipuuron jämistä saa loihdittua monenlaista herkkua. Edellisenä päivänä keitetyn puuron jämistä syntyy esimerkiksi perinteistä Ahvenanmaan pannukakkua, maukkaita rieskoja, suolaisten piirakoiden täytettä tai pataleipää. Myös joululumi-jälkiruoka tehdään kylmästä riisipuurosta, jonka joukkoon sekoitetaan vaniljasokerilla maustettua kermavaahtoa ja tarjoillaan hillon kera.
Herkullinen ja ainakin helpoin tapa hyödyntää riisipuuro seuraavana aamuna on paistaa se pieniksi ”pannukakuiksi” paistinpannulla. Pannukakkuihin ei oikeastaan tarvitse reseptiä, sillä et tarvitse muuta kuin nokareen voita puuron lisäksi. Sama kikka toimii hyvin myös eilisellä kaurapuurolla. Puurosta muotoillaan pannukakkuja ja paistetaan voissa.
Täytteitä voi laittaa oman maun mukaan; banaania, vaahterasiirappia, marjoja, hilloa tai kanelia ja sokeria. Paistinpannulla voissa, kanelissa ja sokerissa paistettu omena tai päärynä sopivat myös riisipuuropannarin päälle mainiosti.
Riisipuuro
1 l punaista maitoa
2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1/2 tl suolaa
Kiehauta isossa kattilassa vesi ja lisää joukkoon puuroriisi. Anna porista ja sekoita kunnes vesi on haihtunut. Lisää joukkoon maito, kiehauta ja keitä miedolla lämmöllä, välillä pohjasta asti sekoitellen noin 40 minuuttia. Pidä kansi kiinni. Lisää lopuksi suola ja sekoita.
Pannarit jämäpuurosta
nokare voita
jämäriisipuuroa
banaania
kanelia ja sokeria
vaahterasiirappia
Muotoile puurosta pannareita ja paista voissa miedolla lämmöllä molemmin puolin. Lisää päälle täytteet ja herkuttele.
Henriikka Fingerborg